Valtion erityistehtäväyhtiö Suomen Malmijalostus Oy ja kiinalainen litiumioniakkujen katodimateriaalien tuottaja Beijing Easpring Material Technology –yhtiö ovat neuvotelleet CAM-tehtaan perustamisesta Kotkaan. Osapuolet ovat nyt sopineet jatkavansa yksityiskohtaisempaa investoinnin suunnittelua.
Osana neuvotteluja yhtiöt ovat valmistelleet teknis-taloudellisen kannattavuusselvityksen (DFS) ja sopineet jatkavansa yhteistyötä tehdashankkeen toteuttamiseksi. Selvitystyön perustana käytettiin aloituskapasiteettia 50 000 tonnia vuodessa sekä mahdollisuutta laajentaa kapasiteettia tulevaisuudessa, kertoo Suomen Malmijalostus tiedotteessaan.
Beijing Easpring on vuonna 2001 perustettu litiumioniakkujen katodimateriaalien kehittäjä, valmistaja ja toimittaja, joka on listattu Shenzhenin pörssiin vuonna 2010. Yhtiöllä on tuotantolaitokset Changzhou Jintanissa ja Haimenissa Jiangsun provinssissa.
Tehdasinvestoinnin toteuttamista varten Suomen Malmijalostus ja Beijing Easpring valmistelevat tehtaan rakentamisesta ja toiminnasta vastaavan yhteisyrityksen perustamista. Tarkoituksena on, että Suomen Malmijalostuksesta tulee yhteisyrityksen vähemmistöomistaja.
Valmistelevat työt käynnistyvät vuodenvaihteessa
Yhtenä seuraavana työnään yritykset valmistelevat tehtaan ympäristölupahakemusta, joka on tarkoitus jättää alkuvuoden 2022 aikana. Lisäksi Kotkan Keltakallion teollisuusalueelta varatulla teollisuustontilla tehdään seuraavaksi töitä, joilla pohjustetaan rakennustyömaan projektitoimiston perustamista sekä tehtaan maanrakennustöitä.
”Tehtaan teknis-taloudelliseen selvitystyöhön on osallistunut useita insinööri- ja suunnittelutoimistoja, ja olemme kaikki todella iloisia siitä, että hanke on edennyt suunnitellusti. Tavoitteenamme on viedä projektia eteenpäin siten, että tuotantoa voitaisiin alkaa käynnistää viimeistään vuonna 2024. Kokonaisuutena ensivaiheen kapasiteetiksi on suunniteltu 50 000 tonnia vuodessa”, sanoo akkutoimialan johtaja Vesa Koivisto Suomen Malmijalostuksesta.
Käynnistyttyään tehdas työllistäisi ensivaiheessa arvion mukaan suoraan noin 250 henkilötyövuotta. Aluetalousvaikutukset alkavat kuitenkin näkyä ensimmäiseksi rakentamisen aikaisina suorina sekä tuotannon ja kulutuksen kerrannaisvaikutuksina, jotka heijastuvat useille eri aloille.
Beijing Easpring Material Technology
Beijing Easpring Material Technology Co., Ltd. on litiumioniakkujen katodimateriaalin kehittäjä, valmistaja ja toimittaja, joka on perustettu vuonna 2001 ja listattu Shenzhenin pörssiin vuonna 2010. Yhtiöllä on tuotantolaitokset Changzhou Jintanissa ja Haimenissa Jiangsun provinssissa, kertoo Suomen Malmijalostus tiedotteessaan. Sen litiumioniakkumateriaalien liiketoimintaan kuuluu teknologiatutkimus, tuotanto sekä erilaisten akkumateriaalien myynti. Yhtiön tuotteita käytetään autojen akuissa, energian varastoinnissa, kuluttajaelektroniikassa, sähkötyökaluissa, kaksipyöräisissä kulkuneuvoissa sekä muissa pienikokoisissa litiumioniakuissa.
Easpring on saavuttanut monien suuryritysasiakkaiden luottamuksen erinomaisella tutkimus- ja kehitystyöllään, korkealla laadullaan sekä kyvyllään vastata nopeasti markkinoiden muutoksiin. Yhtiöllä on hyvä brändi-imago sekä kotimaisilla että ulkomaisilla markkinoilla. Myyntialueittain tarkasteltuna Easpringin toiminta kattaa Kiinan, Japanin, Etelä-Korean, Euroopan ja Yhdysvallat sekä useat muut maat ja alueet maailmassa.
Easpringin autoteollisuuteen suuntamaat korkean nikkelipitoisuuden materiaalit tuotetaan massatuotantona Kiinassa, ja kotimarkkinan lisäksi niitä käytetään korkealuokkaisissa sähköajoneuvoissa Japanissa, Etelä-Koreassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi yhtiöllä on johtoasema useiden energian varastointimateriaalien kehittämisessä Kiinassa, ja tässä liiketoiminnassa se on menestynyt myös kansainvälisillä energian varastointimarkkinoilla. Tuotteet ovat johtavassa asemassa myös kotimaisilla korkealuokkaisten pienten litiumioniakkujen, kuten lennokkien ja droonien, markkinoilla.
Easpringin liikevaihto on noin 420 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 1 200.
Toim. huom. Nyt julkistettu yhteistyöhanke on mielenkiintoinen monella tasolla. Eurooppalaisen akkukemikaalituotannon kannalta uutinen uudesta CAM-tehtaasta on tietysti hyvä, mutta kiinalainen yhteistyökumppani saattaa herättää hieman keskustelua Euroopan akkupiireissä, joiden tavoitteena on ollut nimenomaan vähentää riippuvuutta aasialaisista toimijoista. Kotisivujensa mukaan Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Akkuarvoketjun kehittämisen kautta yhtiö tuo saataville materiaaleja ja tuotteita, joiden avulla Suomi ja Eurooppa voivat tavoitella ilmastoneutraaliutta. Erityisen mielenkiintoinen on nyt julkistetun yhteistyön myötä syntyvä yhteisyritys, jossa omistajina ovat Beijing Easpring ja Suomen Malmijalostuksen kautta Suomen valtio. Ei nyt tule ihan heti mieleen toista vastaavaa yhteisyritystä.
(Julkaistu 8.11.2021)
Lähteet:
- Suomen Malmijalostuksen ja Beijing Easpringin CAM-tehdashanke Kotkassa etenee suunnitellusti. Suomen Malmijalostus Oy 8.11.2021.
- Suomen Malmijalostus valmistelee puolen miljardin tehdasinvestointia Kotkaan kiinalaisen pörssiyhtiön kanssa. Talouselämä 8.11.2021.
- Valtion suunnittelema akkumateriaalitehdas etenee Kotkassa kiinalaisen kumppanin kanssa. Helsingin Sanomat 8.11.2021.
- Suomen asema akkuklusterimarkkinoilla vahvistuu – Kotkan tehtaalle kansainvälinen kumppani. Kotka.fi 8.11.2021.
Lisää aiheesta:
Suomen Malmijalostus neuvottelee kiinalaisyhtiön kanssa akkukemikaalitehtaan rakentamisesta Suomeen
Suomen Malmijalostus ja Circulor kehittävät yhdessä mineraalien jäljitettävyyttä
Brittiläinen Johnson Matthey valitsi Vaasan akkumateriaalitehtaan sijoituspaikaksi