Pari viikkoa sitten kerroimme tällä sivustolla Reutersin uutisen pohjalta, miten autonvalmistajat ympäri maailmaa joutuvat pysäyttämään tuotantolinjojaan elektroniikkakomponenttien pulan takia. Paheneva tilanne on eskaloitunut jo Taiwanin hallitukselle asti, joka on mobilisoinut johtavat puolijohteiden valmistajat taklaamaan sirupulaa, joka heijastuu useiden suurten autovalmistajien toimintaan, kertoo Nikkei Asia uutisessaan.
Taiwanin johtavat mikropiirien valmistajat ovat luvanneet ”tehdä parhaansa”, jotta maailman autoteollisuutta lamaannuttava sirupula helpottaisi, kertoi Taiwanin elinkeinoministeri keskiviikkona. Nopeaa helpotusta ei ole luvassa, sillä tuotantolinjat pyörivät jo nyt täydellä teholla, uutisoi Nikkei Asia.
Elinkeinoministeri myös puolusteli taiwanilaisia puolijohdevalmistajia, jotka olivat viime vuoden lopulla varoittaneet asiakkaitaan, että tilausten leikkaaminen voi olla vaarallista autovalmistajien toimitusketjuille.
Ministerin kommentit kuvastavat Nikkei Asian mukaan sitä, miten tilanne on eskaloitunut jo kansainvälisen politiikan tasolle. Taiwanin hallitus on saanut diplomaattikanavien kautta yhteydenottoja mm. Yhdysvalloilta, Japanilta ja Euroopan unionilta, jotta mikropiirien pulaan saataisiin helpotusta. Meno tuntuu olevan kuin koronarokotteiden markkinoilla.
Siruvalmistajat luvanneet “tehdä parhaansa”
Taiwanin elinkeinoministeri Wang keskusteli tällä viikolla neljän puolijohdevalmistajan (Taiwan Semiconductor Manufacturing Co., United Microelectronics Co., Vanguard International Semiconductor ja Powerchip Semiconductor Manucturing) kanssa. Yhtiöt valmistavat puolijohteita autoteollisuuden käyttämiä elektroniikkakomponentteja toimittaville yrityksille, kuten NXP, Infineon, Renesas Electronics, Rohm ja STMicroelectronics.
Kuva 1. Poliittinen paine johtavia taiwanilaisia puolijohdevalmistajia kohtaan kasvaa.
Ministerin terveiset olivat, että kaikkien siruvalmistajien tuotantolinjat ovat jos täydessä vauhdissa, osaa linjoista ajetaan jo “yli kapasiteetin”. Taiwanilaiset toimijat ovat kuitenkin yksissä tuumin päättäneet tehdä parhaansa tukeakseen autovalmistajia Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa, kertoi rouva ministeri Nikkei Asia –lehdelle.
Lisää kapasiteettia autoteollisuudelle
Ministerin mukaan puolijohdevalmistajat ovat luvanneet nostaa tuotannon 102 – 103 prosentin tasolle tai jopa yli tämän. Lisäksi autoteollisuuden mikropiireille on allokoitu lisää kapasiteettia.
Siruvalmistajat alkoivat optimioda tuotantolinjojaan jo viime vuoden lopulla, mutta tällaiset ongelmat eivät ratkea hetkessä, muistutti ministeri. Yksi syy tähän on, että puolijohteiden valmistaminen vie aikaan.
Mikropiiri eli integroitu piiri (puhutaan myös sirusta tai mikrosirusta) on elektroniikan puolijohdekomponentti, johon on integroitu suuri määrä aktiivisia ja usein myös passiivisia elektronisia komponentteja (lähde: Wikipedia). Aktiivinen elektroninen osa (“siru”, “chip”) tehdään piikiekolle. Nykyaikaisen mikropiirin aktiivisen osan koko on muutamasta neliömillimetristä muutamiin neliösenttimetreihin. Transistorien määrä niissä vaihtelee pienten mikrokontrollerien muutamista tuhansista aina modernien prosessoreiden useampaan miljardiin kappaleeseen. Edellä mainitun aktiivisen elektronisen osan lisäksi mikropiiri sisältää koteloinnin ja liitosjohtimet eli pinnit, joilla se liitetään esimerkiksi piiri- tai emolevyyn.
Kuva 2. Infineonin valmistamia komponentteja hybridiautoihin. (Kuva: Infineon)
Esimerkiksi yleiskäyttöisen virranhallintapiirin valmistaminen vie noin 50 päivää. Lopuksi piikiekko muutetaan komponenteiksi eli piikiekko paloitellaan (dicing), koteloidaan (packaging) ja testataan. Kotelointi ja testaus ennen toimitusta vie noin viikon. Komponentit pitää sitten vielä rakentaa moduleiksi, jotka asennetaan autoon. Joidenkin kehittyneempien komponenttien valmistaminen voi kestää jopa kolme kuukautta.
Muiden toimialojen asiakkaiden kanssa neuvotellaan toimitusten leikkaamisesta tai viivästyttämisestä
Elinkeinoministeri kertoi lehdistölle, että kaikki neljä Taiwanin johtavaa siruvalmistajaa on luvannut neuvotella muiden toimialojen asiakkaidensa kanssa, jotta tilausmääriä voitaisiin leikata tai tilauksia voitaisiin viivästyttää autoteollisuuden komponenttipulan helpottamiseksi. Nikkei on aiemmin uutisoinut, että valmistajien koko tuotantokapasiteetti on jo käytössä vuoden 2021 jälkimmäiselle puoliskolle asti.
Ministeri korostaa, että tilanne on vaikea ja että edessä on hankalat kaupalliset neuvottelut. Siruvalmistajilla on olemassa olevat sopimukset ja niiden mukaiset velvoitteet. Ei ole mitään takeita siitä, että muiden toimialojen asiakkaat ovat valmiita leikkaamaan tai viivästyttämään omia tilausmääriään.
Autoalaa varoitettiin etukäteen
Ministeri Wang muistutti myös, että taiwanilaiset siruvalmistajat varoittivat riskeistä, kun autoteollisuuden elektroniikkakomponenttien valmistajat leikkasivat tilausmääriään vuoden 2020 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana.
Komponenttipula vaikuttaa ministerin mukaan ensisijaisesti perinteisten polttomoottoriautojen valmistajiin eikä niinkään sähköautojen valmistajiin.
Vakavia tuotantohäiriöitä
Elektroniikkakomponenttipula on jo aiheuttanut vakavia häiriöitä useille autovalmistajille, uutisoi Nikkei Asia. Volkswagen on leikannut tuotantoaan Kiinan tehtailla, kun taas Ford on pysäyttänyt osan tuotannostaan USA:n tehtaillaan. Myös Honda, Daimler ja Nissan ovat vähentäneet tuotantoaan sirupulan takia.
Ministerin mukaan tilanne osoittaa, miten merkittävää Taiwanin puolijohdetuotanto on globaalisti. Taiwan on liikevaihdolla mitattuna mikropiirien toiseksi suurin tuottaja heti Yhdysvaltojen jälkeen.
Kuva 3. Taiwan on maailman toiseksi suurin puolijohdevalmistaja, mutta Kiinalla on hurjat kansalliset suunnitelmat kasvattaa omaa tuotantoaan. (kuva: Asia Nikkei)
(Julkaistu 28.1.2021)
Lähteet:
- Taiwan chipmakers vow to tackle global auto component shortage. Nikkei Asia, 27 Jan 2021.
- Trump’s China tech war backfires on automarkets as chips run short. Reuters, 15 Jan 2021.
- China’s upstart chip companies aim to topple Samsung, Intel and TSCM. Asia Nikkei, 25.5.2018.
- How China’s ’Big Fund’ is helping the country catch up in the global semiconductor race. South China Morning Post, 10.5.2018.
Lisää aiheesta:
Sirupula iskee autoteollisuuteen – Kriittisetmateriaalit.fi