Ei ole helppo viedä tänä päivänä kaivoshankkeita eteenpäin Euroopassa. Serbiassa mielenosoittajat tukkivat teitä ja huusivat iskulauseita, jotka tuomitsivat presidentti Aleksander Vucicin hallinnon toiminnan Rio Tinton litiumkaivoshankkeen suhteen, kertoo The Guardian artikkelissaan.
Tuhannet mielenosoittajat estivät liikennöinnin keskeisillä teillä Serbiassa lauantaina 4. joulukuuta. Kansalaisten kiukku kasvaa, kun hallitus antaa kaivosyhtiö Rio Tinton jatkaa litiumkaivoshanketta. Maan pääkaupungissa Belgradissa väkijoukot tukkivat keskeisiä moottoreita ja kaupunkiin vieviä siltoja. Mielenosoittajat heiluttivat kylttejä ja huusivat hallituksen vastaisia iskulauseita.
Pienempiä protesteja järjestettiin muissakin Serbian kaupungeissa. Belgradissa ja Pohjois-Serbian Novi Sad -kaupungissa syntyi myös pientä kähinää mielenosoittajien ja kaivoksen kannattavien välillä, kertoo The Guardian paikalliseen mediaan viitaten.
The Guardianin haastattelema mielenosoittaja kritisoi hallitusta siitä, että se antaa ulkomaisten yhtiöiden tehdä maassa mitä lystäävät. Myös tennistähti Novak Djokovic antoi taustatukea mielenosoituksille Instagramissa toteamalla, että ”puhdas ilma, vesi ja ruoka ovat terveyden avaimet”.
Mielenosoitukset noudattivat samaa kaavaa kuin viikkoa aiemmin, jolloin naamioituneet miehet hyökkäsivät Sabacin kaupungissa mielenosoittajien kimppuun. Tämän seurauksena hallitusta syytettiin huligaanien käyttämisestä mielenosoitusten häiritsemiseen, kertoo The Guardian.
Merkittävä litium-löytö Länsi-Serbiassa
Tapahtumien taustalla on merkittävien litiumin varantojen löytyminen Loznican kaupungista läntisessä Serbiassa. Australialais-amerikkalainen kaivosyhtiö Rio Tinto on hankkinut alueelta maita, mutta odottaa edelleen valtiolta lopullista vihreää valoa hankkeelle.
Kerroimme elokuussa 2021 tällä sivustolla Rio Tinton hankkeen ympäristöhaasteista. Kaivosyhtiö on ostanut jo lähes puolet kaivoksen tarvitsemasta maa-alueesta, joka tulee olemaan kokonaisuudessaan noin 387 hehtaaria. Reutersin mukaan Rio on varannut noin 100 miljoonaa dollaria ympäristönsuojeluun. Luontoaktivistien mielestä tuo summa ei riitä kattamaan mahdollisia vahinkoja. Ympäristöväen keskeinen huoli Rio Tinton suunnitelmissa on, että yhtiö aikoo pumpata jätevedet Korenita- ja Jadar-jokien laaksoon. Kyseinen alue on altis tulville.
Rio Tinto löysi Loznican litium-esiintymän jo vuonna 2006. Yhtiö aikoo investoida yli kaksi miljardia euroa hankkeeseen.
Kaivoshankkeen vastustajat ovat kritisoineet presidentti Vucicin hallinnon tukemaan hanketta laittomasta maan haltuunotosta ja ympäristöasioiden laiminlyönnistä, kertoo The Guardian artikkelissaan.
Mielenosoitusten ajoittuminen kuukausia ennen vuoden 2022 kansallisia vaaleja on mielenosoittajien vastustajien mielestä osoitus siitä, että litium-hankkeen voimalla yritetään kaivaa maata presidentti Vucicin jalkojen alta.
Kuva 1. Litiumin kysynnän ennustetaan kasvavan rajusti seuraavien kymmenen vuoden aikana. (Kuva: Benchmark Mineral Intelligence 2021)
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoja: jarkko.vesa(at)notinnovatedhere.fi
(Julkaistu 6.12.2021)
Lähteet:
- Rio Tinto lithium mine: thousands of protesters block roads across Serbia. The Guardian, 4 Dec 2021.
- Rio Tinto-led plan for major lithium mine stirs protests in Serbia. Reuters, 26 August 2021.
- Rio Tinto’s lithium market entry likely only start of battery metals ambitions. Mining.com, 27 July 2021.
- Rio Tinto declares maiden Ore Reserve at Jadar. Rio Tinto, 10 December 2020.
Lisää aiheesta: