Taiwanin puolijohdeteollisuudella on kaksi taistelua käynnissä samaan aikaan: maailmanlaajuinen pula mikrosiruista luo kovaa painetta alan johtaville taiwanilaisille valmistajille ja samaan aikaa pitkään jatkunut kuivuus hankaloittaa tehtaiden toimintaa, uutisoi Asia Times.
Taiwan kärsii pahimmasta kuivuudesta 56 vuoteen. Tämä on kova haaste paljon vettä käyttäville teollisuudenaloille prosessorivalmistuksesta tekstiilitehtaisiin ja maatiloihin.
Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että Taiwan on vakuuttanut maalla olevan riittävästi vesivarantoja pitämään maan jättimäinen teknologiateollisuus käynnissä toukokuun lopuun saakka, jolloin monsuunisateiden pitäisi saapua helpottamaan pahinta kuivuusjaksoa vuosikymmeniin.
Kuivuus iski pahaan aikaan
Kasvava huoli kuivuuden vaikutuksista tulee aikaan, jolloin maailma on muutenkin varpaillaan. Pula puolijoihteista on jo pysäyttänyt tuotannon esimerkiksi osassa General Motorsin ja Volkswagenin tehtaista. Tämä on pakottanut TSMC:n ja muut johtavat valmistajat Taiwanissa ajamaan tuotantoa lähellä maksimikapasiteettia vastatakseen kovaan kysyntään, kertoo Asia Times uutistoimisto Bloombergin tietojen pohjalta.
Tammikuun puolivälissä Reutersin haastattelema analyytikko arvioi, että autoteollisuuden sirupula voi kestää jopa puoli vuotta.
Kuva 1. Infineonin valmistamia komponentteja hybridiautoihin. (Kuva: Infineon)
Säiliöautot tuovat vettä tehtaille
TSMC alkoi helmikuun lopussa tuoda vettä tehtailleen tankkiautoilla. Yksi säiliöauto pystyy kuljettamaan noin 20 kuutiota vettä. Kustannus yhtä kuormaa kohti on noin 1 000 dollaria, laskeskelee Asia Times artikkelissaan.
Kun viime vuonna pyörremyrskyt kiersivät Taiwan saaren, useat puolijohdevalmistajat ennakoivat ongelmia ja alkoivat laittaa tilauksia sisään vesikuljetuksista.
Sunnuntaina 7. maaliskuuta Taiwanin presidentti lupasi, että hallitus tekee kaikkensa saadakseen vesikuljetukset pyörimään vakaasti, uutisoi Bloomberg.
Puolijohdevalmistus on vesi- ja sähkösyöppö
Mikrosirujen valmistus kuluttaa suunnattomat määrä vettä ja energiaa. Esimerkiksi maailman suurin siruvalmistaja Taiwan Semiconductor Manufacturing Company tarvitsee tuotannossaan päivittäin 156 000 tonnia vettä. TSMC ilmoittaa käyttävänsä uudelleen vajaat 90 prosenttia tuotantonsa tarvitsemasta vedestä, mutta tehtaan edustaja kertoo The Financial Timesille, että tuotanto on todellisissa vaikeuksissa, jos kuivuus jatkuisi toukokuun loppuun asti. (YLE 10.3.2021)
Yleensä Taiwanissa vettä riittää trooppisten myrskyjen ansiosta. Sadetta Kaakkois-Aasian kulmilla on usein liikaakin. Vuonna 2011 maailman IT-teollisuus oli pulassa, kun Thaimaan tulvat pysäyttivät kovalevyjen valmistuksen.
Mutta viime vuosi oli Taiwanissa historiallisen kuiva. Hsinchu City, jossa esimerkiksi TSMC:llä ja MediaTekillä on tuotantoa, sai vuonna 2020 vain puolet siitä sademäärästä, joka alueella saatiin edellisvuonna. Myös eteläisessä Taiwanissa sijaitseva Tainan, joka on tärkeä teknologiateollisuuden keskittymä, koki merkittävän pudotuksen sademäärässä, kertoo Asian Times Bloombergin tietojen pohjalta.
Noin 70% Taiwanin vedestä kuluu maanviljelykseen. Teollisuuden osuus on vain 20%, loput vedestä kuluu kotitalouksien ja muun elinkeinoelämän tarpeisiin.
Kuva 2. YLE on uutisoinut komponenttipulan vaikutuksista suomalaisiin yrityksiin. (Kuva: YLE 10.3.2021)
Toim. huom. Puolijohteiden valmistus vaatii paljon vettä ja energiaa. Kuulostaa juuri sellaiselta teollisuudelta, joka sopisi hyvin Suomeen. Varsinkin kun lisätään yhtälöön vielä hyvin koulutettu väestö ja vahva osaaminen vaativassa teollisessa tuotannossa. Mielenkiintoista nähdä, mitä EU:n uusi IPCEI on Microelectronics saa aikaan tulevaisuudessa.
(Julkaistu 11.3.2021, päivitetty 18.3.2021)
Lähteet:
- ”Elektroniikkateollisuudessa komponenttipula on ennätysmäinen”: Tuotantoon syntyi pullonkaula ja kontit makaavat satamissa. YLE 10.3.2021.
- TSMC to hire 9,000 as water woes continue. Asia Times, 9 March 2021.
- Semiconductor Shortage and the Global Supply Chain Squeeze. Podcast, Sixteen Minutes – News on Tech, 7 March 2021.
- Konttipula kampittaa tavarantoimituksia Kiinasta. Kriittisetmateriaalit.fi 1.3.2021.
- Presidentti Bidenin hallinto lupaa toimenpiteitä sirupulan helpottamiseksi. Kriittisetmateriaalit.fi 11.2.2021.
- Taiwanilaiset siruvalmistajat vakuuttavat selvittävänsä autoalan komponenttipulan. Kriittisetmateriaalit.fi, 28.1.2021.
- Sirupula iskee autoteollisuuteen. Kriittisetmateriaalit.fi 16.1.2021.
- Thailand’s devastating floods are hitting PC hard drive supplies, warn analysts. The Guardian, 25 October 2011.
Lisää aiheesta: