Koronaepidemia on iskenyt massiiviselle voimalla maailmantalouteen. Vaikka Kiina on noussut koronan aiheuttamasta taantumasta kuin Fenix-lintu tuhkasta, ei maailmantalous ole palannut ennalleen, muistuttaa Wood Mackenzien Julian Kettle. Kaivosalalle ja metallinjalostajille hän ennustaa haastavaa vuotta 2020: tuotantoa pitäisi kasvattaa ja uusia investointeja tehdä, jotta tulevan energiamurroksen raaka-aineiden tarpeesta selvitään, mutta samaan aikaan keskeisten innovaatiometallien hinnat ovat edelleen alle pitkän aikavälin tavoitetasojen. Tuovatko koronan jälkeiset elvytysrahat helpotusta tilanteeseen?

Kukaan ei tiedä, mitä tästä seuraa

Horjuva toipuminen koronaepidemiasta, pandemian toinen aalto ja Yhdysvaltojen pahansisuiset presidentinvaalit tarkoittavat sitä, että kukaan ei pysty täysin hahmottamaan kuluneiden yhdeksän kuukaukden pitkän aikavälin sosiaalisia, poliittisia tai taloudellisia seurauksia, arvioi Kettle.

Kaivosalan haasteilla on kultareunus

Vaikka vuonna 2021 nähtäisiin lievää talouden elpymistä, kulutus kärsii koronasta pitkälle ensi vuoteen. Kaivosalalla tuotanto ei ole vielä täysin sopeutunut kysynnän laskuun. Jos välttämättömiä korjaustoimia ei tehdä, ovat seuraukset Kettlen mukaan ilmselvät: varastot jatkavat kasvuaan, mikä heijastuu väistämättä raaka-aineiden hintoihin.

Kettlen mukaan edellä kuvattu ennuste vuodelle 2021 pätee kaikille metalleille – paitsi kullalle, jonka kurssi on hyötynyt kaikesta koronan tuomasta epävarmuudesta. Kullan hintakehitys on pessyt mennen tullen kaikki muut metallit. Elokuussa 2020 kullan hinta ylitti maagisen 2 000 dollarin rajan. Kullan hinnaksi noteerattiin 4. elokuuta 2 004,97 dollaria unssilta. Hinta nousi tammi – elokuussa yli 30 prosenttia  kaikkien aikojen ennätykseen sijoittajien etsiessä turvasatamia koronaepidemian myllerryksessä, kertoi Mining.com uutisessaan elokuussa.

Erikoista nykyisessa tilanteessa, että kullantuottajat eivät pysty tuottamaan markkinoille tarpeeksi kultaa pystyäkseen hyödyntämään nykyisen huippuhinnan. Kettlen mukaan siinä tähän on se, että kullan etsintään ja tuotantoon on investoitu jo vuosikymmenen ajan liian vähän.

Tunnelin päässä näkyy (sähköautojen) valoa

Wood Mackenzien Julian Kettle muistuttaa, että kaikista koronaan liittyvistä huonoista uutisista huolimatta tilanteeseen liittyy myös positiivisia ilmiöitä.

Yksi tällainen on kansallisten elvytysrahojen ohjaaminen hiilidioksipäästöjen leikkaamiseen tähtäävien hankkeiden käynnistämiseen tai vauhdittamiseen. Tässä toiminnassa Eurooppa on Kettlen mukaan kärjessä vihreän elvytyksensä kanssa ja Kiina tulee tiukasti perässä. Yhdysvallat sen sijaan jää entistä enemmän jälkeen globaalista ilmastojohtajuudesta tulevien presidentivaalien viedessä kaiken huomion.

Energiamurroksen onnistuminen riippuu metalleista

Energiamurroksen vauhdista ja mittaluokasta voi olla montaa mieltä, mutta kukaan ei voi kyseenalaista metallien kriittistä roolia tässä kehityksessä, muistuttaa Kettle.

”Put simply, the energy transition start and ends with metals”. Julian Kettle, Wood Mackenzie.

Jos haluamme tuottaa, siirtää tai varastoida vähähiilistä tai hiilivapaata energiaa, tarvitsemme alumiinia, kobolttia, kuparia, nikkeliä ja litiumia, painottaa Kettle. Samoilla linjoilla oli myös professori Mari Lundström Kauppalehden Option artikkelissa hiljattain muistuttaessaan, että ilman kaivoksia ei tule akkuja tai sähköautoja.

 

Kuva 1. Metallit ovat välttämätön energiamurroksen mahdollistaja. (Lähde: Wood Mackenzie, 2020)

Näillä hintatasoilla on vaikea tehdä isoja investointeja

Wood Mackenzien mukaan seuraavan 15 vuoden aikana tullaan tarvitsemaan merkittäviä investointeja alumiinin, koboltin, kuparin, nikkelin ja litiumin tuotantoon – investoinnit pitäisi tuplata sitä edeltäneiden 15 vuoden tasosta, arvioi Julian Kettle artikkelissaan. Samaan aikaan metallien näkymät ovat huonot ja heikentyvät edelleen useiden metallien hintojen ollessa alle pidemmän aikavälin tavoitehintoja. Kettlen mukaan onkin ymmärrettävää, että sijoittajat eivät ole täysin vakuuttuneita kaivosalan ja metallinjalostuksen olevan tiellä kohti hintotasojen toipumista, tai osta täysin energiamurroksen pohjalta tehtyjä ruusuisia ennusteista.

Kaivosalan ja metallinjalostuksen investointien tuottojen viivästyminen on huonosti linjassa sen kanssa, että sijoittajat kaipaavat säännöllisiä osintotuottoja. Tämä heikentää yritysten mahdollisuuksia tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä tuotannon kasvattamiseksi tulevan energiamurroksen tarpeisiin, arvioi Wood Mackenzien Julian Kettle.

Tämä aiheuttaa haasteita monille tahoille. Esimerkiksi näitä metalleja tuotteissaan käyttävät asiakkaat kaipaava ennakoitavia ja kohtuullisia hintoja sekä eettisesti tuotettuja materiaaleja. Mikäli tuottajat eivät pysty tähän huutoon vastaamaan, tulee varmasti aika, jolloin asiakkaat löytävät keinot päästä eroon epäluotettavista raaka-aineista toimitusketjuissaan.

Teslan toimitusjohtaja on luonut puheillaan painetta kaivosyhtiöille, jotta nämä varmistavat hinnaltaan kilpailukykyisten ja vastuullisesti tuotettujen akkumetallien tuotannon. Puheessaan 22. heinäkuuta Musk sanoi harvinaisen suoraan, että Tesla tarvitsee nikkeliä – ja paljon: ”Any mining companies out there… please mine more nickel”, vetosi Musk.

Musk lupasi jättimäisiä ja pitkäkestoisia sopimuksia yhtiöille, jotka pystyvät tuottamaan nikkeliä tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Jos kaivosyhtiöt eivät tuota riittävästi akkumetalleja Teslan kasvun tarpeisiin, on Musk Metal Tech Newsin mukaan antanut ymmärtää, että yhtiö voi lähteä itse suoraan mukaan kaivostoimintaan.

Vertikaalisesta integraatiosta vastaus?

Julian Kettle kommentoi artikkelissaan myös Teslan viime aikaisia liikkeitä, tavoitteena varmistaa vertikaalisen integraation kautta kriittisten mineraalien saanti.

Vuosien varrella on eri toimialoilla nähty vahvoja toimijoita, jotka ovat halunneet olla itse aktiivisesti mukana arvoketjun eri vaiheissa. Tällaista kehitystä on nähty niin tietokone- kuin autoteollisuudessa. Yleensä nämä vertikaalisesti integroituneet jättiläiset ovat ajan murentuneet, kun toimialat ja tuotearkkitehtuurit muuttuvat.

Kettlen mielestä Elon Muskin lupaukset jättitilauksista yrityksille, jotka pystyvät kaivamaan nikkeliä ”tehokkaasti ja ympäristön kannalta kestävästi”, on hyvin selvä.

Kiina jatkaa määrätietoisesti tavoitteensa toteuttamista

Mutta tuliko Muskin tanssiinkutsu kaivosyhtiölle ja metallinjalostajille liian myöhään, kysyy Kettle. Kiina ei ole seissyt tumput suorina viimeisiä 20 vuotta, vaan se on jatkanut määrätietoisesti toimiaan kriittisten raaka-aineiden toimitusketjun varmistamiseksi.

Kiinan toimien taustalla on Kettlen mukaan sekä käytännölliset että visionääriset syyt, perimmäisenä tavoitteena rajoittaa maan riippuvuutta vaikeasti hallittavasta tuonnista. Kiinalla on puolellaan parempi riskinsietokyky ja matalammat tuotto-odotukset. Kiina on myös valmis operoimaan alueilla, joilla länsimaiset toimijat eivät voi tai eivät halua operoida esimerkiksi vastuullisuussyistä, analysoi Wood Mackenzien Julian Kettle artikkelissaan.

Kaivosala vedenjakalalla

Julian Kettlen mukaan kaivos- ja metallinjalostusteollisuus ovat tilanteessa, jollaista ne eivät ole ennen nähneet. Lyhyen tähtäimen näkymät alalla ovat heikot, markkinoiden fundamenttien rapautuessa. Näin siitäkin huolimatta, että syynä kurjuuteen on lähinnä globaali pandemia eikä niinkään ylenpalttiset investoinnit tuotantokapasiteettiin.

Lyhyen aikavälin tuottoihin keskittyvät sijoittajat eivät anna kaivosyhtiöiden lähteä mukaan pitkän aikavälin kysynnän kasvuun. Kettlen mukaan kaivosyhtiöt joutuvat tasapainoilemaan ristiriitaisten tavoitteiden kanssa. Kysymys kuuluukin,  onko niillä kykyä hallita tätä ongelmien ja mahdolllisuuksien ristiaallokkoa.

(Julkaistu 1.11.2020, päivitetty 3.11.2020)

Lähteet:

  • Metals and mining: an industry at a crossroads. Wood Mackenzie, 14 October 2020.
  • Roskill White Paper: What does Tesla’s Battery Day mean for the industry and for battery materials. Roskill, 25 Sep 2020.
  • Gold price breaks past $2,000. Mining.com, 4 August 2020.
  • Is Elon Musk considering Tesla gigamines? Metal Tech News, 24 July 2020.
  • ’Please mine more nickel’, Musk urges as Tesla boosts production. Reuters, 23 July 2020.
  • Tesla (TSLA): Elon Musk wants more nickel and more good employees. Electrek, 23 July 2020.

Lisää aiheesta:

 

Ilman kaivoksia ei tule akkuja eikä sähköautoja, muistuttaa professori Mari Lundström.

 

Tesla heiluttelee raaka-ainemarkkinoita

 

Suunnitteleeko Elon Musk Teslan omia gigakaivoksia?

 

Litiumin vuoden 2020 pääteemat: korona ja Tesla

 

Kulta rikkoi maagisen 2 000 dollarin rajan

 

Golden Bulls: Visualizing the Price of Gold from 1915-2020

 

Kulta