Teslan päätöksestä vetää takaisin IPCEI-hakemuksen Berliinin Gründeheideen rakennettavalle akkutehtaalle ja kierrätyslaitokselle tihkuu lisää tietoa. Kerroimme tällä viikolla, että Tesla on päättänyt vetää takaisin valtiontukihakemuksensa Berliinin akkutehtaalle ja kierrätyslaitokselle. Syyskuun tietojen mukaan Teslalle olisi ollut tulossa reilut 1,1 miljardia euroa tukirahaa, kertoo Electrive.net uutisessaan.

Saksalaisen uutistoimiston DPA:n mukaan Tesla on ilmoittanut Saksan liittovaltion valtiovarainministeriölle ja Brandenburgin talousministeriölle, että yhtiö ei halua tavoitella rahoitusta EuBatIn-ohjelman puitteissa.  Tästä johtuen yhtiö veti takaisin hakemuksensa ns. IPCEI-rahoitukselle Grünheideen rakennettavalle akkutehtaalle. Tagesspiel-lehden mukaan rahoituspäätös oli pitkälti jo valmiina liittovaltion talousministeriössä, kertoo Electrive.

Uutisten mukaan Tesla pitää kuitenkin kiinni suunnitelmistaan rakentaa akkutehdas ja kierrätyslaitos Brandenburgiin nousevan Gigafactory Berlinin yhteyteen. Valtionrahoituksesta luopumista ei siis nähdä indikaationa koko projektista luopumisesta. Mikäli näin kävisi, heräisi kysymys, millaisia laskelmia Teslan nyt tekemän päätöksen taustalla on, pohtii Electrive.

Syyskuussa Tagesspiegel-lehti uutisoi, että akkutehtaalle kaavailtu valtiontuki voisi olla reilut 1,1 miljardia euroa. Lehden mukaan tukipäätös ei ollut vielä syyskuussa virallinen, mutta päätös oli valmis hyväksyttäväksi. Valtiotuelle oli saatu myös hyväksyntä Euroopan komissiolta. Tagesspiegelin tietojen mukaan notifikaatio komissiolle oli tarkoitus lähettää vuoden 2021 loppuun mennessä.

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoja: jarkko.vesa(at)notinnovatedhere.fi

(Julkaistu 2.12.2021, päivitetty 3.12.2021)

Lähteet:

  • Tesla: waiver of billions of funding for cell plant in Grünheide. Electrive.net, 26 Nov 2021.
  • Tesla pulls application for more then $1 billion in subsidies to build battery plant near Berlin. Battery Industry, 29 Nov 2021.
  • EU approves €2.9 billion state aid for a second Pan-Europea research and innovation projet along the entire battery value chain. EBA205.com, 26 Jan 2021.

 

Lisää aiheesta:

 

Tesla vetää takaisin Berliinin akkutehtaan IPCEI-hakemuksensa