Litium-hintojen lasku jatkuu vuonna 2020, arvioi maailman suurin litiumin tuottaja Albemarle. 

Markkinatutkimuslaitos Roskillin mukaan nämä uutiset tarkoittavat sitä, että litiumkarbonaatin ja litiumhydroksidin hinnat tulevata laskemaan viime vuodesta. Hydroksidin hinta laskee vähemmän kuin karbonaatin, mutta Albemarlen toimitusjohtajan Luke Kissamin mukaan molempien hyödykkeiden hinta tullee laskemaan noin 15%.

Sopimuksia neuvotellaan uudelleen kuluvan vuoden aikana, jolloin hintoja saadaan mahdollisesti hilattua ylöspäin. Roskill muistuttaa, että 90% Albemarlen litiumkarbonaatista ja –hydroksidista myydään kiinteiden sopimusten puitteissa.

Kuva 1. Albemarlella on tuotantoa ympäri maailmaa. (Lähde: Albemarle 2019)

 

Vaisu meno jatkuu vuonna 2020

Mining.comin haastattelema markkinatutkimuslaitos Fastmarketsin asiantuntija ennusti joulukuussa litiumin hinnan laskevan edelleen vuoden 2020 aikana. Tammikuussa australialaiset litiumin tuottajat arvioivat Nasdaqin artikkelissa vaisun menon jatkuvan markkinoilla myös vuonna 2020. Taustalla vaikuttaa mm. Kiinan sähköautomarkkinoiden odotettua heikompi kysyntä viime vuonna.

Tammikuussa 2020 markkinatutkimuslaitos Roskill ennusti akkulaatuisen litiumhydroksidin hinnan putoavan Aasiassa vuoden 2019 lähes 15.700 USD/tn (CIF) tasolta 12.250 USD/tn tasolle. Vastaavasti teknisen laadun hinnan Roskill ennustaa putoavan 13.250 USD/tn tasolta 10.750 USD/tn tasolle. Molempien laatujen osalta pudotus olisi noin 20%.

Mining.com arvioi, että nykyinen akkumetallien ylitarjonta voi kääntyä nopeastikin vahvaksi kasvuksi, kun hetkellisesti yskähtelevä sähköautomarkkina pääsee taas täyteen vauhtiin.

Asiakkaista pidetään kiinni

Markkinatutkimuslaitos Roskill näkee Albemarlen päätöksen laskea väliaikaisesti hintoja yrityksenä pitää kiinni asiakkaista tilanteessa, jossa litiumin markkinoilla on runsaasti ylitarjontaa, mutta myös halukkuutena kantaa osa kustannuspaineista, joiden kanssa asiakkaat painivat markkinoiden heikon kysynnän takia.

Näissä olosuhteissa yritykset ovat Roskillin mukaan pyrkineet pitämään kiinni asiakkaistaan muillakin keinoilla kuin hintaa laskelmalla. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Livent ilmoitti vuoden 2019 lopulla varastoivansa 4 000 tonnia litiumhydroksidia varmistaakseen asiakaskysynnän. Ylitarjonnan jatkuessa Roskill uskoo muidenkin tuottajien päätyvän samanlaisiin ratkaisuihin.

Optimistinen näkemys hintakehityksestä

Albemarlen pyrkimys neuvotella litiumin sopimushinnat uudelleen vuoden päästä kertoo Roskillin mielestä siitä, että yhtiöllä on optimistinen näkemys litiumin hinnan kehityksestä. Litiumin hinnan uskovan kääntyvän nousuun vuonna 2021.

Vaikka Albemarlen mukaan heidän sopimushintansa vuodelle 2020 laskevat noin 15%, uskoo Roskill litiumin hintojen laskevan globaalisti keskimäärin 18,5%.

Markkinadatan mukaan Albemarlen La Negrassa sijaitsevan laitoksen tuottaman akkulaatuisen karbonaatin myyntihinta vuonna 2019 oli keskimäärin 9 400 dollaria tonnilta (CIF). Vastaava hinta vuonna 2018 oli 10 500 dollaria. Mikäli hinta putoaa 15%, päädytään noin 8 000 dollarin hintaan tonnilta. Roskillin mukaan tämä markkinadata ei ole täysin luotettavaa. Yhtiö ennustaa akkulaatuisen karbonaatin CIF-hinnan Aasiassa olevan noin 10 600 dollaria tonnilta vuonna 2020.

Vaikka Roskill odottaa litiumin spottihintojen saavuttavan pohjalukemat seuraavan 12 kk aikana, ylitarjonta tulee pitämään hintatason alhaalla. Tämä estää hintojen nopean nousun ja voi jopa ulottaa alennushinnat vuodelle 2021 asti.

 

Lähteet:

  • Lithium: Albemarle outlines 15% average lithium price reductions for 2020 contracts. Roskill, 27 Feb 2020.
  • Albemarle Investor Day presentation, Dec 2019.
  • Lithium: Livent sees lower hydroxide prices in 2020. Roskill, 10 January 2020.
  • Unexpected bumb on the EV road hits battery metals. Mining.com, December 18, 2019,

 

Lisää aiheesta:

 

Keliberin jatkuvatoimisesta pilotista akkulaatuista litiumhydroksidia

 

Keliberin litium-hanke viivästyy – tuotanto pyritään käynnistämään vuonna 2024

 

Sähköautojen heikko kysyntä Kiinassa heijastuu akkumetallien markkinoille

 

Peru tulossa mukaan litiumkisaan

 

Kaivosjätti Rio Tinto ryhtyy tuottamaan litiumia Kaliforniassa vanhasta kaivosjätteestä

 

Poliittiset levottomuudet pysäyttivät litiumin tuotannon Atacaman alueella Chilessä

 

Valkoisesta kullasta kissankullaksi – ylitarjonta painaa litiumin hintaa alas