Kalifornian viranomaiset tekivät näyttäviä pidätyksiä katalysaattorivarkauksiin liittyen. Pidätettyjen joukossa oli metallinkierrätysyritys, jolta löytyi yli 1 500 varastattua katalysaattoria. San Josessa toimivan Green Metal Recycling –yrityksen omistaja pidätettiin sen jälkeen, kun hän oli ostanut jätemetallia peitetehtävissä olleelta poliisilta, kertoo Recycling International artikkelissaan.
Pidätysten taustalla oli puoli vuotta kestänyt, suureen rosvokoplaan kohdistunut poliisitutkimus San Franciscon South Bay Area –alueella. Operaatio johti viidentoista, iältään 22 – 81 vuotiaan henkilön pidätykseen ja syytteeseen, kertoo Bay Area News Group. Operaation seurauksena myös kolme alueen metallinkierrätysyritystä joutui lopettamaan toimintansa sotkeuduttuaan hämäräpuuhiin.
Katalysaattorivarkauksien määrä San Josen alueella kasvanut lähes 1 200 % alle kahdessa vuodessa
Virallisten tilastojen mukaan katalysaattorivarkauksien määrä San Josessa kasvoi vuoden 2019 vajaasta sadasta tapauksesta lähes 800 varkauteen vuonna 2020. Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä on tehty jo 1 087 katalysaattorivarkautta, mikä tarkoittaa Recycling Internationalin mukaan lähes 1 200 prosentin lisäystä varkauksien määrässä vajaassa kahdessa vuodessa.
Autojen päästörajojen tiukentumisen myötä katalysaattoreissa käytettävien platinaryhmän metallien, kuten platina, palladium ja rodium, hinnat ovat nousseet ennätyslukemiin. Tämän seurauksena katalysaattorit houkuttelevat sekä kierrättäjiä että roistoja.
Samaan aikaan koronasulkujen takia autoja seisoo parkissa katujen varsilla enemmän kuin normaalisti.
Pidätetyille tiukkoja syytteitä
Kierrätysoperaattoreiden pidätystä johti San Josen murtojenestoyksikkö, jota tuki Santa Claran piirisyyttäjä, San Mateon ja Sacramenton seriffit ja Kalifornian Bureau of Automotive Repair –yksikkö.
Syytteitä tuli mm. autovarkauksista, aseen laittomasta hallussapidosta, päällekarkaus tappavan aseen kanssa ja varastetun tavaran vastaanottamisesta, uutisoi Recycling International.
Syyttäjän mukaan kotietsinnöissä löytyi vielä 50 000 dollaria käteistä ja 1 500 varastettua katalysaattoria, joiden arvo on noin 3 miljoonaa dollaria. Etsinnöissä löytyi myös useita käsiaseita, laiton rynnäkkökivääri ja 1 200 panssarin läpäisevää ammusta.
Kierrätysoperaattorit eivät turhia kysele
San Josen poliisipäällikön mukaan laitonta toimintaa harrastavat romukauppiaat ostavat yleensä varastetut katalysaattorit kyselemättä liikoja, mistä ne ovat peräisin.
Katalysaattorivarkaudet ovat olleet kovassa kasvussa, joten poliisipäällikkö toivoo, että nyt tehty laaja pidätys toimii pelotteena niille, jotka mahdollisesti miettivät näihin hommiin ryhtymistä.
Tähtäimessä vanhemmat hybridiautot
Nyt kiinni jääneet rikollisryhmän tähtäimessä olivat erityisesti vanhemmat hybridiautot, koska niiden katalysaattoreihin pääsee helposti käsiksi ja ne saa irti muutamassa minuutissa.
Lehden haastattelema henkilö kertoo, miten hänen Toyota Priuksensa katalysaattori lähti rosvojen matkaan keskellä päivää, vaikka auto oli pysäköity aidatulla pysäköintialueella.
USA:ssa katalysaattorivarkaudet voivat olla hengenvaarallisia: maaliskuussa mies ammuttiin kuoliaaksi, kun hän yllätti rosvojoukon varastamassa katalysaattoria autostaan, joka oli pysäköity miehen omalle ajotielle.
Ongelma Suomessakin
Autoalan Tiedotuskeskus kertoi tämän vuoden heinäkuussa katalysaattorivarkauksien määrän kasvaneen rajusti kevään 2021 aikana. Katalysaattorit kiinnostavat varkaita niiden sisältämien arvometallien, kuten rodiumin, palladiumin ja platinan, takia. Platinaryhmän metallien hinnat ovat nousseet voimakkaasti viime vuosina.
Alan toimijat peräänkuuluttavat aktiivisuutta katsastusfirmoilta ja tullilta sekä ehdottavat käteiskaupasta luopumista kierrätysalalla varastetun tavaran kaupan estämiseksi.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoja: jarkko.vesa(at)notinnovatedhere.fi
(Julkaistu 19.12.2021)
Lähteet:
- Undercover investigation ends US catalytic converter theft ring. Recycling International, 16 Dec 2021.
- Katalysaattorivarkaudet lisääntyneet rajusti. Tiedote, Autoalan Tiedotuskeskus 5.7.2021.
- Varkailla uusi suosikkikohde USA:ssa – Toyota Priuksen pohjasta lähtee osa hetkessä. Iltalehti 29.3.2021.
- Police operation to stop thefts of catalytic converters. ATF Professional, 23 March 2021.
- Katalysaattorivarkauksia tehtailtu myös Hyvinkäällä ja Riihimäellä- ”Kyllä tämä viheliäiseltä trendiltä vaikuttaa”. Aamuposti 10.2.2021.
- Onko autossasi vanha katalysaattori? Rahanhimoiset varkaat vievät sen nyt minuuteissa – ”Tunkkaavat auton ylös ja syöksyvät alle”. Iltalehti 1.11.2020.
Lisää aiheesta:
Autojen katalysaattoreiden varkaudet lisääntyneet rajusti Suomessa