Perun hallitus kokoontui kesäkuun alussa etsimään ratkaisua konfliktiin, joka on pysäyttänyt tuotannon MMG:n omistamalla Las Bambasin kuparikaivoksella. Vasemmiston mukaan yksi ratkaisu tilanteeseen voisi olla yhtiön kansallistaminen, kertoo Mining.com Reutersin uutisen pohjalta.

Työt Las Bambasin kaivoksella ovat olleet pysähdyksissä huhtikuun 20. päivästä lähtien, kun paikallisväestön edustajat asettuivat kaivoksen alueelle. Las Bambas on yksi maailman suurimmista kuparikaivoksista. Las Bambasin kaivos tuottaa 2 prosenttia maailman kuparista ja vastaa 1 prosentista Perun bruttokansantuotteesta, kertoo Reuters.

Kesäkuun alussa vasemmiston kansanedustajat  maan suurimmasta puolueesta tekivät ehdotuksen maan kuparituotannon kansallistamisesta – mukaan lukien vaikeuksissa oleva Las Bambasin kaivos. Peru on maailman toiseksi suurin kuparin tuottaja. Lakiehdotus tuskin menee läpi konservatiivien johtamassa kongressissa, arvioi Reuters.

Paikallisväestö haluaa isomman siivun tuotoista

Perun puolustusministeri on valmis käyttämään voimatoimia mielenosoittajien poistamiseksi kaivoksen alueelta ja avaamaan kaivoksen, mutta tämä vaatii hallituksen hyväksynnän. Las Bambasin välikohtauksen takia jo 3.000 ihmistä on jäänyt vaille työtä, uutisoi Reuters.

Huancuiren alueen paikallisväestö haluaa isomman siivun kaivoksen tuotosta. Heidän mielestään kiinalainen kaivosyhtiö ei ole pitänyt lupauksiaan paikallisväestölle.

Presidentti Castillon hallinnolla on ollut vaikeuksia puuttua protesteihin tultuaan valtaan viime vuoden heinäkuussa. Castillo sai valtavan äänivyöryn kaivosalueilta luvattuaan paikallisväestölle isomman osan kaivosten tuotosta, kertoo Reuters.

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 6.6.2022)

Lähteet:

  • Peru Cabinet meeting ends with no word on Las Bambas mine crisis. Reuters, 4 June 2022.
  • Peru cabinet seeks solution for Las Bambas crisis as leftists urge nationalization. Mining.com, 3 June 2022.

Lisää aiheesta:

Litiumin kansallistaminen etenee Meksikossa

 

Chile pistää perustuslakinsa uusiksi vastatakseen ilmasto- ja ympäristöhätätilan vaatimuksiin

 

Poliittiset levottomuudet pysäyttivät litiumin tuotannon Atacaman alueella Chilessä