Suomi on sulkemassa ilmatilansa venäläiseltä lentoliikenteeltä monien muiden maiden tavoin, kertoo YLE uutisessaan. Vielä sunnuntai-iltapäivällä ei ollut tiedossa, koska rajoitus astuu voimaan ja kieltääkö Venäjä vastaavasti Finnairin ylilennot Aasiaan.
Finnairin edustajan mukaan Suomen päätös voi johtaa merkittäviin seurauksiin yhtiölle. Venäjän ilmatilan kiertäminen pidentäisi lentoaikaa Suomesta Aasiaan merkittävästi, mikä söisi lentotoiminnan kannattavuuden, uutisoi YLE.
Elektroniikkaa kulkee paljon lentorahtina
YLE:n mukaan lentoliikenteen kieltäminen vaikuttaa todennäköisesti myös rahtiliikenteeseen.
Euroopan ja Aasian välillä kuljetetaan lentorahdissa esimerkiksi varaosia, elektroniikkaa, komponentteja ja lääkkeitä.
Kuva 1. Finnairin hankala tilanne noteerattiin laajasti kansainvälisessä mediassa.
Toim.huom. Ennen vanhaan tällaisen uutisen ilmestyessä, tai jo hyvissä ajoin ennen uutisen julkistamista, isot teolliset toimijat olisivat kilvan varanneet kaiken vapaan laivarahti- ja konttikuljetuskapasiteetin. Tällä kertaa tilanne on toinen: koronan jäljiltä maailman laivarahdin ja konttiliikenteen markkinat ovat sekaisin satamia myöten. Elektroniikkakomponenteille lentorahti on tärkeä kuljetusmuoto, koska tuotteet ovat fyysisesti pieniä ja keveitä, mutta vastaavasti niiden arvo on korkea. Jos lennot Venäjän yli Aasiaan loppuvat toistaiseksi, on se erittäin huono uutinen sirupulasta kärsiville teollisuudenaloille, kuten autoteollisuudelle. Eikä ongelma koske pelkästään elektroniikkakomponentteja, vaan myös monia muita osia, komponentteja ja varaosia. Mutta kuten moni on todennut, tämä on vaan se hinta, joka on kestettävä, jos Venäjä halutaan pysäyttää.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 27.2.2022)
Lähteet:
- Venäläiskoneiden sulkeminen Suomen ilmatilasta voi johtaa Finnairin mukaan todella merkittäviin seurauksiin – tämä lentokiellosta nyt tiedetään. YLE 27.2.2022.
- Russian airlines close to total ban from Europe’s airspace. Financial Times, 27 Feb 2022.
Lisää aiheesta:
Suezin kanavan haveri vaikuttaa teollisuuden komponenttien ja autonosien kuljetuksiin