Kullan  hinta jatkoi perjantaina 10. heinäkuuta nousuaan  jo viidettä viikkoa peräkkäin. Sijoittajien turvasatamana toimivan kullan hinta ylitti jo 1.800 dollarin rajan samalla kuin koronatartuntojen määrä jatkoi kasvun, kertoo Reuters uutisessaan.

Kullan spottihinnat nousivat viikon aikana noin 1,5 prosenttia. Hinta on nyt korkeimmillaan sitten syyskuun 2011, jolloin hinta oli jo 1.817,71 dollaria.

Reutersin haastatteleman analyytikon mukaan kullan hinnanousun taustalla on koronatartuntojen määrän kasvu ei vain Yhdysvalloissa, vaan myös Keski-Amerikassa ja Euroopassa. Analyytikon Eurooppaa koskeva kommentti kuulostaa näin suomalaisesta näkökulmasta hieman erikoiselta.

Kulta korona-ajan turvasatamana

Yhdysvalloissa raportoitiin torstaina 9. heinäkuuta 60.500 uutta koronatartuntaa, joka on Reutersin tilastojen mukaan suurin määrä tartuntoja päivässä missään päin maailmaa epidemien alettua Kiinassa viime vuonna.

Wall Streetin kolme keskeistä indeksiä poukkoilivat, kun sijoittajat hermoilivat tartuntamäärien kasvun takia. Myös dollarin kurssi laski.

Reutersin haastatteleman markkina-analyytikon mukaan kullan hinta voi nousta tänä vuonna ennätyslukemiin, jos markkinoilla haetaan entistä enemmän turvallisia sijoituskohteita. Varsinkin jos koronan toinen aalto lähtee käyntiin.

Sijoittajien turvasatamana toimivan kullan hinta on noussut tänä vuonna jo noin 19 prosenttia. Myös muut jalometallit, kuten hopea sekä platinaryhmän metallit palladium ja platina, olivat nousussa tällä viikolla.

Maaliskuussa 2020 kerroimme tällä sivustolla, miten kullan ja muiden jalometallien hinnat laskivat jyrkästi sijoittajien kotiuttaessa voittojaan koronamyllerryksen keskellä.

Kuva 1. Visual Capitalistin hieno visualisointi kullan hintakehityksestä vuosina 2015 – 2020. (lähde. Visual Capitalist, 27.5.2020)

(Julkaistu 12.7.2020)

Lähteet:

 

Lisää aiheesta:

 

Kullan ja muiden jalometallien hinta vapaapudotuksessa

 

Palladiumin kova meno jatkuu vuonna 2020

 

Palladium pudotti kullan hopeasijalle

 

Kulta

 

Golden Bulls: Visualizing the Price of Gold from 1915-2020