Etelä-korealainen SK ecoplant ja Haminan akkukemikaalitehdashankkeesta tuttu kiinalainen CNGR kehittävät yhdessä akkukierrätystä Eurooppaan. CNGR on suomalaisillekin tuttu yritys Haminan akkukemikaalitehdashankkeestaan.

Yhtiöt allekirjoittivat syyskuun lopulla sopimuksen teknologisesta ja kaupallisesta yhteistyöstä, kertoo korealaislehti. Yhtiöiden tavoitteena on päästä yhdessä Euroopan markkinoille akkukierrätyksen teknologiaosaamista jakamalla.

Vuonna 2014 perustettu CNGR valmistaa katodimateriaalien esiastetta eli prekursorimateriaalia akkuvalmistajille. Suomalaisille CNGR on tuttu Haminaan suunnitellusta akkukemikaalitehdashankkeestaan yhteistyössä Suomen Malmijalostus Oy:n kanssa.

Viime vuonna CNGR:n markkinaosuus oli 22 prosenttia. Kiinalaisyhtiö on myös European Battery Alliancen jäsen. Korealaisyhtiö SK ecoplant toivoo voivansa hyödyntää CNGR:n verkostoja Euroopassa ja tehdä yhteistyötä akkujen kierrätyksessä.

Korealaisilla ostohousut jalassa

SK ecoplant osti hiljattain 50 miljoonan dollarin osuuden amerikkalaisesta Ascend Elements –kierrätysyhtiöstä ja nousi yhtiön suurimmaksi omistajaksi.

Helmikuussa SK ecoplant osti singaporelaisen elektroniikkakierrätysyrityksen TES:n miljardilla dollarilla. SK ecoplant aikoo rakentaa akkukierrätyksen arvoketjun, jossa TES toimittaa kierrätykseen tulleita akkuja Euroopasta ja Aasiasta Ascend Elementsin toimiessa USA:n markkinoiden keskuspaikkana.

“Collaboration with CNGR, the global No. 1 supplier of cathode precursors, will serve as the cornerstone for completing a circular economy in the battery ecosystem,” said Park Kyung-il, SK ecoplant CEO. “We will create synergy by combining capabilities of TES, which has a global recycling network, and CNGR’s capabilities related to battery raw materials, to stay ahead in the global market.”

Sopimuksen allekirjoitustilaisuus järjestettiin SK ecoplantin pääkonttorilla Soulissa. Sopimuksen allekirjoittivat SK ecoplantin toimitusjohtaja Park ja CNGR:n hallituksen varapuheenpuheenjohtaja Tony Tao Wu.

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 3.10.2022)

Lähteet:

Lisää aiheesta:

Suomen Malmijalostuksen ja kiinalaisen CNGR Advanced Materialin pCAM-hanke Haminassa etenee

 

Suomen Malmijalostus neuvottelee kiinalaisyhtiön kanssa akkukemikaalitehtaan rakentamisesta Suomeen

 

Stena Recycling, SungEel Hitech, TES-Amm, Solvay & Veolia: Investoinnit  litiumakkujen kierrätykseen kovassa vauhdissa Euroopassa