Yhdysvallat pyrkii hidastamaan Kiinan edistyksellisten puolijohteiden kehitystä ja asevoimien modernisointia, kertoo Financial Times.
Yhdysvallat otti lokakuussa käyttöön mittavat puolijohteiden vientikiellot hidastaakseen Kiinan etenemistä tekoälyn ja supertietokoneiden alueella. Kieltojen myötä Kiinan on vaikeampi valmistaa edistyksellisiä puolijohteita.
Nämä vientikiellot ovat Financial Timesin mukaan kovimmat keinot, joita presidentti Biden on ottanut käyttöön Kiinaa vastaan. Kyseessä on myös ensimmäinen vakava yritys hidastaa Kiinan armeijan modernisointia iskemällä teknologioihin, joita käytetään niin ydinaseiden mallinnuksessa kuin hypersonisten aseiden kehittämisessä.
Lehden haastattelema Tokion tiedeyliopiston professori muistuttaa, että Huawein kohdalla kyse oli rauhan ajan kauppajännitteistä, mutta nyt ollaan sotatilassa.
Vientikieltojen vaikutukset Kiinan puolijohdeteollisuuteen
Kiinan johtava puolijohdeyritys Semiconductor Manufacturing International Corporation (SMIC), joka valmistaa logiikkapiirejä tietokoneisiin, kärsii Yhdysvaltojen vientirajoituksista, koska ne kieltävät amerikkalaisyrityksiä toimittamasta teknologiaa mikrosiruille, joiden viivanleveys on alle 14 nanometriä, joissain tapauksissa raja on 16 nanometriä. Kieltojen takia SMIC:n on vaikeampi jatkaa 14 nm prosessilla, koska vientirajoitukset vaikuttavat esimerkiksi tuotantolaitteiden ylläpitoon ja uusimiseen.
USA:n toimenpiteet iskevät myös muistipiirien valmistajiin, kuten Yangtze Memory Technologies Corp (YMTC) ja ChangXin Memory Technologies. Niiden kehittyneemmät tuotteet törmäävät jo Yhdysvaltojen muistipiireille asettamiin rajoihin.
Esimerkiksi YMTC:n kohdalla puree USA:n rajoitus, joka kieltää toimittamasta NAND-muistipiirien tuotantoteknologiaa piireille, joissa on yli 128 kerrosta. Kiinalaisten valmistajien piirit ovat juuri tätä tyyppiä, kertoo Financial Times.
Ilman amerikkalaista teknologiaa on Kiinalla haasteita ylläpitää nopeaa kehitystään tekoälyn alueella ja supertietokoneissa. Molemmat alueet ovat tärkeitä Kiinan armeijalle, kuten myös pilvilaskenta.
Kuva 1. Puolijohteet ovat tärkein kymmenestä teollisuuden alasta, joita Kiina haluaa kehittää Made in China 2025 -ohjelman puitteissa.
Lehden haastatteleman Kiinan puolijohdealan asiantuntijan Douglas Fullerin mukaan USA:n rajoitusten idea on nimenomaan potkia sotilaallisiin tarkoituksiin käytettävää kiinalaista tekoälyä ja suurteholaskentaa nilkoille.
Entinen SMIC:n työntekijä Tudor Brown taas näkee, että USA:n toimivat voivat osia sen omille nilkoille, koska vientikiellot vauhdittavat Kiinan oman puolijohdeteollisuuden rakentamista. Brown ei usko kieltojen hidastavan Kiinaa kuin muutaman vuoden ajan.
Heijastusvaikutukset muille toimialoille
Eurooppalaiset virkamiehet uskovat, että Yhdysvallat tulee laajentamaan tiukkoja toimenpiteitään. Tällä voisi olla vaikutusta myös EU:n suuntaan.
Jotkut analyytikot varoittavat, että valtaosalta kiinalaisista valmistajista loppuvat komponenttivarasto, mikä voi aloittaa sirupulan, joka heijastuisi muille toimialoille, kuten lentokoneteollisuuteen, kulutuselektroniikkaan, lääkinnällisiin laitteisiin ja pilvilaskentaan.
Hollantilainen puolijohteiden valmistukseen käytettävien laitteiden valmistaja ASML arvioi, että USA:n vientirajoituksilla ei juurikaan ole vaikutuksia ensi vuoden toimituksiin, koska yhtiön laitteita käytetään tyypillisesti vanhempien sirujen tuotantoon.
Sirupula voisi hidastaa autoteollisuuden tuotantoa ja heikentää entisestään kiinalaisten autonvalmistajien tuottavuutta, arvioi lehden haastattelema konsultti.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 24.10.2022)
Lähteet:
- How the US chip export controls have turned the screws on China. Financial Times, 22 Oct 2022.
Lisää aiheesta:
Yhdysvallat rajoittaa puolijohteiden ja kaasuturbiinien valmistusteknologioiden vientiä
Yhdysvallat julkisti uuden kansallisen turvallisuuden strategian
Yhdysvallat kampittaa Kiinan unelmia mikrosirujen omavaraisuudesta