Suomen Malmijalostus ja intialainen Epsilon Advanced Materials ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka puitteissa yhtiöt selvittävät mahdollisuuksia perustaa Vaasaan anodimateriaalitehdas, kertoo Suomen Malmijalostus tiedotteessaan.

Litiumioniakkujen ja niiden valmistuksessa tarvittavien akkumateriaalien Euroopan markkinoiden arvioidaan kasvavan lähes sataan miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä. Vuotuiseksi kasvuvauhdiksi on arvioitu yli 45 prosenttia. Suomen Malmijalostuksen mukaan tämä kehitys tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää teollista toimintaa Suomessa ja Euroopassa.

Yhteistyö käynnistyy ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistelulla. Yhtiöiden tavoitteena on käynnistää hanketta koskeva YVA-menettely alkuvuodesta 2023.

Epsilon on jo löytänyt GigaVaasan teollisuusalueelta tontin, jolle voidaan rakentaa 50 000 tonnin vuosikapasiteetin anodimateriaalitehdas. Tehtaalle  tontti vapautui Grafintec Oy:n ja Epsilon Advanced Materialsin yhteistyön loputtua elokuussa, kertoo YLE.

Epsilon Advanced Materials –yhtiön toimitusjohtaja Vikram Handa pitää yhteistyön käynnistymisen ajoitusta onnistuneena paikallisen akkuvalmistuksen investointien vahvistuessa.

Yhtiöt aloittavat lähiaikoina myös tehdasta koskevan alustavan teknis-taloudellisen selvitystyön. Ensimmäisessä  vaiheessa työssä tarkastellaan anodimateriaalin tuotantokapasiteettia, joka vastaa vuositasolla noin 10 GWh:n akkutuotantoa ja noin 200 000  sähköauton määrää. Toisena vaiheena tarkastellaan kapasiteettia, joka vastaa 50 GWh:n akkutuotantoa ja noin miljoonan sähköauton määrää.

Anodihanke istuu hyvin Malminjalostuksen salkkuun

Suomen Malmijalostuksen johtajan Vesa Koiviston mukaan Eurooppaan on tällä hetkellä suunnitteilla noin 1 200 gigawattitunnin akkutuotanto vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä edellyttää vahvaa akkumateriaalien tuotantoa.

Nyt julkistettu yhteistyöhanke on yksi ensimmäisistä anodimateriaalihankkeista Euroopassa. Koiviston mukaan hanke täydentää yhtiön jo pidemmällä valmistelussa olevia katodimateriaalihankkeita.

Hyvä uutinen Vaasalle

Vaasan kaupungijohtaja Tomas Häyry iloitsee tiedotteessa, että GigaVaasa-alue kehittyy ja arvoketju täydentyy anodimateriaalituotannolla. Viime vuosien yllättävät käänteet akkutehdashankkeissa ovat selvästikin saaneet Vaasan väen asettamaan sanansa huolella:

– Aika näyttää miten tässä käy. On monta asiaa, jotka täytyy ottaa huomioon. Niiden keskustelujen perusteella, joita meillä on ollut, tahto on todella kova edetä ja edetä suhteellisen nopeastikin tässä asiassa, Häyry sanoo YLE:n haastattelussa.

Akkutehdastoiminnalle kaavoitetulla GigaVaasan alueella on infran rakentamista jatkettu. Kaikista alueen tonteista käydään tällä hetkellä keskustelua usean toimijan kanssa, kertoo Häyry YLE:lle.

 

Neljä faktaa grafiitista (Lähde: Andy Lee, 2020)

  • Fakta 1. Grafiitti on säilyttänyt asemansa keskeisenä anodimateriaalina siitä saakka, kun Sony aikanaan kaupallisti litiumakut. Muut materiaalit, kuten katodimateriaalit, separaattorit jne. ovat muuttuneet paljon vuosien varrella.
  • Fakta 2. Akkulaatuisen luonnongrafiitin puhtauden pitää olla yli 99,5%.
  • Fakta 3. Synteettistä grafiittia valmistetaan lämmittämällä hiiliprekursoreita yli 2 800 C lämmössä – parasta varmistaa, että edullista (ja päästötöntä) energiaa on runsaasti saatavilla.
  • Fakta 4. Synteettinen grafiitti maksaa noin kaksi kertaa enemmän kun luonnongrafiitti. Sitä tarvitaan mahdollistamaan akkujen pikalataus ja se myös turpoaa vähemmän kuin luonnongrafiitti.

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 29.10.2022)

Lähteet:

  • Suomen Malmijalostus ja Epsilon aloittavat anodihanketta koskevan yhteistyön. Suomen Malmijalostus Oy 28.10.2022.
  • Taas uusia suunnitelmia Vaasan akkuteollisuusalueelle: Suomen Malmijalostus ja Epsilon Advanced Materials yhteistyöhön. YLE 28.10.2022.

Lisää aiheesta:

Suomalais-intialainen aiesopimus akkuanodimateriaalitehtaan rakentamisesta Vaasaan

 

Grafintec tehnyt uuden aiesopimuksen anodimateriaalien tuotantolaitoksen rakentamisesta Vaasaan

 

Australialaisen Syrah Resourcesin osakekurssi nousi rajusti Teslan kanssa tehdyn grafiittisopimuksen jälkeen