Kiinalla on merkittävä rooli lääketeollisuudessa ja sähköautojen akkujen tuotannossa. Näin vahva riippuvuus yhdestä maasta voi aiheuttaa ongelmatilanteessa inhimillistä tuskaa ja pulaa tuotteista, kirjoittaa YLE.
Mikä sitten voisi aiheuttaa saatavuusongelmia? YLE:n haastattelema Turun yliopiston tutkija Liisa Kauppila listaa esimerkkeinä onnettomuuden tehtaalla Kiinassa tai uuden maailmanlaajuisen epidemian, joka sulkisi rajat.
Syy voisi olla myös poliittinen, jolloin Kiina saattaisi sotkea esimerkki tiettyjen lääkkeiden saatavuuden tahallaan. Kauppilan mukaan tähänkin mahdollisuuteen pitää varautua.
Autoritäärisempi ja arvaamattomampi Kiina
Kiinasta on tullut viime vuosina autoritäärisempi ja samalla kauppakumppanina arvaamattomampi, kirjoittaa YLE.
” Jos Eurooppa joutuisi Kiinan kanssa vastakkain ja kohdistaisi siihen esimerkiksi kauppapakotteita, Kiinan vastatoimet saattaisivat johtaa vakaviin ongelmiin. Tällainen tilanne voisi syntyä, jos Kiina esimerkiksi puuttuisi Ukrainan sotaan tai hyökkäisi Taiwaniin.” YLE 3.3.2023
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt myös Suomen pohtimaan Kiinan kanssa käytävään kauppaa liittyviä riskejä. YLE viittaa artikkelissaan 3. maaliskuuta julkaistuun selvitykseen Suomen kaupan Kiina-riippuvuudesta.
Akut ja akkumineraalit mainittu
YLE nostaa artikkelissaan esiin toisena esimerkkinä sähköautojen akut, joiden johtava valmistaja on kiinalainen CATL. Maailman kymmenestä suurimmasta valmistajasta kuusi on kiinalaisia.
Toisin kuin Eurooppa, Kiina ymmärsi jo kauan sitten rakentaa sähköautojen akkujen koko tuotantoketjun. Kiina on myös ostanut akkumineraaleja tuottavia kaivoksia ja jalostuslaitoksia Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Kiinassa valtio ohjaa tehokkaasti yrityksiä haluamilleen sektoreille, kuten akku- ja sähköautoteollisuuteen tai vaikkapa lääke- ja puolijohdeteollisuuteen. Valtion tuki on merkittävää, mutta toisin kuin Euroopan tai Yhdysvaltojen kohdalla, Kiinan myöntämä tuki ei ole julkisesti tiedossa.
Taustalla Euroopan omat valinnat
Länsimaiden päätyminen nykyiseen tilanteeseen johtuu omista valinnoistamme, kirjoittaa YLE.
Monissa Euroopan maissa esimerkiksi ympäristöä kuormittavat kaivokset ja metallien jalostus on ajettu alas. Likainen työ ulkoistettu kolmansiin maihin.
Mutta korona ja viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan herättivät Euroopan lopullisesti. EU:ssa puhutaan nyt siitä, miten kriittisten raaka-aineiden tuotanto saadaan omiin käsiin. Uhkana on, että öljy- ja maakaasuriippuvuus muuttuu riippuvuudeksi esimerkiksi litiumista ja harvinaista maametalleista, kirjoittaa YLE viitaten Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin puheeseen syyskuussa 2022.
Suomen mineraalivarannot kiinnostavat kovasti Eurooppaa, joka pyrkii vauhdittamaan uusien kaivoshankkeiden käynnistämistä alueellaan.

***
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 4.3.2023)
Lähteet:
- Vaarallinen suhde. YLE 3.3.2023.
Lisää aiheesta:
About the author