Kaksi Taiwanin tärkeintä puolijohteiden valmistuksen keskittymää tuskailee nopeasti kasvaneiden koronatartuntojen kanssa. Tämä aiheuttaa lisähuolta globaaleille toimitusketjuille, jotka kamppailevat jo nyt ennen näkemättömän siru- ja komponenttpulan kanssa, kertoo Nikkei Asia artikkelissaan. Taiwan ja Vietnam valitsivat koronastrategiakseen epidemian tukahduttamisen rokotusten sijaan. Tämä strategia toimi hyvin ja maat pystyivät pitämään puolijohde- ja elektroniikkatuotantonsa käynnissä muun maailman sulkeutuessa. Nyt Taiwan ja Vietnam ovat kovan paikan edessä: onnistuuko neljännen aallon taltuttaminen samoilla keinoilla kuin aiemmin. 

Taiwan on globaalisti tärkein mikrosirujen valmistaja. Siruja tarvitaan joka puolella: autojen, älypuhelinten, servereiden, pelikonsoleiden ja muiden koneiden ja laitteiden aivoiksi. Vietnam on puolestaan on noussut elektroniikkatuotteiden valmistuksen keskittymäksi. Maa tuottaa puolet Samsungin älypuhelimista ja paljon erilaisia Applen tuotteita, listaa Nikkei Asia.

Korontatartuntojen määrä kasvanut rajusti

Taiwania ja Vietnamia on pidetty onnistuneen koronan torjunnan mallimaina, mutta nyt tilanne on muuttunut: Taiwanissa kirjattiin lähes 5 000 koronatartuntaa  parin viikon aikana toukokuun 2021 lopulla. Tämä tarkoitti lähes kolminkertaista määrää tartuntoja aiempaan jaksoon verrattuna.

Vietnamissa tartuntojen määrä on nelinkertaistunut lähes 6 000 tartuntatapaukseen seurantajaksolla. Tämä on pakottanut osan tehtaista keskeyttämään tuotantonsa, kertoo Nikkei Asia artikkelissaan.

Taiwanin hallitus lupaa sirutoimitukset käynnissä

Taiwanille puolijohdeteollisuuden pitäminen käynnissä ilman häiriöitä on ykkösprioriteetti. Vaikka maan elinkeinoministeri on suositellut kansalaisille etätöitä, on hän myös antanut ymmärtää, että vaikka Taiwanin hallitus nostaa edelleen maan hälytystilaa koronan takia, hallitus aikoo varmistaa, että mikrosirujen globaalisti kriittiset toimitukset tulevat jatkumaan.

Tiedotustilaisuudessaan toukokuun lopulla Taiwanin elinkeinomisteri korosti maan globaalisti keskeistä roolia puolijohteiden, ICT-tuotteiden ja tuotantolaitteiden tuottajana. Siksi on elintärkeää pitää tuotanto käynnissä Taiwanissa myös koronaepidemian aikana, muistutti ministeri.

Ministeri Wang opasti myös yrityksiä reagoimaan nopeasti, jos joltakin tuotantolinjalta löytyy tartunnan saanut henkilö.

Yritykset yrittävät ostaa rokotteita

Samaan aikaan johtavat teknologiayritykset, kuten Foxconn, yrittävät hankkia itse rokotteita välttääkseen tuotantohäiriöitä. Nikkei Asian lähteiden mukaan suunnitelmana on ostaa rokotteita ulkomaiselta valmistajalta ja käyttää 10 % rokotteista oman henkilökunnan rokottamiseen. Loput rokotteet lahjoitettaisiin maan hallituksen käyttöön.

Suunnitelman taustalla on raportoidut yksittäisten työntekijöiden saamat tartunnat. Tartunnan saaneita on löytynyt useilta keskeisiltä valmistajilta, kuten maailman suurin mikrosirujen valmistaja Taiwan Semiconductor Manufacturing Co. (TSMC), johtavat MacBookien ja Googlen datakeskusten servereiden valmistaja Quanta Computer sekä iPadejä ja Dellin tablettien valmistaja Compal Electronics, listaa Nikkei Asia artikkelissaan.

Myös maailman suurin teollisuuskäyttöön tarkoitettujen tietokoneiden valmistaja Advantech sekä Applen ja Oppon latureita valmistava Lite-On Technology ovat Nikkei Asian tietojen mukaan raportoineet positiivisia koronatestituloksia työntekijöillään.

Tuotanto ei ole vielä häiriintynyt

Yksittäiset koronatartunnat eivät ole vielä vaikuttaneet yritysten tuotantoon, mutta Taiwanin kasvavat tartuntaluvat aiheuttavat kasvavaa huolta siitä, onnistuvatko jättimäiset tehtaat pitämään tuotannon normaalisti käynnissä aikana, jolloin maailmanlaajuisesti kärsitään ennen näkemättömästä puolijohteiden ja muiden kriittisten komponenttien pulasta.

Elektroniikkatuotteet ja niiden komponentit ovat nykyään Taiwanin tärkein vientituote, muistuttaa Nikkei Asia artikkelissaan.

Vietnamissa tuotanto pyörinyt täysillä läpi koronaepidemian

Muun maailman kärvistellessä koronan kanssa Vietnam onnistui ripeillä koronatoimillaan rajoittamaan epidemian leviämistä. Maan teknologiajätit jatkoivat elektroniikkatuotteiden tuottamista maailmalle, joka oli sulkeutunut koronan takia.

Vietnamin koronaluvut ovat hämmästyttävän pienet: vuonna 2020 maassa raportoitiin vain noin 1 500 tartuntatapausta ja 35 koronan aiheuttamaa kuolemantapausta.

Nyt maa taistelee pysäyttääkseen koronan neljännen, ja samalla laajimman, aallon. Huhtikuun 27. päivän jälkeen uusia tautitapauksia on tullut päivittäin, maassa on löydetty koronan eri variaatioita ja tunnistamattomia tartuntojen lähteitä. Koronatartuntojen kokonaismäärä on nyt 6 396 tautitapausta, kertoo Nikkei Asia artikkelissaan.

Korona aiheuttanut tuotantohäiriöitä Vietnamissa

Toisin kuin aiemmat korona-aallot, nyt käynnissä oleva neljäs aalto on vaikuttanut myös elektroniikkatehtaiden tuotantoon. Canon, Applelle puhelimia valmistavat Foxconn ja Luxshare sekä 13 Samsungin alihankkijaa joutuivat kaikki keskeyttämään tuotantonsa koronan takia, kertoo Nikkei Asia.

Myös Vietnamin hallitus haluaa pitää elektroniikkateollisuuden tuotannon ja toimitusketjut käynnissä koronasta huolimatta, koska kyseessä on maan talouden kannalta kriittinen teollisuudenala. Maan pääministeri varoitti toukokuun lopulla, että kaksi tärkeää teollisuusprovinssia ovat koronan takia ”erittäin korkean riskin” alueita.

Molemmat  provinssit ovat Samsungin toimitusketjun kannalta kriittisiä. Nikkei Asian mukaan pääministeri mainitsi korealaisyhtiön nimeltä patistellessaan valtionhallintoa taisteluun uutta korona-aaltoa vastaan.

Toisin kuin Suomesssa, Vietnamissa taloudelliset näkökulmat otetaan huomioon rokotusjärjestystä mietittäessä: kahden tärkeän provinssin tuotantolaitosten työntekijät nostettiin rokotuslistan kärkipäähän rokotusten alkaessa tällä viikolla.

 

Kuva 1. Foxconn on yksi maailman suurimmista sopimusvalmistajista. (Kuva: Foxconn

 

Toim.huom. Kriittisetmateriaalit.fi-sivustolla oli vuosi sitten paljon koronaan liittyviä uutisia, mutta viime kuukausina korona-uutiset ovat onneksi jääneet vähiin. Maailman puolijohde- ja elektroniikkateollisuuden kannalta kriittisten Taiwanin ja Vietnamin koronatartuntojen lisääntyminen saa varmasti globaalien toimitusketjujen varassa olevien yritysten hankinta- ja riskienhallintaihmiset varpailleen. Viimeinen asia, jota sirupulan kanssa kärvistelevä maailma kaipaa, on uuden korona-aallon aiheuttamat tuotantohäiriöt ja saatavuusongelmat. Puolijohdejätti Intel varoitti tällä viikolla, että komponenttipulan kanssa voidaan joutua elämään vuosia. Tilanne heijastuu jo esimerkiksi tietokoneiden saatavuuteen ja tulee vaikuttamaan myös liikenteen sähköistymisen tavoitteiden saavuttamiseen sähköautojen saatavuuden heikentyessä.

(Julkaistu 3.6.2021)

Lähteet:

  • Taiwan and Vietnam race to shield tech industry from COVID. Nikkei Asia, 29 May 2021.
  • Intel varoittaa: pula elektroniikan komponenteista voi jatkua vuosia. Tekniikka&Talous 2.6.2021.

Lisää aiheesta: