Etelä-Korea ja Taiwan ovat jatkossakin puolijohdealan keskeisiä keskittymiä, vaikka paine hajauttaa toimitusketjuja tuo lisää kilpailua esimerkiksi Yhdysvalloista ja Saksasta, arvioi amerikkalaisen puolijohteiden valmistuksessa käytettävien laitteiden komponentteja toimittavan MKS Instruments –yrityksen toimitusjohtaja.

MKS:n toimitusjohtaja John TC Lee pitää puolijohdealan tämän hetken notkahdusta syklisenä käänteenä. Keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä ala on kuitenkin terveen kasvun uralla, arvioi Lee.

Lee kertoo Nikkei Asian haastattelussa nähneensä vuosien varrella samanlaisia käänteitä useita kertoja puolijohdealalla.

Komponentteja siruvalmistuksen laitteisiin

MKS toimittaa elektroniikan alijärjestelmiä, kuten RF-virtalähteitä ja mikrosirujen valmistuksessa käytettäviä lasereita. Yhtiön asiakkaina on johtavia puolijohteiden valmistuksessa käytettävien laitteiden valmistajia, kuten Applied Materials ja Lam Research.

Siruvalmistajat käyttävät MKS:n RF-virtalähteitä erittäin tarkoissa transistoreiden etsausvaiheissa, varsinkin kehittyneimpien prosessoreiden ja 3D NAND flash-muistien valmistuksessa. Yhtiön mukaan heidän teknologiaa käyttää 85 prosenttia maailman siruvalmistuslaitteista, kertoo Financial Times artikkelissaan.

Etelä-Korea ja Taiwan vahvoilla jatkossakin

Puolijohteiden toimitusketjujen osalta Lee uskoo, että Etelä-Korea ja Taiwan ovat jatkossakin tärkeitä puolijohteiden valmistuksen keskittymiä, vaikka talousmahdit pyrkivätkin rakentamaan omaa tuotantoaan.

Niin kauan kuin Samsung, SK Hynix ja TSMC ovat johtavia yrityksiä mikrosirujen alalla, Korea ja Taiwan tulevat olemaan  olemaan tärkeitä maita puolijohteiden valmistuksen saralla, sanoo Lee.

Hän uskoo, että kehittyneimmät prosessoritehtaat ja niiden ydin teknologiat tulevat todennäköisesti sijaitsemaan lähellä johtavien yritysten pääkonttoreita. Myöhemmin teknologioita levitetään sitten muillekin tehtaille.

Uusia puolijohdevalmistuksen keskittymiä syntyy

Vaikka Taiwan ja Etelä-Korea säilyttävät tärkeän roolinsa, Lee uskoo, että uusia puolijohdevalmistuksen keskittymiä syntyy erityisesti Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan esimerkiksi Saksaan.

Nämä uudet tuotantolaitokset eivät ole alkuun yhtä tehokkaita kuin Aasian vastaavat, mutta Lee uskoo tuotannon olevan melko tehokasta, kun tehtaat saadaan käyntiin.

Kun tietylle alueelle tulee useita tuotantolaitoksia, tukee infrastruktuuri useita tehtaita, ei vain yhtä.

Yleinen trendi, että mikrosiruja tarvitaan koko ajan enemmän erilaisissa laitteissa, auttaa näitä puolijohdevalmistuksen keskittymiä menestymään, arvioi Lee.

Puolijohteet ovat isojen poikien peliä

Puolijohdeteollisuudessa isot toimijat jyräävät ja isoista tulee entistä suurempia, muistuttaa Lee.

Vielä 1990-luvulla alalla saattoi pärjätä yritykset, joiden liikevaihto oli 20 – 30 miljoonan euron luokkaa. Nykyään tämä ei ole enää mahdollista, koska tuotantoon liittyvät haasteet ovat niin valtavia. Tarvitaan paljon ja jatkuvaa teknistä kehitystyötä.

Esimerkiksi MKS on tehnyt vuosien varrella useita yritysostoja laajentaakseen tuoteportfoliotaan ja saadakseen mittakaavaetua. Yritysostojen kautta MKS on saanut laajennettua myös maantieteellistä jalansijaansa. Yhtiöllä on tuotantolaitokset mm. Yhdysvalloissa, Kiinassa, Meksikossa, Singaporessa, Malesiassa ja Thaimaassa.

Viimeisen parin vuoden ennen näkemättömät häiriöt puolijohteiden toimitusketjussa ovat saaneet ihmiset ymmärtämään, miten tärkeitä mikrosirut ja niiden ekosysteemit ovat, sanoo Lee Nikkei Asian haastattelussa.

Koko maailmantalous on jollain tavalla kytköksissä puolijohteiden valmistukseen, kiteyttää Lee

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 16.2.2023)

Lähteet:

  • Taiwan ja South Korea to remain key chip hubs, says MKS chief. Financial Times, 11 Feb 2023. https://www.ft.com/content/33702630-41ea-4c60-b186-aa4212729638

Lisää aiheesta:

Puolijohdevalmistajat varoittavat EU:n suunnitelmista kieltää ”ikuisuuskemikaalit”

 

Venäjä etsii mikrosiruja Hong Kongista ja Kiinasta

 

USA ja Alankomaat sopuun kehittyneen puolijohteiden valmistusteknologian vientirajoituksista Kiinaan

 

Nyt on varauduttava puolijohdesotaan

 

Yhdysvaltojen asettamat sirujen vientikiellot kurittavat Kiinaa