JB Straubelin startup Redwood Materials kertoi heinäkuun 2021 lopulla saaneensa yli 700 miljoonan dollarin pääomasijoituksen. Straubel on yksi Teslan perustajista, joka lähti ratkaisemaan sähköautojen akkujen kierrätykseen liittyviä haasteita Yhdysvalloissa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Redwood Materialsin rahoituksessa on, että yhtiö on kerännyt kuudella sijoituskierroksella enemmän pääomia kuin Tesla aikanaan vastaavassa vaiheessa. Startup-yrityksen markkina-arvo on jo 3,7 miljardia dollaria, kertoo Financial Times artikkelissaan asiantuntijalähteisiin nojaten. Redwood ei halunnut valuaatio-asiaa kommentoida lehdelle.

Nevadassa toimivan yhtiön tavoitteena on luoda suljettu kierto sähköautojen materiaaleille Yhdysvalloissa. Sähköautojen akkujen materiaalien uudelleenkäytöllä eliminoidaan tarve tuottaa neitseellisiä raaka-aineita, joiden tuotanto kuormittaa ympäristöä.

 

Kuva 1. Redwoodin missiota ei voi syyttää ainakaan kunnianhimon puutteesta. (Lähde: Redwood Materials)

 

Akkumateriaalit välttämätöntä pitää kierrossa

Financial Timesin haastatteleman Straubelin mukaan akkualan tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä pitää akkumateriaalit kierrossa. Jos näin ei toimita, häviää Yhdysvallat koko markkinat, maalailee Straubel.

Redwoodilla on sopimukset Amazonin ja Panasonicin kanssa akkujätteen murskaamisesta ja kemialllisesta käsittelystä, jonka jälkeen materiaalit voidaan palauttaa takaisin akkujen raaka-aineiksi, kertoo Financial Times artikkelissaan.

Yhdysvaltain energiaministeriön arvion mukaan alle viisi prosenttia litiumioniakuista kierrätetään tänä päivänä. Näin eurooppalaisittain tuo kuulostaa kyllä aika vaatimattomalta kierrätysasteelta.

500 ihmistä lisää töihin

Redwoodin toiminnan kasvu tapahtuu keskellä amerikkalaisten poliittista huolta Kiinan dominoinnista sähköautomarkkinoilla, kertoo Financial Times.

Konsulttiyritys BNEF:n mukaan Aasian maat hallitsevat yli 80 prosenttia maailman raaka-aineiden jalostusta, valmistavat 77 maailman akkukennokapasiteetista ja 60 prosenttia maailman komponenteista.

Redwood kertoi heinäkuussa 2021 aikovansa palkata 500 ihmistä lisää nykyisin noin 130 hengen tiimiinsä. Yhtiö on myös ostanut ison alueen Tahoe-Reno Industrial Centeristä, jossa sijaitsee Teslan Gigafactory, kerrotaan artikkelissa.

Yhdysvaltojen energiaministeri  Jennifer Granholmin mukaan maalla on hyvä mahdolllisuudet rakentaa uudelleen kotimainen toimitusketju ja valmistus niin, että Yhdysvallat saavat täyden hyödyn syntymässä olevasta 23 000 miljardin puhtaan energian markkinasta. Ministerin mukaan yksityisen sektorin näin mittavat investoinnit ovat viesti julkiselle sektorille, että nyt on painettava kaasua myös siellä.

Teslan miehiä

Straubel oli aikanaan mukana perustamassa Teslaa vuonna 2003 ja hän toimi yhtiön teknologiajohtajana 15 vuotta. Straubel oli keskeisessä roolissa, kun Tesla kehitti ensimmäisiä voimansiirtoratkaisujaan ja rakensi ensimmäisiä Gigafactoreitaan.

Straubel totesi heinäkuussa, että Teslan termein Redwood on ”Model S” –vaiheessa kehityksessään. Tällä hän tarkoitti, että yhtiöllä on jo perusteknologiat olemassa ja se on valmis skaalaamaan tuotantoaan, selittää Financial Times.

Kuudes sijoituskierros

Financial Timesin artikkelin mukaan Redwood keräsi kaksi miljardia dollaria siemenrahoitusta vuonna 2017 ja 40 miljoonaa dollaria Series A –rahoituskierroksellaan viime vuonna. Myös Amazonin ilmastorahasto sijoitti yhtiöön viime vuonna, mutta summaa ei ole julkistettu.

C-rahoituskierrosta veti T Rowe Price, kumppaneinaan Goldman Sachs, Baillie Gifford, Canada Pension Plan Investment Board ja Fidelity, listaa Financial Times artikkelissaan. Myös kaikki B-kierroksen sijoittajat, kuten Capricorn, Breakthrough Energy Ventures ja Amazonin Climate Pledge Fund, osallistuivat C-kierrokseen.

Financial Timesin haastattelema T Rowe Pricen salkunhoitaja kertoi viime viikolla, että akkumateriaalien kysyntä tulee kasvamaan eksponentiaalisesti ilmastotoimenpiteiden myötä. Sijoitusyhtiön mukaan Redwood on hyvissä asemissa taklaamaan syntymässä olevaa ja kriittistä ongelmaa.

 

Kuva 2. Näiden kuumien raaka-aineiden perässä ollaan: “jaksollinen järjestelmä on tiekarttamme” julistaa Redwood sivustollaan. (Lähde: Redwood Materials)

 

Toim.huom. Vieläkö joku on huolissaan, että sähköautojen litiumioniakuille ei löydy kierrätysratkaisuja, kun niitä alkaa tulla kierrätykseen vuosikymmenen lopulla? Ei syytä huoleen. Kierrätyksen ja kierrätysratkaisujen kehitykseen ohjataan nyt isolla kädellä pääomia, samaan aikaan kun erityisesti EU kiristää vaatimuksia kierrätykselle ja kierrätysmateriaalien käytölle uusissa akuissa. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisten numeroharjoitusten perusteella pääomasijoittajat ovat päätyneet sijoittamaan yli 700 miljoonaa dollaria tähän amerikkalaiseen startuppiin. Ja millaisiin markkinanäkymiin tuo lähes 4 miljardin dollarin valuaatio perustuu. Joku on pitchannut hienosti tämän startupin tarinan. Eikä varmaan haittaa yhtään, että yhtiön keulahahmona on entinen Teslan vaikuttaja, samaan tapaan kuin ruotsalaisten Northvoltissa. Kierrätyksen parissa pidempään työskennelleet varmaan miettivät, kuinka realistisia laskelmia tällaisten avausten pohjana on. Ihmiskunnalle tietysti hienoa, että rahaa löytyy näin paljon kierrätysratkaisujen kehittämiseen. Toivotaan, että sijoittajat innostuvat samalla tavalla investoimaan myös sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksen kehittämiseen. Sieltä löytyvät samat arvokkaat kierrätysmateriaalit kuin akuista – ja enemmänkin.

(Julkaistu: 3.8.2021, päivitetty 4.8.2021)

Lähteet:

  • Tesla co-founder’s battery recycling start-up raises $700m. Financial Times, 28 July 2021.

Lisää aiheesta: