Norja on kovaa vauhtia nousemassa varteenotettavaksi peluriksi Euroopan akkukisassa. Maassa on vireillä kolme akkukennotehdashanketta, rakenteilla akkujen kierrätyslaitos Northvoltin ja Hydron yhteisyrityksenä ja nyt suunnitellaan jo laajamittaista grafiitin tuotantoa akkuteollisuuden tarpeisiin. Tutkimuslaitos Roskill ei lupaa helppoa menestystä länsimaisille grafiitintuottajille Kiinan dominoimilla markkinoilla.
Norjalainen Elkem on valinnut Herøya Industrial Parkin suunnitellun ison mittakaavan akkumateriaalien tuotantolaitoksen sijoituspaikaksi, uutisoi Roskill. Northern Recharge –nimellä kulkeva hankkeen tavoitteena on tuottaa kilpailukykyisellä prosessilla raaka-aineita nopeasti kasvavalle akkutuotannolle.
Pilottitehdas grafiitille jo rakenteilla
Elkemillä on käynnissä akkulaatuisen grafiitin tuotantolaitoksen rakennustyöt Kristiansandissa. Pilottihankkeessa on kyse seitsemän miljoonan dollarin investoinnista. Laitoksen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2021.
Pilottihankkeesta saatavien tulosten pohjalta Elkem tekee lopulliset arviot teollisen mittakaavan tuotantolaitoksesta osana Northern Recharge –projektia, kertoo Roskill.
Grafiitinvalmistajat suuntautuvat akkualalle
Grafiittiala tähtää vahvasti akkuteollisuuteen, joka tarjoaa kasvua sekä synteettiselle että luonnongrafiitille. Roskill ennustaa akkualan kysynnän grafiitille kasvavan 20% vuodessa vuoteen 2030 asti.
Euroopan ja Yhdysvaltojen uusilla grafiitintuottajille on kuitenkin yksi suuri haaste: Kiina hallitsee koko ketjua akuista sähköautoihin ja jalostaa 100% pallomaisesta grafiitista (spherical graphite) johtuen aikaisessa vaiheessa tehdyistä suurista investoinneista, analysoi Roskill.
Koska Kiina hallitsee grafiitin jalostuksen kriittistä puhdistusvaihetta, josta noin 80% tapahtuu kemiallisessa prosessissa happojen avulla, tulee korkeamman jalostusasteen tuotanto pysymään Kiinassa, arvioi Roskill.
Grafiitin kysyntä kasvaa 500% vuoteen 2050 mennessä
Maailmanpankin skenaarioiden mukaan grafiitin kysyntä kasvaa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, koska grafiittia tarvitaan anodien valmistamiseen akkuihin, joita käytetään yleisimmin sähköisessä liikenteessä ja sähköverkon energiavarastoissa.
Raportissa arvioidaan, että grafiittia tarvitaan vuositasolla noin 4,5 miljoonaa tonnia vuoteen 2050 saakka. Kumulatiivisesti tämä tarkoittaa 68 miljoonaa tonnia grafiittia, grafiitin kysynnän noustessa lähes 500 prosenttia vuoden 2018 tuotantomääriin verrattuna. Tämä havainnollistaa hyvin, miten kriittisessä roolissa litiumioniakkujen keskeinen raaka-aine grafiitti on siirryttäessä kohti puhtaita energiamuotoja.
Kuva 1. Ennuste uusien energiateknologioiden vaikutuksista eri mineriaalien vuosittaiseen kysyntään vuoden 2018 tasoon verrattuna. (lähde: The World Bank, 2020)
(Julkaistu 5.9.2020)
Lähteet:
- Graphite: Potential large-scale Norwegian battery materials plant. Roskill, 3 Sep 2020.
- Minerals for Climate Action: The Mineral Intensity of the Clean Energy Transition. The World Bank, 2020.
- Spherical Graphinte (SPG). Battery Minerals, https://www.batteryminerals.com/our-business/spherical-graphite-process/
Lisää aiheesta:
Jättimäisen grafiittikaivoksen rakentaminen käynnistyy Sisä-Mongoliassa
Lisää korona-häiriöitä odotettavissa grafiitin globaaleihin toimitusketjuihin