Vaikeat ajat vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja. Ruotsissa kuorma-autovalmistaja Scania on siirtämässä tuotanto- ja logistiikkaväkeään sairaalalaitevalmistaja Getingenin tehtaalle auttamaan yhtiötä kasvattamaan nopeasti hengityskoneiden valmistusta. Suomessa GE Healthcare Finland etsii lisää työvoimaa Helsingin tuotantolaitokselleen. Suomessa olisi valmiuksia lisätä hengityskoneiden valmistusta, mutta se edellyttäisi nopeita päätöksiä valtiovallalta. Elon Musk on valmis käynnistämään hengityskoneiden valmistuksen pikavauhdilla yhtiön New Yorkin ja Fremontin tehtailla.  Myös monet muut autotehtaat ovat talkoissa mukana.

 

Scania pysäytti eilen tuotantonsa Latinalaisessa Amerikassa ja huomenna loppuvat työt myös yhtiön bussi- ja kuorma-autotehtailla Euroopassa, kertoo Ny Teknik uutisessaan. Kun Scanian tehtaat sulkeutuvat, lomautetaan tuhansittain yhtiön työntekijöitä. Noin viisikymmentä heistä ovat saaneet komennuksen sairaalalaite Getingenin tehtaalle auttamaan heitä nostamaan hengityskoneiden tuotantoa.

 

Kuva 1. Ruotsalainen Getinge valmistaa hengityskoneita. (kuva: Getinge)

Scanian oma tuotanto keskeytetään nyt ainakin kolmeksi viikoksi, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan viikko kerrallaan.

Eräissä Scanian yksiköissä on jopa yli kymmenen prosenttia väestä sairaslomalla tai hoitamassa läheisiään. Toinen haaste tuotannon jatkamiselle on pula kompontenteista ja logistiikan toimivuus.

Suomessa GE Healthcare etsii lisätyövoimaa

Myös Suomessa olisi tarvetta saada lisää väkeä valmistamaan kriittisiä sairaalalaitteita. GE Healthcare Finland valmistaa teho-osastoille potilasmonitoreja ja hengityskoneiden kaasumittausjärjestelmiä. Yhtiö tarvitsee akuutisti lisää työvoimaa Helsingin Vallilassa sijaitsevalle tehtaalleen.

 

Kuva 2. GE Healthcare Finland etsii lisää työvoimaa teho-osastoilla käytettävien laitteiden valmistukseen Helsinkiin. (Kuva: GE Healthcare)

Suomessa voitaisiin lisätä hengityskoneiden valmistusta

Hengityskoneiden ja muiden lääkinnällisten laitteiden valmistusta voitaisiin lisätä Suomessa, jos koronaviruksen leviäminen sitä edellyttää, uutisoi Demokraatti.

Lääkinnällisiä laitteita sopimusvalmistajana tuottavasta teknologiayhtiö Mariachista kerrotaan STT:lle, että vaikka yritys ei tällä hetkellä valmista esimerkiksi hengityskoneita, valmistus voitaisiin aloittaa nopeasti. Yhtiön toimitusjohtaja Pasi Hatakan mukaan nykyinen tuotantokapasiteetti voitaisiin niin ikään tuplata lyhyessä ajassa, jos asiakkaat sitä pyytäisivät.

Samaa sanotaan lääkinnällisten laitteiden sopimussuunnittelija ja -valmistaja Innokas Medicalista. Toimitusjohtaja Jouni Toijala kertoo, että kapasiteetin kasvattaminen asiakkaiden tarpeiden mukaan on mahdollista. Myöskään Innokas Medical ei tuota ventilaattoreita, mutta Toijalan mukaan yritykselle on tullut eri puolilta maailmaa kyselyitä niin ventilaattoreista kuin muista tehohoidon lääkintälaitteista.

Toijala korostaa, että valmistaminen on mahdollista, mutta valtiovallan tai muiden isojen toimijoiden on syytä tehdä päätökset nopeasti. (lähde: Demokraatti)

 

Luovuutta peliin

Viime päivinä autotehtaat ovat alkaneet valmistaa hengityssuojaimia ja alkoholin tuottajat käsidesiä. FiatChrysler valmistaa hengityssuojaimia ja amerikkalaisen GM:n alihankkijat toimittavat nyt komponentteja hengityskoneisiin, uutisoivat Tekniikka&Talous ja BBC.

Seat on vienyt asian pykälää pidemmälle ja alkaa valmistaa hengityskoneita auton tuulilasinpyyhkijöiden moottorin ympärille, kertoo Car and Driver uutisessaan. Ratkaisussa hyödynnetään 3D-tulostusta.

 

Kuva 3. Seat on alkanut valmistaa hengityskoneita auton tuulilasinpyyhkijän moottoreista. (Kuva: Car and Driver)

 

Tesla haluaa valmistaa hengityskoneita

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk haluaa avata nopeasti yhtiön New Yorkin tehtaan valmistaakseen siellä hengityskoneita osavaltion alueen koronaviruspotilaille, kertoo Electrek uutisessaan.

Yhdysvalloissa koronavirus on iskenyt erityisen pahasti New Yorkin osavaltioon, jossa useilta sairaaloilta on loppumassa hengityskoneet vaikeampien koronavirustapausten hoitamiseen.

Tesla sulki New Yorkin gigafactoryn Buffalossa viranomaisten määräyksestä tämän viikon alussa. Tesla valmistaa New Yorkin tehtaalla aurinkokennoja sekä muita tuotteita ja tarvikkeita, kuten osia Supercharger V3 –malliin.

Teslaa suunnittelee ilmeisesti hengityskoneiden valmistamista myös Fremontin tehtaallaan, uutisoi Electrek. Sairaalalaitevalmistaja Medtronicin edustaja kertoi 25.3. yhtiön tekevän yhteistyötä Teslan kanssa hengityskoneiden valmistuskapasiteetin nostamiseksi nopeasti Teslan Fremonting tehtaalla.

Aiemmin tällä viikolla BBC kertoi Elon Muskin ostaneen 1255 FDA-hyväksyttyä ResMed-, Philips- ja Medtronic-hengityskonetta Kiinasta, kun Kiinalla ei ollut niille tarvetta. Laitteet on lennätetty Los Angelesiin. Musk pyytää olemaan yhteydessä, jos joku tarvitsee ilmaisen hengityskoneen.

 

Kuva 4. Elon Musk haluaa valjastaa Teslan gigafactoreita hengityskoneiden tuotantoon. (Kuva: Electrek)

 

(Julkaistu 24.3.2020, päivitetty 26.3.2020)

Lähteet: 

  • Tesla to quickly reopen Gigafactory New York to make ventilators for COVID-19 patients. Electrek, 25 March 2020.
  • Autotehtaat siirtyvät koronavirustilaan – alkavat valmistaa hengityssuojaimia ja hengityskoneiden osia. Tekniikka&Talous, 24.3.2020.
  • Coronavirus: Carmakers answer pleas to make medical supplies. BBC, 24.3.2020.
  • Suomalaisyritykset voisivat  valmistaa hengityskoneita – ”Tällä hetkellä meillä on ihan hyvin mahdollisuuksia”. Demokraatti, 21.3.2020.
  • Seat manufactures this artificial respirator from the motor of a windscreen wiper. Car and Driver, 23 March 2020.

 

Lisää aiheesta:

 

Kuljetaanko Suomessa koronaviruksen kanssa samanlaista polkua kuin Wuhanissa?