Amerikkalainen Redwood on saanut USA:n energiaministeriöltä ehdollisen lupauksen kahden miljardin lainasta, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Yhtiön mukaan laina auttaa sitä hankkimaan lisää rahoitusta vauhdittamaan akkumateriaalikampuksen rakentamista ja laajentamista.
Seuraavan vuosikymmenen aikana Yhdysvalloissa tullaan näkemään poikkeuksellisen mittavat akkukennojen tuotantoon. Nämä investoinnit ovat välttämättömiä, jotta USA pysyy akkutuotannon eturintamassa ja maahan syntyy uusia työpaikkoja, kirjoittaa Redwood.
Akkutehdasinvestoinnit auttavat Yhdysvaltoja myös saavuttamaan ilmastotavoitteensa, vahvistamaan toimitusketjuja ja vähentämään riippuvuutta akkukomponenttien tuonnista.
Yhtiö keräsi 700 miljoonan dollari pääomasijoitukset
JB Straubelin startup Redwood Materials kertoi heinäkuun 2021 lopulla saaneensa yli 700 miljoonan dollarin pääomasijoituksen. Straubel on yksi Teslan perustajista, joka lähti ratkaisemaan sähköautojen akkujen kierrätykseen liittyviä haasteita Yhdysvalloissa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta Redwood Materialsin rahoituksessa on, että yhtiö on kerännyt kuudella sijoituskierroksella enemmän pääomia kuin Tesla aikanaan vastaavassa vaiheessa. Startup-yrityksen markkina-arvo oli kesällä 2021 jo 3,7 miljardia dollaria, kertoi Financial Times artikkelissaan asiantuntijalähteisiin nojaten kesällä 2021. Redwood ei halunnut valuaatio-asiaa kommentoida lehdelle.
Redwoodilla on sopimukset Amazonin ja Panasonicin kanssa akkujätteen murskaamisesta ja kemiallisesta käsittelystä, jonka jälkeen materiaalit voidaan palauttaa takaisin akkujen raaka-aineiksi, kertoi Financial Times artikkelissaan.
Anodi ja katodi arvokkaimmat komponentit
Akun arvokkaimmat komponentit ovat anodi ja katodi. Katodi valmistetaan kriittisistä metalleista, kuten litium, nikkeli ja koboltti. Sen valmistaminen vaatii monimutkaisen prosessin. Katodi määrittelee pitkälle akun suorituskyvyn ja turvallisuuden. Anodi valmistetaan kuparista ja grafiitista. Se ominaisuudet vaikuttavat lähinnä akun latauskäyttäytymiseen.
Yhdessä anodi ja katodi muodostavat lähes 80 prosenttia litiumioniakun materiaalikustannuksista. Tänä päivänä nämä akkukomponentit valmistetaan kokonaan Yhdysvaltojen ulkopuolella, lähinnä Aasiassa.
Ilman anodien ja katodien kotimaista tuotantoa, Yhdysvaltojen akkukennojen valmistajat siirtävät ulkomaille arviolta yli 150 miljardin taloudellisen arvonluonnin vuoteen 2030 mennessä.
Redwood sitoutunut tuottamaan anodeja ja katodeja
Redwood kertoo olevansa sitoutunut valmistamaan anodi- ja katodikomponentteja Yhdysvalloissa – ja vielä kasvavassa määrin kierrätysmateriaaleista.
Tammikuussa yhtiö aloitti kuparifolion tuotannon anodeihin Pohjois-Nevadan tuotantolaitoksellaan. Seuraavassa vaiheessa yhtiö aloittaa katodien hyväksymistestauksen.
Tuottamalla kriittisiä akkumateriaaleja kotimaassa isossa mittakaavassa Redwood uskoo pystyvänsä alentamaan akkujen valmistuskustannuksia, luomaan tuhansia työpaikkoja Yhdysvaltoihin ja pitämään miljardeja dollareita USA:n taloudessa sen sijaan, että raha valuisi ulkomaille.
Yhtiön ensimmäinen asiakas kuparifoliolle on Panasonic, joka hankkii sitä kennotuotantoon Nevadan Gigafactoryn tarpeisiin. Panasonic hankkii myös Redwoodin katodimateriaalia kennojen valmistukseen uudella Kansasin tehtaallaan, jonka tuotannon pitäisi käynnistyä vuonna 2025.
Kahden miljardin laina energiaministeriöltä
Redwood on saanut Yhdysvaltain energiaministeriöltä (Department of Energy, DoE) kahden miljardin dollarin ehdollisen lainan osana Advanced Technology Vehicles Manufacturing (ATVM) –lainaohjelmaa. Yhtiö nostaa lainaa vaiheittain hankkeiden edetessä.
Yhtiö uskoo luovansa 3.400 hyväpalkkaista työpaikkaa rakennustöiden ajaksi ja työllistävänsä 1.600 täysiaikaista työntekijää, kun tuotanto käynnistyy.
Pitkässä juoksussa yhtiö aikoo tuottaa vuosittain 100 GWh ultraohutta, akkulaatuista kuparifoliota sekä katodiaktiivimateriaalia sekä primääri- että kierrätysmateriaaleista gigafactory-mittaluokassa Yhdysvalloissa. Akkumateriaalien tuotannon on arvioitu riittävän noin miljoonan sähköauton valmistukseen vuosittain.
Prosessit arvioitu tarkkaan
Redwood kertoo työskennelleensä tiiviissä yhteistyössä ministeriön kanssa yli vuoden ajan. Loan Programs Office on käynyt tarkkaan läpi yhtiön käyttämän teknologian, kyvyn maksaa laina takaisin sekä kymmeniä muita tekijöitä.
Redwoodin tuottamat materiaalit auttavat akku- ja autovalmistajia täyttämään Inflation Reduction Act –tukipaketin sähköauton hankintatuen asettamat vaatimukset kotimaisten akkumateriaalien käyttämisestä.
IRA auttaa Yhdysvaltoja rakentamaan kotimaisen akkuarvoketjun. Redwood kertoo auttavansa maata saavuttamaan puhtaan energia ja liikenteen tavoitteet vastuullisella, turvallisella ja kustannustehokkaalla tavalla.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 9.2.2023)
Lähteet:
- Redwood begins production of anode foil, receives conditional commitment for $2B Department of Energy loan for battery materials. Redwood Materials, tiedote 9.2.2023.
- Tesla co-founder’s battery recycling start-up raises $700m. Financial Times, 28 July 2021
Lisää aiheesta:
Miljardit vyöryvät USA:n akkuteollisuuteen Inflation Reduction Act –ilmastolain voimalla