Googlen emoyhtiö Alphabet, Apple, Dell, Microsoft ja Tesla eivät joudu oikeuteen vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan teknologiajätit olisivat osaltaan vastuussa lapsityövoiman käytöstä Kongon demokraattisen tasavallan koboltin tuotannossa, päätti liittovaltion tuomioistuin Washingtonissa 2. marraskuuta 2021.

Kuten tälläkin sivustolla kerrottiin joulukuussa 2019, nosti kansalaisjärjestö International Rights Advocates oikeusjutun amerikkalaisia teknologiajättejä vastaan kymmenien perheiden puolesta, joiden lapsia oli kuollut tai loukkaantunut Kongon artesaanikaivoksilla. Kongo tuottaa yli kaksi kolmasosaa maailman koboltista.

Law360-sivusto kertoo Yhdysvaltojen liittovaltion tuomarin todenneen, että vaikka kanteessa luetellaan traagisia tapahtumia, sen pohjalta ei voitu jäljittää yhteyttä amerikkalaisiin teknologiayrityksiin. Ainoa todellinen yhteys yhtiöiden ja Kongon välillä oli, että yhtiöt ostivat kobolttia Kongosta, uutisoi Mining.com.

Kanne oli lähinnä spekulaatiota

”Voi olla totta, että jos esimerkiksi Apple lopettaisi kobolttia sisältävien tuotteiden valmistuksen, ostaisi se vähemmän metallia Umicorelta, joka olisi ehkä ostanut vähemmän Glencorelta, joka olisi ehkä ostanut vähemmän CMKK:lta, joka olisi siten ehkä ohjeistanut Ismailia lopettamaan lapsityövoimalla tuotetun koboltin ostamisen, mikä olisi ehkä johtanut siihen, että osa kanteen nostaneista ei ehkä olisi ollut töissä kaivoksilla silloin, kun onnettomuuksia tapahtui”, pohdiskeli tuomari.

Hänen mukaansa edellä kuvattu riippuvuuksien pitkä ketju on lähinnä spekulointia, eikä vahingon aiheuttamista voida näin osoittaa ketjun läpi.

Koboltilla menee lujaa

Akkulaatuisen kobolttihydroksidin hinta on noussut vuodessa 95 prosenttia, kertovat Benchmark Mineral Intelligencen tilastot. Tuontihinnat Aasiasta hipoivat lokakuussa jo 52 000 dollaria tonnilta samaan aikaan kun laivarahdin häiriöt Afrikan ja Kiinan välisillä reiteillä jatkuvat, uutisoi Mining.com.

Koboltti on varsin “pieni” metalli tuotannolla mitattuna. Sen vuosituotanto on vain noin 130 000 tonnia. Kobolttia tuotetaan lähinnä nikkelin ja koboltin sivutuotteena. Kokonaistuotannosta noin 30 000 tonnia on metallista kobolttia.

Metallisen koboltin hinnat Euroopassa ovat nousseet 75 prosenttia vuodesta 2021.  Lokakuussa noteerattu 27 dollarin hinta paunalta on korkein sitten joulukuun 2018.

Toim.huom. joulukuulta 2019, kun kanteesta uutisoitiin ensimmäisen kerran. “On loppupeleissä aivan sama, miten Yhdysvalloissa nostetun kanteen kanssa käy oikeudessa. Tunnetut brändit joutuvat joka tapauksessa vastaamaan hyvin ikäviin kysymyksiin siitä, mitä ne tiesivät – tai mitä niiden olisi pitänyt tietää – lapsityövoiman käytöstä naurettavan pienellä palkalla toimitusketjussaan. Applen huimia voittoja katsoessa voi sitten miettiä, että kaikki mikä on lain pykälien mukaista ei ole välttämättä oikeudenmukaista. Ehkä Tesla-kuskikin herää miettimään, että hänen hieno ympäristötekonsa kulkee akuilla, joiden materiaalit on tuotettu vähintäänkin kyseenalaisella tavalla. Suomen vastuullinen akkumetallien tuotanto kuulostaa taas pykälän verran paremmalta ajatukselta.” Näihin ajatuksiin on nyt kaksi vuotta myöhemmin helppo yhtyä.

(Julkaistu 5.11.2021)

Lähteet:

  • Tesla, Apple, Google, Microsoft dodge Congo cobalt class-action. Mining.com, 3 November 2021.
  • Apple, Google, Tesla, Microsoft Beat Child Labor Mine Suite. Law360, 2 November 2021.
  • Apple and Google named in US lawsuit over Congolese child cobalt mining deaths. The Guardian, 16 Dec 2019.
  • Cobalt & DRC: A Reminder of the salient points. Benchmark Mineral Intelligence, 16 Dec 2019.
  • Tech giants sued over child deaths in DRC cobalt mining. Financial Times, 16 Dec 2019.

Lisää aiheesta:

 

Apple, Google, Dell, Microsoft ja Tesla on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen lapsikuolemista Kongon kobolttikaivoksilla

 

Kongon EGC:n tavoitteena aloittaa artesaanikoboltin ostot seuraavien kahden kuukauden aikana

 

Kongon uusi koboltin artesaanituotannon EGC-standardi suojaa pientuottajia ja ympäristöä

 

Kobolttia Kongosta käsin