Financial Times lämmitteli uudelleen vanhan salaliittoteorian, jonka mukaan Kiina suunnittelee harvinaisten maametallien vientikieltoa yhdysvaltoihin. South China Morning Post komppasi uutista referoimalla Global Times –lehden päätoimittajaa Hu Xijinia, jota The Rare Earth Observer kuvaa artikkelissaan ”Kiinan Steve Bannoniksi”. Herääkin kysymys, mikä tämän laajasti uutisoidun ja innokkaasti sosiaalisessa mediassa jaetun Kiinan “uutisen” tausta ja tarkoitusperä oli.
Myös tällä sivustolla hämmesteltiin Financial Timesin teorian taustaa ja järkevyyttä Kiinan itsensä kannalta. Artikkelin mukaan harvinaisten maametallien kanssa työskentelevien yritysten johtotason henkilöille on esitetty kysymys, miten pahasti yritysten toiminta Yhdysvalloissa tai Euroopassa, mukaan lukien puolustusteollisuuden alihankkijat, häiriintyisi, jos Kiina rajoittaisi harvinaisten maametallien vientiä jonkin kahdenvälisen riidan seurauksena.
Kuva 1. Financial Timesin spekulatiivinen artikkeli Kiinan suunnittelemista harvinaisten maametallien vientikielloista on herättänyt keskustelua jutun tarkoitusperistä.
Mikä on logiikka uutisen taustalla?
The Rare Earth Observer kysyy artikkelissaan, miksi Kiina ”vuotaisi” tällaisen uutisen ulkomaiselle medialle – jos kyseessä oli edes tuore uutinen. Ja miksi Financial Times julkaisee artikkelin juuri ennen kiinalaista uutta vuotta, jolloin uutisista on pulaa? Saadakseen täytettä sivuilleen, kysyy The Rare Earth Observer.
Ja jatkaa: ”jos FT:n artikkelin sisältö pitäisi paikkansa, niin Kiinan hallituksen pitäisi kärsiä muistihäiriöistä tai olla muuten henkisesti vajavainen, koska sama kysymys on esitetty ja siihen on vastattu tyhjentävästi jo kauan sitten.”
Ajatus vientikiellosta on järjenvastainen
The Rare Earth Observerin mukaan mikään ei ole muuttunut siitä, kun tämä asia perattiin viimeksi perinpohjaisesti. Siksi koko kysymys harvinaisten maametallien vientikiellosta on mielenvikainen. Tässä heidän perustelunsa:
- Puolusteollisuuden alihankkijat: Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että länsimaiset asevalmistajat ostaisivat harvinaisten maametallien oksideita suoraan Kiinasta. Se, että F-35-hävittäjässä on 417,5 kg harvinaisia maametalleja (sisältyykö tähän se noin 70% osuus raudan oksideja NdFeB-magneeteissa vai ei, kysyy The Rare Earth Observer) osoittaa, että länsimaiset asevalmistajat ostavat harvinaisia maametalleja sisältäviä kestomagneetteja ja muita komponentteja. Harvinaisten maametallien vientikielto ilman, että samaan aikaan kiellettäisiin magneettien vienti, tekisi kiellosta tehottoman.
- Riippuvuus viennistä: Harvinaisten maametallien vientikielto aiheuttaisi huomattavaa vahinkoa Kiinan oman harvinaisten maametallien teollisuudelle, sillä 30-40 % sen tuotannosta menee vientiin.
- Riippuvuus tuonnista: Jos Kiina kieltäisi jalostettujen harvinaisten maametallien viennin, muu maailma voisi pysäyttää harvinaisten maametallien raaka-aineiden, kuten monatsiitin, bastnäsiitin, ksenotiimin ja harvinaisten maametallien karbonaattien, tuonnin. Kiinan riippuvuus harvinaisten maametallien tuonnista on kasvanut parin viime vuoden aikana, osittain koska Kiinan valtio haluaa säästää varantoja, osittain koska verot eivä koske tuontiraaka-ainetta, mikä tekee tuontiraaka-aineen käytöstä erittäin houkuttelevaa.
- Mikä olisi lännen reaktio?: Ehkä puolijohteiden täysi vientikielto Kiinaan, niitähän päätyy lähes varmasti Kiinan kansanarmeijan kalustoon.
Lopuksi The Rare Earth Observer esittää vielä yhden perustelun: Voit tehdä tempun ja saat sen anteeksi. Tee sama temppu toisen kerran, niin et saa enää tilaisuutta yrittää kolmatta kertaa. Tämä ei ole The Rare Earth Observerin mukaan kovinkaan houkutteleva skenaario Kiinalle, jonka johtaja esiintyy mielellään globalisaation ja vapaakaupan puolestapuhujana.
The Rare Earth Observer toteaa loppuun ymmärtävänsä täysin, että Kiina voi olla tyytymätön lännen ”oopiumisota-ajatteluun”, mutta se ongelma ei ratkea leikkimällä kauppasotaa tai muita sotapelejä. Kirjoittajat suosittelevat myös, että Financial Times lakkaisi käsittelemästä Global Timesin sodanlietsojaa Hu Xi Jiniä luotettavana lähteenä – vaikka ajat ovat vaikeat ja oikeita uutisia on vaikea löytää.
Toim.huom. Tiukkaa kritiikkiä Financial Timesin uutista kohtaan The Rare Earth Observerin artikkelissa. Tämäkin keskustelu osoittaa, miten vaikea tänä päivänä on tunnistaa luotettavaa uutissisältöä. Mutta täytyy myöntää, että FT:n juttu herätti kummastusta näin harvinaisten maametallien markkinoita viime vuodet tiiviisti seuranneena. Tunnetun median uutinen levisi vauhdilla, joten joka tapauksessa FT:n uutinen jää ihmisille takaraivoon ja palaa mieleen, kun seuraavan kerran kuulevat maagiset sanat “harvinaiset maametallit”.
(Julkaistu 20.2.2021)
Lähteet:
- China RE Quota Up 20%: Update on RareX-Shenghe; Post-Spring Festival Rare Earth Prices Keep Climbing; US Dependence On China At Least 85%; Interdependencies And Flawed Concepts. The Rare Earth Observer, 20 Feb 2021.
- Kovaa spekulointia Kiinan harvinaisten maametallien politiikalla. Kriittisetmateriaalit.fi 17.2.2021.
- China targets rare earth export curbs to hobble US defence industry. Financial Times, 16 Feb 2021.
- Industry needs a rare earths supply chain outside China. The Financial Times, 28 July 2020.
Lisää aiheesta:
- Kovaa spekulointia Kiinan harvinaisten maametallien politiikalla – Kriittisetmateriaalit.fi
- Kiina aloittaa uuden luvun harvinaisten maametallien historiassa – Kriittisetmateriaalit.fi
- Markkinat uskovat Kiinan hamstraavan seuraavaksi harvinaisia maametalleja – Kriittisetmateriaalit.fi
- Yhdysvaltain puolustusministeriö jäädytti sopimukset kotimaisten harvinaisten maametallien tuottajien kanssa – Kriittisetmateriaalit.fi
- U.S. Army rahoittaa harvinaisten metallien tuotantolaitoksen rakentamisen Yhdysvaltoihin – Kriittisetmateriaalit.fi
- Kiina ostaa Yhdysvalloilta harvinaisia maametalleja osana kauppasopimusta – Kriittisetmateriaalit.fi
- Kiina muistuttaa Yhdysvaltoja harvinaisten maametallien valta-asemastaan – Kriittisetmateriaalit.fi
- Uusi tutkimus harvinaisista maametalleista Ruotsissa – Kriittisetmateriaalit.fi
- Pentagon alkaa varastoimaan ohjuksiin ja hävittäjiin tarvittavia kestomagneetteja – Kriittisetmateriaalit.fi
- Pentagon kartoittaa kauppasodan varjossa harvinaisten maametallien tuotantoa Yhdysvalloissa – Kriittisetmateriaalit.fi
- Harvinaisten maametallien patenttisalkku kertoo Kiinan herruudesta – Kriittisetmateriaalit.fi
- Birmingham kierrättää magneettien harvinaiset maametallit – Kriittisetmateriaalit.fi
- Korkea aika saada harvinaisten maametallien kierrätys käyntiin – Kriittisetmateriaalit.fi
- USA jättää harvinaiset maametallit ja kriittiset mineraalit tullimaksujen ulkopuolelle – Kriittisetmateriaalit.fi
- Harvinaiset maametallit ovat ässä Kiinan hihassa kauppasodassa USA:n kanssa – Kriittisetmateriaalit.fi
- Kiinasta maailman suurin harvinaisten maametallien tuoja – Kriittisetmateriaalit.fi
- Harvinaisten maametallien tuotanto vastatuulessa Malesiassa – Kriittisetmateriaalit.fi
About the author