Mining.comin julkaisema EV Metal Index, joka seuraa sähkö- ja lataushybridiautojen akuissa käytettävien akkumetallien hintakehitystä globaalisti, näytti heinäkuussa toipumisen merkkejä huhtikuun pohjalukemista, jolloin indeksi sukelsi alimmalle tasolle sitten tammikuun 2018.
Akkuraaka-aineiden hintoja nosti koboltin ja nikkelin hintojen vahvistuminen. Mining.comin artikkelin mukaan indeksi on edelleen yli 17 prosenttia alle vuoden 2019 tason, mutta toisaalta yli tuplasti vuoden 2017 vastaavan ajankohdan tason.
Koboltin 8,6 prosentin hinnannousu yhdistettynä koboltin kulutuksen kaksinumeroiseen kasvuprosenttiin nosti alaindeksin yli 50 miljoonan dollarin ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
Kongon vientirajoitukset ja Mutandan seisokki leikkaavat tarjontaa
Koboltin hintaa on vahvistanut kuluvana vuonna sen niukempi saatavuus Kongon koboltin vientirajoitusten takia alkuvuodesta, kun koboltti laivattiin Kongosta maailmalle Etelä-Afrikan kautta. Koboltin tarjontaan vaikuttavat myös arviot, että Glencore pitää Mutandan kaivoksen, joka tuottaa 20% maailman koboltista, huoltoseisokissa vielä ainakin pari vuotta, analysoi Mining.com artikkelissaan.
Kiina hamstraa kobolttia
Markkinahuhu, jonka mukaan Kiinan State Reserve Bureau (SRB) ostaisi huomattavia määriä kobolttia täydentääkseen maan strategisia varastoja, on nyt Mining.comin mukaan osoittautunut todeksi, mikä nostaa entisestään koboltin hintaa.
Benchmark Mineral Intelligence arvioi, että SRB tulee ostamaan vähintään 2 000 tonnia metallista kobolttia. Enimmillään määrä saattaa olla jopa 5 000 tonnia.
Koboltin vuosituotanto on noin 130 000 tonnia, joka tulee lähinnä nikkeli- ja kuparikaivosten sivutuotteena. Tästä määrästä karkeasti noin 30 000 tonnia on metallisessa muodossa, mikä tarkoittaa sitä, että kiinalaisten parituhatta tonniakin on merkittävä markkinaoperaatio.
Benchmark Minerals Intelligencen mukaan kiinalainen SRB teki samanlaisia ostoja vuosina 2014 – 2016.
Asiantuntijoiden mukaan yhteinen nimittäjä viime aikojen koboltin varastotason kasvattamisille on se, että ne kaikki tapahtuivat koboltin hinnan ollessa alhaalla. Tämä voi olla merkki siitä, että koboltin hinta on kääntymässä pysyvään nousuun.
Kuva 1. Mining.comin EV Metal Index on toipunut kevään pohjalukemista. (Lähde: Mining.com)
Litiumin hinta laskee edelleen
Litiumin hinta jatkoi heinäkuussa laskuaan, uutisoi Mining.com artikkelissaan. Litium putosi alle 7 000 dollarin per tonni ensimmäistä kertaa sitten syyskuun 2015, kertoo Benchmark Mineral Intelligencendata.
(Julkaistu 17.9.2020)
Lähteet:
- Cobalt price rally boosts MINING.COM EV Metal Index. Mining.com, 16 Sep 2020.
- Glencore’s Mutanda mine in Congo shuts down a month early. Reuters, 26 Nov 2019.
Lisää aiheesta:
Sähköautojen heikko kysyntä Kiinassa heijastuu akkumetallien markkinoille