Honda kertoi 16. maaliskuuta joutuvansa pysäyttämään toimitusketjun ongelmien takia tuotannon viikoksi useimmilla Yhdysvaltojen ja Kanadan tehtaillaan, kertoo Reuters artikkelissaan.

Japanilaisen autonvalmistajan mukaan lisää tuotannon leikkauksia on luvassa. Syinä ongelmiin ovat tälläkin sivustolla jo aiemmin uutisoidut koronaepidemian vaikutukset, ruuhkat satamissa, pula mikrosiruista sekä haastavat talviolosuhteet Teksasissa viime viikkoina, uutisoi Reuters.

Honda arvioi, että kaikkia autotehtaat USA:ssa ja Kanadassa tulevat kärsimään samoista ongelmista.

Hankinta ja tuotanto paiskii hommia

Honda ei halunnut kommentoida seisokkien vaikutuksia tuotantomääriin. Yhtiön mukaan osto- ja tuotantoyksiköt tekevät kovasti töitä rajoittaakseen tilanteesta aiheutuvia ongelmia.

Yhtiö kertoi myös, että tehtaiden työntekijät voivat käydä edelleen töissä niilläkin tehtailla, joihin ongelmat heijastuvat. Työtekijöille tiedotettiin tuotannon leikkauksista 15. maaliskuuta, kertoo Reuters.

Analyytikkoarvio vaikutuksista

Reutersin haastatteleman AutoForecast Solutions –yhtiön edustajan mukaan Honda valmistaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa normaalisti viikossa noin 30 000 ajoneuvoa.

Tuotantohäiriöt iskevät Hondan tehtaisiin Ontariossa, Ohiossa, Alabamassa ja Indianassa. Hondan mukaan sen tehtaat Meksikossa eivät ole kertoneet tuotannon leikkauksista.

Sirupula kurittaa autoalaa

Autoteollisuus kärvistelee elektroniikkakomponenttipulan kanssa, joka juontaa juurensa vuoden 2020 kevään korona-aallosta. Autonvalmistajat tekivät paniikkijarrutuksen ja leikkasivat isolla kädellä tilauksiaan ja ennusteitaan. Nyt tuotantovolyymejä yritetään nopeasti nostaa, mutta puolijohdeteollisuudessa tuotteiden läpimenoajat ovat usein pitkiä. Johtavien taiwanilaisten puolijohdevalmistajien lähes koko kapasiteetti on jo käytössä.

Samaan aikaan kotona paljon aikaa käyttävät etätyöläiset ostavat innokkaasti isoja televisioita ja muuta kulutuselektroniikkaa. Autoteollisuus joutuu myös kilpailemaan kulutuselektroniikan valmistajien kanssa puolijohteista.

Myös General Motors on leikannut tuotantoaan useilla tehtaillaan ja varoittanut, että tuotantohäiriöt tulevat rokottamaan 2 miljardia dollaria yhtiön tämän vuoden tuloksesta, kertoo Reuters uutisessaan.

Ford ilmoitti aiemmin, että sirupula voi syödä yhtiön tulosta jopa 2,5 miljardia dollaria. Ongelmat ovat häirinneet myös yhtiön lippulaivatuotteen F-150:n myyntiä.

Myös Bidenin hallinto etsii ratkaisua globaaliin puolijohdevalmisteiden pulaan, joka on aiheuttanut tuotannon keskeytyksiä useilla teollisuudenaloilla Yhdysvalloissa, mukaan lukien autoteollisuus, kertoo uutistoimisto Bloomberg artikkelissaan. Tammikuun puolivälissä Reutersin haastattelema analyytikko arvioi, että autoteollisuuden sirupula voi kestää jopa puoli vuotta.

 

 

(Julkaistu 21.3.2021)

Lähteet:

  • Exclusive: Honda temporarily cutting production at all U.S., Canada plants. Reuters, 17 March 2021. https://www.reuters.com/article/us-honda-production-exclusive/exclusive-honda-temporarily-cutting-production-at-all-u-s-canada-plants-idUSKBN2B9042
  • ”Elektroniikkateollisuudessa komponenttipula on ennätysmäinen”: Tuotantoon syntyi pullonkaula ja kontit makaavat satamissa. YLE 10.3.2021.
  • TSMC to hire 9,000 as water woes continue. Asia Times, 9 March 2021.
  • Biden Team Pledges Aggressive Steps to Address Chip Shortage. Bloomberg, 11 Feb 2021.
  • Press Briefing by Press Secretary Jen Psaki, February 11, 2021. The White House.
  • Semiconductor Shortage and the Global Supply Chain Squeeze. Podcast, Sixteen Minutes – News on Tech, 7 March 2021.
  • Konttipula kampittaa tavarantoimituksia Kiinasta. Kriittisetmateriaalit.fi 1.3.2021.
  • Presidentti Bidenin hallinto lupaa toimenpiteitä sirupulan helpottamiseksi. Kriittisetmateriaalit.fi 11.2.2021.
  • Taiwanilaiset siruvalmistajat vakuuttavat selvittävänsä autoalan komponenttipulan. Kriittisetmateriaalit.fi, 28.1.2021.
  • Sirupula iskee autoteollisuuteen. Kriittisetmateriaalit.fi 16.1.2021.
  • Trump’s China tech war backfires on automarkets as chips run short. Reuters, 15 Jan 2021.
  • Thailand’s devastating floods are hitting PC hard drive supplies, warn analysts. The Guardian, 25 October 2011.

Lisää aiheesta: