Belgialainen kemianteollisuusyritys Solvay aikoo rakentaa Euroopan toisen harvinaisten maametallien tuotantolaitoksen. Harvinaiset maametallit ovat välttämättömiä vihreän siirtymän teknologioissa. Eurooppa pyrkii pienentämään harvinaisten maametallien Kiina-riippuvuuttaan.
Solvay kertoi syyskuussa, että yhtiön tuotantolaitos La Rochellessa Ranskassa päivitetään niin, että siellä pystytään erottelemaan esimerkiksi neodyymiä ja praseodyymiä, jotka ovat elintärkeitä sähköautoissa ja tuulivoimaloissa käytettävissä kestomagneeteissa.
Päätös kymmenien miljoonien eurojen laitoksen rakentamisesta tuli syyskuun puolivälissä, pari päivää sen jälkeen, kun EU:n johtajat peräänkuuluttivat uutta lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on vähentää Euroopan riippuvuutta Kiinasta kriittisten raaka-aineiden toimitusketjuissa. Kiina hallitsee noin 80 prosenttia maailman harvinaisten maametallien jalostuskapasiteetista.
Kuva 1. Maailman harvinaisten maametallien varannot. (Lähde: USGS / VisualCapitalist 2021)
Kuva 2. Kiina dominoi harvinaisten maametallien tuotantoa. (Lähde: Financial Times, Sep 2022)
Ukrainan sota herätti
Kaasutoimitusten loppuminen Venäjän hyökättyä Ukrainaan on herättänyt EU:n virkamiehet näkemään riskit, joita voi syntyä, kun ollaan liian riippuvaisia yhdestä maasta. Tämä voi uhata koko siirtymää vähähiiliseen talouteen, kirjoittaa Financial Times artikkelissaan.
”Litium ja harvinaiset maametallit ovat pian tärkeämmässä roolissa kuin öljy ja kaasu”, totesi komissaari Thierry Breton hiljattain.
”Harvinaisten maametallien kysyntämme tulee viisinkertaistumaan vuoteen 2030 mennessä.”
La Rochelle tulee apuun
Lähes 80 vuotta vanha La Rochellen laitos, joka tuottaa harvinaisia maametalleja autoteollisuudelle katalysaattoreihin ja puolijohdeteollisuudelle, aikoo auttaa Eurooppaa nostamaan harvinaisten maametallien toimitusketjun omavaraisuutta.
Tällä hetkellä Euroopan ainoa alan toimija on Neo Performance Materials, jolla on harvinaisten maametallien erottelulaitos Virossa. Isossa-Britanniassa on oma harvinaisten maametallien erotteluhanke työn alla Lontoossa listatun Pensana-yhtiön vetämänä.
Financial Timesin haastatteleman Solvayn toimitusjohtajan Ilham Kadrin mukaan harvinaiset maametallit ovat välttämättömiä vihreän siirtymän kannalta. Yhtiön investointi magneettien arvoketjuun auttaa Eurooppaa siirtymisessä puhtaaseen energiaan.
Monimutkainen prosessi
Harvinaisten maametallien tuotantoketjussa on kuitenkin useita eri vaiheita, kuten eroteltujen harvinaisten maametallien oksidien muuttaminen metalleiksi, sekä magneettien valmistus.
Kuva 3. Raaka-aineista magneeteiksi ja lopputuotteiksi on pitkä matka. (Lähde: ERMA 2021)
Analyytikkofirma Wood Mackenzien David Merrimanin mukaan La Rochellen laitos on ”hyvä askel eteenpäin”.
European Raw Materials Alliancen mukaan EU tuo Kiinasta vuosittain noin 16.000 tonnia harvinaisiin maametalleihin pohjautuvia kestomagneetteja, joka vastaa noin 98 prosenttia Euroopan tarpeesta.
Valmistelussa olevan EU:n raaka-ainealoitteen tavoitteena on helpottaa luvitusta, ohjata rahoitusta strategisille hankkeilla ja rakentaa strategisia varmuusvarastoja kriittisille materiaaleille.
EU on reagoinut paljon hitaammin raaka-aineiden toimitusketjujen riskeihin kuin esimerkiksi Japani, joka on rahoittanut maailman suurinta harvinaisten maametallien tuottajaa Lynas Corporationia, kertoo Financial Times. Kiina kielsi reilut kymmenen vuotta sitten harvinaisten maametallien viennin Japanin kalastusaluekiistan takia.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 26.9.2022)
Lähteet:
- Solvay plans rare earths push as EU seeks to break reliance on China. Financial Times, 16 Sep 2022.
- Europe lags China in race for electric car supply chain. Financial Times, 20 Sep 2022.
- Rare Earth Elements: Where in the World Are They? Visual Elements, 22 Nov 2021.
Lisää aiheesta:
EU:n raaka-ainealoite pyrkii varmistamaan sähköistyvän yhteiskunnan mineraaliperustan
Turkin uutiseen mittavista harvinaisten maametallien varannoista syytä suhtautua varauksella
About the author