Koronaviruksen levitessä maailmanlaajuisesti alkavat  sen vaikukset heijastua globaaliin talouteen ja raaka-ainemarkkinoihin. Tutkimuslaitos Roskill ennustaa artikkelissaan kobolttimarkkinoille vakavia häiriöitä, mikäli koronatoimenpiteet laajenevat maailmanlaajuisiksi.

Kun maat ovat ryhtyneet rajoittamaan koronaviruksen leviämistä, ovat useat koboltin tuotantolaitokset olleet suljettuina maaliskuusta lähtien. Markkinatutkimuslaitos Roskill on  tunnistanut jo 21 tuotantolaitosta, jotka on suljettu koronaepidemian takia. Roskillin mukaan tähän mennessä menetetty tuotanto vastaan reilua prosenttia koboltin vuoden 2019 kokonaistuotannosta.

Vakavia häiriöitä kobolttimarkkinoille

Tutkimuslaitos Roskill ennustaa kobolttimarkkinoille vakavia häiriöitä, mikäli koronatoimenpiteet laajenevat maailmanlaajuisiksi. Vaikutukset olisivat suurimmat koboltin tuotannon kannalta keskeisessä Afrikassa, jossa koronaepidemia on vasta alkamassa.

Roskillin mukaan markkinat ovat jo huolestuneet Etelä-Afrikan ilmoituksesta viiden viikon seisokista maaliskuun lopusta lähtien sekä 48 tunnin sulku Kongon Haut Katangan alueella positiivisten koronatestien takia.

Kobolttia Kongosta Kiinaan

Haut Katangassa ja sen naapurissa Lualaban provinssissa sijaitsee useita merkittäviä koboltin tuotantolaitoksia, kuten Glencoren Katanga, ERG:n RTR ja Chemafin Etoile.

Katanga on koronaepidemian takia leikannut panostuksia toimintoihin ja projekteihin, jotka eivät ole välttämättömiä päivittäisen toiminnan kannalta, uutisoi Reuters. Yhtiö on myös pienentänyt vuoden 2020 tuotantotavoitettaan aiemmasta 29.000 tonnista 26.000 tonniin.

Suurin osa tällä alueella,ja myös muilla alueilla Kongossa, tuotetusta koboltista kuljetetaan Kiinaan jalostettavaksi. Valtaosa koboltista kulkee Durbanin sataman kautta.  Koska toiminta Etelä-Afrikassa on laajoilla alueilla pysähdyksissä koronatilanteen takia, joudutaan kuljetuksia ohjaamaan läheisiin satamiin, kuten Mosambikin Maputon satamaan tai Dar es Salaamin satamaan Tansaniassa. Roskillin näkemyksen mukaan tämä muutos logistiikassa on pienentänyt kuljetettavien kobolttierien määärää, koska tuhansia kobolttihydroksidia tai –konsentraattia kuljettavia kuorma-autoja jonottaa Kongon demokraattisen tasavallan rajalla tullimuodollisuuksien takia.

Tarvike- ja laitekuljetuksissa häiriöitä

Samaan aikaan kuljetuksia koskevat rajoitukset ja käytettävissä olevien kuorma-autojen määrän vähentyminen on aiheuttanut haasteita tuotannolle välttämättömien tarvikkeiden, kuten laitteiden ja prosesseissa käytettävien reagenssien, laivakuljetuksiin maahan sekä maakuljetuksiin itse laitoksille.

Tämä aiheuttaa haasteita erityisesti käynnistymässä oleville tuotantoprojekteille, joiden rakennustöiden tai käynnistymisen viivästyminen on Roskillin mukaan todennäköistä, jos kuljetusrajoitukset pysyvät voimassa tai kiristyvät entisestään koronaepidemian leviämisen takia.

 

Kuva 1. Koronavirusepidemian aiheuttamia häiriöitä koboltin kysyntään ja tarjotaan. (Lähde: Fastmarkets)

 

 

Lähteet:

  • Cobalt: The spread of COVID-19 threatens supply. Roskill, 17 April 2020.
  • Glencore’s Congo  unit Katanga Mining to go private, warns of possible COVID-19 impact. Reuters, 22 April 2020.
  • MAP: Coronavirus impact on cobalt supply, demand [UPDATED]. Fastmarkets Metal Bulletin, 23 April 2020.
  • DRC Haut Katanga’s 48-hr lockdown raises cobalt output, logistics concerns. Fastmarkets Metal Bulletin, 24 March 2020.

 

Lisää aiheesta:

 

Kriittiset materiaalit ja huoltovarmuus – mitä koronaepidemia on meille opettanut (tähän mennessä)

 

Glencorella vuoden 2019 lopussa varastossa Kongossa 12 797 tonnia kobolttia

 

Kiinan koboltti- ja litium-markkinoilla hiljaista koronaviruksen viivästyttäessä tuotannon uudellenkäynnistystä juhlapyhien jälkeen