Litiumhydroksidin tuotantoa Keski-Pohjanmaalle valmisteleva Keliber Oy kertoo tiedotteessaan neuvotelleensa rahoitusratkaisun, joka mahdollistaa litiumhankkeen etenemisen rakennusvaiheeseen. Litiumin kysyntä on vahvassa kasvussa liikenteen sähköistymisen vetämänä.

Ehdotettuun järjestelyyn kuuluu kaksi osakeantia, joista ensimmäisessä Sibanye Stillwater Limited sijoittaa Keliberiin 146 miljoonaa euroa ja kasvattaa samalla omistusosuuttaan yli 50 prosentin, kertoo Keliber.

Toinen osakeanti on arvoltaan noin 104 miljoonaa euroa. Lisäksi Sibanye-Stillwater tekee Keliberin osakkeenomistajille vapaaehtoisen ostotarjouksen – lukuun ottamatta Suomen Malmijalostusta, joka valmistelee omaa osuuttaan rahoitusjärjestelystä.

Litiumhankkeen arvioitu kokonaisinvestointi on useita satoja miljoonia euroja. Keliber neuvottelee pääoman lisäksi tarvittavasta lainarahoituksesta, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Kuva 1. Sibanye Stillwater Limited on merkittävä platinaryhmän metallien tuottaja Etelä-Afrikasta. (Kuva: Sibanye Stillwater Limited)

Jatkoa aiemmalle panostukselle

Keliberin hallituksen puheenjohtaja Mika Seitovirta sanoo nyt neuvotellun rahoituksen olevan onnistunut jatko Keliberin ja Sibanye-Stillwaterin yhteistyölle, jota on rakennettu syksystä 2020 alkaen.

Helmikuussa 2021 julkistetun 40 miljoonan euron siltarahoituksen yhteydessä Sibanye-Stillwater ilmoitti kiinnostuksestaan rahoittaa Keliberin litiumhanketta myös jatkossa.

Seitovirran mukaan nyt ehdotettu järjestely on Keliberille erittäin merkittävä, koska se mahdollistaa rahoituksen näkökulmasta litiumhankkeen etenemisen rakennusvaiheeseen.

Hanke on osa vihreän siirtymän taloutta

Myös Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala iloitsee rahoitusratkaisun syntymisestä:

”Keliber on löytänyt lisää malmia, varmistanut teknologiansa toimivuuden ja saanut tarvittavat rakennusluvat”, listaa Hautala hankkeen positiivisia uutisia.

”Litiumin kysyntä on kova. Nyt löydetyn rahoitusratkaisun jälkeen tarvitsemme vielä loputkin toimintaa ohjaavat ympäristöluvat, jotta pääsemme aloittamaan täysimittaisen rakentamisen ja sen jälkeen tuotannon”, kertoo Hautala yhtiön tiedotteessa.

”Koko hanke on osa vihreän siirtymän taloutta, ja luomme alueelle hyvinvointia muun muassa verotulojen, työpaikkojen ja paikallisen yhteistyön muodossa.”

Keliberin tavoitteena on aloittaa akkuteollisuuden tarvitseman litiumhydroksidin tuotanto vuonna 2024. Yhtiö olisi tuolloin Euroopan ensimmäinen omaan malmiin perustuvan litiumhydroksidin tuottaja.

Litiumilla on kova kysyntä erityisesti sähköautojen akkujen ja erityyppisten kannettavien digitaalisten laitteiden ja työkalujen valmistuksessa, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Kuva 2. Litiumin kysynnälle ennustetaan hurjaa kasvua vuosikymmenen loppuun mennessä – veturina sähköautojen akut. (Lähde: DERA, June 2022)

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

 

(Julkaistu 4.7.2022)

Lähteet:

  • Keliberin litiumhanke etenee Sibanye-Stillwaterin rahoituksella. Keliber Oy 30.6.2022.
  • Sibanye-Stillwater to raise stake in Finland’s Keliber. Reuters, 30 June 2022.
  • Sibanye seeks control of Keliber in boost to Europe’s lithium supply. Benchmark Mineral Intelligence, 30 June 2022.

Lisää aiheesta:

Litiumin hintaa kauhisteleva Musk väläyttelee jälleen ajatusta Teslan omista kaivoksista

 

Litiumin iso tuottaja Albemarle uhkaa sulkea Saksan tuotantolaitoksensa jos EU julistaa litiumin terveysriskiksi

 

Keliberin kumppani Sibanye haluaa vahvemmin mukaan akkumetallien kasvuun

 

Kiinalainen kaivosmiljardööri sijoittaa 300 miljoonaa dollaria litiumhankkeeseen Zimbabwessa

 

Keliberin ja Sibanye-Stillwaterin rahoitusjärjestelyn ensimmäinen vaihe päätökseen

 

Keliberin uudella kumppanilla ostohousut jalassa

 

Keliberin litiumhankkeelle merkittävää lisärahoitusta