Mitä olisi tapahtunut, jos London Metal Exchange (LME) ei olisi puuttunut puuttunut nikkelin hinnan rakettimaiseen nousuun maaliskuun 7. päivänä, pohtii Metal Miner artikkelissaan. Bloombergin mukaan kiinalaisen Tsingshan Holding Groupin ja sen omistajan Xiang Guangdan puuhat nikkelimarkkinoilla olivat nähtävissä jo viikkoja ennen kuin koko homma räjähti käsiin.

Nikkelillä shortanneet olisivat varmasti polttaneet näppinsä, arvioi Metal Miner. Tälle listalle olisivat päätyneet monet muutkin kuin Tsingshan Holding Group, joka löi rämäpäisesti vetoa markkinoita vastaan.

Mutta eikö näin kuulukin käydä, jos olet markkinoiden väärällä reunalla? Eikös se ole osa riskiä, jonka olet ottanut, pohtii Metal Miner.

Niin tai näin, LME keskeytti kaupankäynnin klo 8.15 Lontoon aikaa ja peruutti noin 3,9 miljardin dollarin kaupat. Kaupankäynti Lontoon metallipörssissä keskeytyi 11 päivän ajaksi. Viime viikon hermostuneen alun jälkeen LME:n nikkelihinnat ovat pikku hiljaa päätyneet samalle tasolle SHFE-pörssin kanssa, joka keskeytti kaupankäynnin vain yhden päivän ajaksi.

Markkinat heiluvat edelleen

LME keskeytti kaupankäynnin uudelleen keskiviikkona 23. maaliskuuta, koska nikkelin hinta ylitti jälleen raja-arvot. Perjantaina 25. maaliskuuta nikkelin hinta oli noin 28 350 dollaria tonnilta eli kaukana maaliskuun 7.-8. päivän 50 000 – 100 000 dollarin huippuhinnoista. Metal Miner piti tuota perjantain hintatasoa suhteellisen oikeana.

Kuva 1. LME joutui keskeyttämään kaupankäynnin 7.3.2022 nikkelin hinnan tuplaannuttua muutamassa tunnissa. (Kuva: Reuters 8.3.2022)

Kaupankäynnin volyymit ovat olleet korkealla molemmissa pörsseissä. Sijoittajat ovat pyrkineet tasapainottamaan positioitaan hintojen seuratessa yhtä paljon geopoliittisia tapahtumia kuin tehtyjä kauppoja, kuvailee Metal Miner.

Tällä viikolla kaupankäynnin volyymit ovat laskeneet jyrkästi. Metal Miner arvioi, että markkinoiden volatiliteetti pysyy korkealla tasolla.

Nikkelin markkinat ovat rikki

Vihaisia sijoittajia ja välittäjiä. Likviditeetti haihtuu höyrynä ilmaan. Markkinat, joiden veteraanit sanovat olevan rikki.

Näin kuvailee Bloomberg tilannetta kolme viikkoa sen jälkeen, kun kaupankäynti nikkelillä keskeytettiin LME:ssä hinnan noustua 250 prosenttia. Nyt kun kaupankäynti alkoi uudelleen, markkinat ovat edelleen kaikkea muuta kuin rauhalliset.

Syytöksiä ilmassa

Savun hälvettyä syytöksen ovat alkaneet lennellä. Sijoittajat ovat nostamassa oikeusjuttuja. LME ja sitä valvovat viranomaiset sekä Financial Conduct Authority (FCA) joutuvat Bloombergin mukaan todennäköisesti tutkinnan kohteeksi. Ei ole mitenkään selvää, että jokin osapuoli olisi rikkonut sääntöjä – ehkä sääntöjä ei oltu vain laadittu tällaisia tilanteita varten.

Myrskyn keskellä on Xiang Guangda, jonka Tsingshan Holding Group Co. on maailman suurin nikkelin ja ruostumattoman teräksen tuottaja. Guangda oli rakentanut LME:n nikkelikaupassa jättimäisen shorttauksen arvioidessaan, että hän voisi kääntää hinnat laskuun tarjoamalla lisää nikkeliä markkinoille oman yhtiönsä kautta.

Kun nikkelin hinta nousi nopeasti Venäjän hyökättyä Ukrainaan, Tsingshanilla oli vaikeuksia maksaa välityspalkkioitaan, kertoo Bloomberg artikkelissaan.

Siinä, että kaivosyhtiöt käyttävät johdannaisia lukitakseen tulevan tuotantonsa hinnan, ei ole mitään epätavallista tai sopimatonta, muistuttaa Bloomberg. Mutta Xiangin positiot olivat poikkeuksellisen suuret.

LME myytiin vuonna 2012 Hong Kongin pörssille.

Monenlaista aktiviteettia

Tsingshan on ennen käynyt aggressiivista nikkelikauppaa, mutta tällä kertaa Xiangilla oli apuvoimia matkassa: Bloombergin mukaan useat muutkin kiinalaisfirmat shorttasivat kaverina.

Monet toimijat markkinoilla pitivät pitkiä positioita, jotka toivat lisää vauhtia hintaralliin. Esimerkkinä Bloomberg mainitsee Volkswagen AG:n, jolla oli yli 100 000 tonnin positiot. Tämä yhdeksälle vuodelle ajoittuvat sopimukset antavat suojaa raaka-aineiden hintojen nousulle. Nikkeli on yksi sähköautojen akkujen keskeinen raaka-aine.

Keskeyttäminen oikea ratkaisu

LME on sanonut, että mikäli se olisi sallinut nikkelin kaupankäynnin jatkumisen 7. maaliskuuta, useat metallien ekosysteemin keskeiset brokerit olisivat kaatuneet. Monet alan toimijat pitävät LME:n päätöstä oikeana, kertoo Bloomberg.

Niin tai näin, päätös kaupankäynnin keskeyttämisestä oli Tsingshanille ja sen pankeille useiden miljardien dollareiden pelastusrengas.

Mutta eniten paheksuntaa on aiheuttanut LME:n päätös aloittaa kaupankäynti 8. maaliskuuta. LME ei ollut myöskään tiedostanut Tsingshanin positoiden mittakaavaa ja mahdollisesti systeemistä luonnetta, ennen kuin koko paketti räjähti silmille, muistuttaa Bloomberg. Näin siitäkin huolimatta, että nikkelistä oli puhuttu markkinoilla jo viikkojen ajan. Myös Bloomberg oli helmikuun puolivälissä varoittanut, että Xiang oli LME:n nikkeli-ahdingon ytimessä.

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 30.3.2022)

Lähteet:

  • LME nickel hits the buffers again. Metal Miners, 25 March 2025.
  • From VW to JPMorgan, the Unlikely Cast Behind Nickel’s Big Squeeze. Bloomberg, 30 March 2022.
  • LME forced to halt nickel trading, cancel deals, after prices top $100,000. Reuters, 8 March 2022.

Lisää aiheesta:

Lontoon metallipörssi keskeytti kaupankäynnin nikkelillä hinnan tuplaannuttua

 

Pula nikkelistä voi aiheuttaa pahoja häiriöitä sähköautoteollisuudelle

 

Nikkeli kovimmassa paineessa akkumetalleista Ukrainan kriisin seurauksena