Euroopan komissio avasi syyskuun 2022 lopussa julkisen konsultaation Euroopan raaka-ainealoitteesta. Näkemyksiä kerätään kriittisten metallien ja mineraalien arvoketjun eri vaiheista. Näkemyksiä voi esittää ja niitä tukevaa aineistoa voi toimittaa komissiolle 25. marraskuuta 2022 asti.
Aloitteesta kiinnostuneet tahot voivat kertoa näkemyksensä ja jakaa tutkimustietoa sekä vastata kriittisten raaka-aineiden haasteisiin liittyviin kysymyksiin. Kysymykset liittyvät kriittisten metallien ja mineraalien arvoketjun eri vaiheisiin kaivostuotannosta mineraalien jalostukseen ja kierrätykseen.
EU:n raaka-ainealoitteen tavoitteena on tunnistaa julkisen vallan toimenpiteitä, joiden avulla voidaan edistää strategisia hankkeita vahvistamaan Euroopan toimitusketjuja samalla kun varmistetaan kestävä ja tasapuolinen pelikenttä toimijoille, kirjoittaa komissio sivuillaan.
Lisää toimenpiteitä tulossa
Raaka-ainealoitetta tullaan täydentämään komission tiedonannolla, jossa esitetään muita toimenpiteitä monipuolistamaan kriittisten raaka-aineiden hankintakanavia esimerkiksi kauppa-, yhteistyö- tai teollisuuspoliittisilla sopimuksilla kolmansien maiden kanssa. Sopimukset voivat olla kumppanuuksia, koskea jotain tiettyä sektoria tai kattaa useamman maan yhteistyön.
Kriittiset raaka-aineet ovat välttämättömiä digivihreän siirtymän toteutumisen kannalta. Esimerkiksi harvinaisia maametalleja tarvitaan tuulivoimaloissa käytettävien kestomagneettien valmistukseen, litiumia ja kobolttia käytetään akkujen valmistuksessa, piitä taas puolijohteiden valmistukseen.
Digivihreän siirtymän vauhdittaminen kasvattaa näiden kriittisten metallien ja mineraalien kysyntää niin Euroopassa kuin globaalistikin. Euroopan unionin on varmistettava, että sillä on digitaalisen ja päästöttömän tulevaisuuden rakentamiseen tarvittavat raaka-aineet.
Julkinen kuuleminen on auki 25. marraskuuta 2022 saakka komission sivuilla.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 2.10.2022)
Lähteet:
- Commission seeks views on the future Europen Critical Raw Materials Act. European Commission, 30 Sep 2022.
Lisää aiheesta:
EU:n raaka-ainealoite pyrkii varmistamaan sähköistyvän yhteiskunnan mineraaliperustan
EU haluaa kaivaa lisää litiumia, kobolttia ja grafiittia vihreän siirtymän vauhdittamiseksi
Komissaari Breton: Raaka-aineet entistä strategisemmassa roolissa