Jo ennestään levottomat nikkelimarkkinat kohtaavat epävarmuutta vuonna 2020, kysyntä heikkenee ja varastot kasvavat, arvioivat Metal Bulletin -lehden haastattelemat asiantuntijat. Terästeollisuus hiipuu Kiinan imussa, joten katseet kääntyvät akkumarkkinoille: saavatko nikkelimarkkinat vetoapua sähköautoilta jo tänä vuonna vai vasta tulevaisuudessa? 

Nikkelin kysyntää ohjaavat teräsmarkkinat ja sähköautojen akkumarkkinat. Monet analyytikot odottavat ruostumattoman teräksen tuotannon kasvun hiipuvan tänä vuonna, kun taas sähköautojen akkujen kysynnän kasvun ajoitus on vähintäänkin hämärän peitossa, arvioi Metal Bulletin artikkelissaan tammikuun alussa.

Varastot kasvussa ja hinta laskussa

London Metal Exchangessa nikkelivarannot yli tuplaantuivat joulukuun aikana, kuukauden alun noin 70ktonnista vuodenvaihteen reiluun 150 ktonniin, kertoo Metal Bullett.

LME:n kolmen kuukauden nikkelin hinta on laskenut markkinatilanteen mukaisesti. Joulukuun lopussa nikkelin hinta oli noin 14.235 USD tonnilta. Korkeimmillaan hinta kävi 18.475 dollarissa syyskuun alussa, jolloin spekuloitiin Indonesian tilanteella.

Kuva 1. Nikkelin hintakehitys vuoden 2019 lopulla oli laskeva. (Lähde: LME)

LME:n varastotasojen kasvu, globaalin tarjonnan elpyminen ja LME:n nikkelin kolmen kuukauden hinnan lasku ovat vahvistaneet arvioita laskevista markkinoista.

Sähköautot tulevat – mutta milloin?

Metal Bulletinin haastatteleman Fastmarketsin edustajan mukaan nikkelin kysyntänäkymien pitäisi säilyä vahvalla tasolla erityisesti sähköautojen markkinoilla. Fastmarkets arvioi, että 500kt jalostettua nikkeliä tullaan käyttämään vuosittain sähköautojen litiumioniakkuihin vuoteen 2025 mennessä. Vertailun vuoksi, vuonna 2018 vastaava luku oli 100kt.

Kasvua tulee nikkelin kysyntään jo ennen kuin NCM811-akut (li-ion-akku, jossa on 8 osaa nikkeliä, 1 osa kobolttia ja 1 osa litiumia) tulevat laajasti käyttöön. NMC811-akusta odotetaan litiuimioniakkujen uutta normia. Analyytikkofirma WoodMac arvioi, että vaikka NMC 811 –akut ovat vasta tulossa markkinoille, tulee niiden osuus kasvamaan nopeasti. Jos näin käy, kasvaa nikkelin kysyntä samalla kun koboltin kysyntä pienenee. Litiumin kysyntään vaikutus on pienempi.

Kuva 2. NMC-tyyppisten litiumioniakkujen kehityspolkuna on, että koboltin osuus pienenee ja nikkelin osuus kasvaa. (Lähde: NIH, VTT)

Kuva 3. Akkumetallien määrät erilaisissa akkutyypeissä. (Lähde: Brendan Jephcott, Jan 2020)

Kiinan teollisuus- ja informaatioteknologiaministeriön tuoreen raportin mukaan maa lisää panostuksia ollakseen johtava autonomisten autojen valmistaja. Tavoitteena on, että neljännes kaikista Kiinassa myydyistä autoista olisi vuoteen 2025 mennessä New Energy Vehicle (NEV) –tyyppisiä ajoneuvoja, eli täyssähköautoja, ladattavia hybrideitä tai vetyautoja.

Metal Bulletin haastatteleman analyytikkofirma ED&F Manin asiantuntija arvioi kuitenkin, että sähköautojen suhteellinen osuus kasvaisi vain 5 prosenttiyksikköä, jolloin ne muodostaisivat 9 prosentin osuuden globaalisti myydyistä autoista vuoteen 2022 mennessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että kestäisi huomattavan pitkään ennen kuin sähköautot ottaisivat kärkipaikan autokaupassa. Tämä vaikuttaa myös ennustettuun nikkelin kysynnän kasvuun sähköautomarkkinoiden vaikutuksesta.

Morgan Stanleyn analyytikon arvio tukee tätä näkemystä. Hänen mukaansa sähköautojen myynti tuskin ohittaa polttomoottoriautojen myyntiä ennen vuotta 2036.

ED&F Manin edustaja toteaa, että sähköautojen kysyntä ilman muuta kasvaa ja polttomoottoriautojen kysyntä laskee, mutta sähköautot eivät tule aiheuttamaan juurikaan säpinää nikkelimarkkinoilla vuonna 2020.

Ruostumattoman teräksen kysyntä hiipuu

Metal Bulletinin mukaan ruostumattoman teräksen kysyntä tulee vahvasti ohjaamaan nikkelin markkinoita myös vuonna 2020. Ruostumattoman teräksen osuus nikkelimarkkinoista on noin 70 prosenttia.

Kuva 4.  Ruostumattoman teräksen osuus nikkelimarkkinoista on noin 70 prosenttia. (Lähde: MRFR Analysis)

Vaikka Kiinan ruostumattoman teräksen tuotanto, joka vastaa noin puolta maailmanmarkkinoista, kasvoi vuonna 2019 miehekkäät 9,4 prosenttia 29 miljoonaan tonniin, ennustetaan kasvun hidastuvan 3,4 prosenttiin vuonna 2020 (lähde: Metal Bulletin ja Beijing Antaike Information).

Metal Bulletinin haastatteleman kiinalaisen analyytikon mukaan Kiinan ruostumattoman teräksen tuotanto on pyörinyt tappiolla marraskuusta 2019 saakka. Analyytikkoarvion mukaan kiinalaiset tuottajat tekevät 29-43 USD tappiota tonnilta.

Ennusteena on, että ruostumattoman teräksen tuotanto laskee vuonna 2020, ja nikkelin hinta tulee vastaavasti laskemaan.

Terrafame uskoo akkuihin

Kehitys akkumetallien (nikkeli, koboltti ja litium) markkinoilla koskettaa myös suomalaisia. Vuosi sitten kerroimme Terrafamen hienosta turnaroundista Lauri Ratian johdolla. Terrafamen tulevaisuus nojaa vahvasti sähköautojen ja niiden ajovoima-akkujen markkinoiden kasvuun.

Yhtiö uskoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet sähköautojen akkujen arvoketjun kehittämisessä. Sähköautojen yleistyminen kasvattaa useiden tärkeiden materiaalien kysyntää.  Koboltin kysynnän arvioidaan kasvavan 2 – 2,5-kertaiseksi vuoteen 2025 mennessä. Koboltista halutaan eroon, koska valtaosa akkujen koboltista tulee Kongosta, joka on länsimaisille teknologiayhtiöille ongelmallinen kumppani. Joulukuussa useat amerikkalaiset teknologiayhtiöt haastettiin Yhdysvalloissa oikeuteen kobolttikaivoksilla käytetyn lapsityövoiman takia.  Akkulaadun nikkelin kysyntä kasvaa 22 kilotonnista vuonna 2017 yli 500 kilotonniin vuonna 2025.

 

Lähteet:

  • 2020 Preview: Lackluster stainless steel, EV growth may keep nickel bulls at bay. Metall Bulleting, 3 January 2020.
  • Cobalt, nickel, other battery metals face supply crunch by 2020s – report. Mining.com, July 24, 2019.
  • Terrafame teki myönteisen tuloksen – nikkelin hintakäänne auttaa. Kauppalehti, 26.4.2019.
  • Terrafamen upea turnaround. Tammikuu 2019. https://www.kriittisetmateriaalit.fi/terrafame-upea-turnaround/
  • Lithium and cobalt – a tale of two commodities. Metals and Mining June 2018, McKinsey&Company.

Lisää aiheesta:

 

Kiina: ei merkittäviä leikkauksia sähköautojen hankintatukiin vuonna 2020

 

Sähköautojen heikko kysyntä Kiinassa heijastuu akkumetallien markkinoille

 

Apple, Google, Dell, Microsoft ja Tesla on haastettu Yhdysvalloissa oikeuteen lapsikuolemista Kongon kobolttikaivoksilla

 

Kriittisten metallien saatavuus uhkaa hidastaa sähköautojen leviämistä

 

Terrafamen upea turnaround