Maailman autoteollisuutta ravisteleva pula puolijohteista iskee nyt myös Valmet Automotiven tuotantoon Suomessa, uutisoi Helsingin Sanomat. Globaali sirupula on jo osoittanut, miten vahvoja keskinäisriippuvuuksia eri toimialoilla on. Ja miten onnettomuuksilla ja vastoinkäymisillä on taipumusta kasautua ja eskaloitua. Kun hommat alkavat mennä pieleen, niin noidankehää on hankala katkaista – ainakaan nopealla aikataululla.

Uudenkaupungin autotehdas seisoo huhtikuun viimeisen viikon, kertoo Helsingin Sanomat uutisessaan. Tuotantokatkoksen syynä on maailmanlaajuinen puolijohdepula.

”Ei voi tehdä autoja, kun ei tule osia”, kiteyttää tehtaan pääluottamusmies Jouni Varjonen tilanteen Helsingin Sanomille.

Valmet Automotiven viestinpäällikkö Mikael Mäen mukaan seisokki koskee ensi viikolla noin 2 500 tehtaan tuotannon työntekijää.

 

Kuva 1. Autoteollisuudella on vaikeuksia saada riittävästi elektroniikkakomponentteja. (Kuva: Infineon)

 

Yhdysvalloissa havahduttiin tammikuussa sirupulan työllisyysvaikutuksiin

Suomessa YLE uutisoi viime viikolla sirupulan vaikutuksista suomalaisyrityksiin.

Kriittisetmateriaalit.fi-sivusto on seurannut puolijohdepulan eskaloitumista vuoden alusta asti. Tilapäisiä häiriöitä on nähty ennenkin, mutta tällä hetkellä elektroniikkakomponenttien saatavuuteen vaikuttaa koronan lisäksi myös useat muut häiriöitekijät eri puolilla globaalia arvoketjua. Toimitusongelmia aiheuttavat koronan lisäksi konttipula, lentorahdin määrän vähentyminen, Suezin kanavan haveritulipalot tehtailla, kuivuus ja Teksasin sähkökatkokset.

Yhdysvalloissa presidentti Bidenin hallinto  käynnisti helmikuussa selvityksen, jonka avulla Valkoinen talo pyrkii tunnistamaan pullonkauloja toimitusketjuissa ja etsimään nopeita ratkaisuja yhdessä maan kauppakumppaneiden kanssa, kertoi Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki toimittajille 11.2.2021 pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

The longstanding issue with short supply of semiconductors was — which was the question yesterday — is one of the central motivations for the executive order the President will sign in the coming weeks to undertake a comprehensive review of supply chains for critical goods.  The review will be focused on identifying the immediate actions we can take, from improving the physical production of those items in the U.S., to working with allies to develop a coordinated response to the weaknesses and bottlenecks that are hurting American workers.  (Lähde: Valkoisen talon tiedotustilaisuus 11.2.2021)

Pidemmällä tähtäimellä viranomaiset etsivät kokonaisvaltaisempaa strategiaa, jonka avulla toimitusketjun kapeikkoja voitaisiin välttää.  Samalla pyritään tunnistamaan ja ratkaisemaan myös muita puolijohdealan lähivuosien ongelmakohtia, kertoi uutistoimisto Bloomberg artikkelissaan helmikuussa 2021.

Yhdysvaltojen autoalan työntekijäjärjestö United Auto Workers totesi helmikuussa lausunnossaan järjestön pyrkivän etsimään lääkkeita autoteollisuuden sirupulaan yhdessä Bidenin hallinnon, kongressin, komponenttitoimittajien ja autonvalmistajien kanssa. General Motors, Honda ja Volvon Trucks ovat kevään aikana ilmoittaneet  seisokeista kokoonpanotehtaillaan eri puolilla maailmaa.

 

Kuva 2. Puolijohteiden toimitusajat ovat venyneet todella pitkiksi. (Lähde: NikkeiAsia, huhtikuu 2021)

Toim.huom. Parhaillaan käynnissä oleva globaali pula puolijohteista ei koske vain autoteollisuutta, vaan sirupula leikkaa tuotantoa monilla muillakin aloilla tietokoneista viihde-elektroniikkaan. Tämä on kuitenkin vasta pientä esimakua siitä, millaisia haasteita sähköistyvällä autoteollisuudella ja muillakin akkuja käyttävillä teollisuudenaloilla on edessä, kun saatavuusongelmat iskevät akkuihin, akkukemikaaleihin ja akkumineraaleihin. Lukuisat analyytikkoarviot ovat jo pitkään varoittaneet haasteista mm. litiumin, akkulaatuisen nikkelin, koboltin ja katodimateriaalien saatavuudessa, kun autoteollisuus ilmastotavoitteiden paineessa ja päästötavoitteiden puristuksessa siirtyy pikavauhtia sähköautojen tuotantoon.  Teollisuus tuntuu suhtautuvan aika optimisesti siihen, että kyllä niitä raaka-aineita ja komponentteja saadaan, kun ollaan aina ennenkin saatu. Toivottavasti tämä optimismi ei kostaudu, muuten joudutaan reivaamaan liikenteen sähköistymiselle asetettuja tavoitteita alaspäin, jos akkuja ei saada eikä autoja tule ulos tuotantolinjoilta.

(Julkaistu 23.4.2021, päivitetty 26.4.2021)

Lähteet:

  • Sirupula kiusaa älypuhelin- ja tv-valmistajia: ”Maailmalla myydään ei-oota” – Näin tilanne näkyy Suomessa. Talouselämä 26.4.2021.
  • Maailmanlaajuinen sirupula ajaa Uudenkaupungin autotehtaan 2 500 työntekijää kotiin: ”Ei voi tehdä autoja, kun ei tule osia”. Helsingin Sanomat 24.2021.
  • Puolijohdepula iski autoteollisuuteen – Perinteiset analogiset nopeusmittaritkin palasivat tuotantoon. Tekniikka&Talous 23.4.2021.
  • Sirupula heijastuu myös suomalaisiin yrityksiin. Kriittisetmateriaalit.fi 12.4.2021
  • Autotehtaat sammuttavat jo koneitaan, koska niillä ei ole riittävästi mikrosiruja. YLE 10.4.2021.
  • Analyytikko: Maailmanlaajuinen sirupula iskee myös Cargotecin tytäryhtiöön. Iltasanomat 24.3.2021.
  • Konttipula kampittaa tavarantoimituksia Kiinasta. Kriittisetmateriaalit.fi 1.3.2021.
  • Presidentti Bidenin hallinto lupaa toimenpiteitä sirupulan helpottamiseksi. Kriittisetmateriaalit.fi 11.2.2021.
  • Biden Team Pledges Aggressive Steps to Address Chip Shortage. Bloomberg, 11 Feb 2021.
  • Press Briefing by Press Secretary Jen Psaki, February 11, 2021. The White House.
  • Taiwanilaiset siruvalmistajat vakuuttavat selvittävänsä autoalan komponenttipulan. Kriittisetmateriaalit.fi, 28.1.2021.
  • Sirupula iskee autoteollisuuteen. Kriittisetmateriaalit.fi 16.1.2021.

 

Lisää aiheesta: