Pienillä markkinoilla yksikin iso toimija voi vaikuttaa paljon hintoihin. Koboltin hinta nousi parissa viikossa 18 % sen jälkeen, kun Glencore ilmoitti jäädyttävänsä Mutandan kupari-koboltti-kaivoksensa toiminnan Kongossa ainakin vuoteen 2021 saakka, kertoo Mining.com.
Mutanda on maailman suurin kobolttikaivos. Se tuottaa noin viidenneksen maailman koko kobolttituotannosta, joka on vain 135.000 tonnin markkina vuodessa. Siihen nähden markkinoiden reaktio on ollut varsin maltillinen, arvioi Mining.com. Koboltin tämän hetken hintataso on 31.500 dollaria tonnilta, mikä on edelleen noin kaksikolmasosaa alle 10 vuoden ennätystason, joka saavutettiin viime vuoden maaliskuussa.
Mallia sinkkimarkkinoista
Tilanteessa on nähty yhtäläisyyksiä sinkin markkinoihin vuonna 2015, jolloin Glencore teki vastaavan tempun sinkin kohdalla. Lopputuloksena oli, että sinkin hinta tuplaantui alle kolmessa vuodessa. Capital Economicsin ekonomisti arvioi, että koboltin hinta lähes tuplaantuu vuoden 2021 loppuun mennessä.
Tutkimuslaitos ennustaa, että Mutandan kaivoksen huolto- ja ylläpitotoimenpiteet korjaavat kobolttimarkkinoiden nykyistä ylituotantoa. Laitos ennustaa koboltin lievää pulaa vuosina 2020 ja 2021. Taustalla on oletus sähköautomarkkinoiden nopeasta kasvusta.
Mutandan kaivoksen pistäminen jäähylle tasaa nyt käynnissä olevien litiumprojektien aiheuttamaa tuotannon kasvua, mukaan lukien Glencoren toinen kaivos Katangassa. Lontoossa toimiva Capital Economics ennustaa koboltin hinnan nousevan 40.000 dollariin tonnilta ensi vuoden loppuun mennessä, ja vielä 10.000 dollaria tonnilta lisää vuoden 2021 loppuun mennessä.
Lisää aiheesta:
- Glencore’s Mutanda mine in Congo shuts down a month early. Reuters, 26 Nov 2019.
- Cobalt: More changes at the top at Katanga Mining. Roskill, 22 November 2019.
- Glencore could do for cobalt what it did for zinc – double the price. Mining.com, August 20, 2019.
- China’s Huayou pulls out of Congo cobalt mine investment after price slump. Reuters, August 16, 2019.
- Cobalt price to jump 60% in next 18 months to $20/lb – UBS. Reuters, August 13, 2019.
- Cobalt, nickel, other battery metals face supply crunch by 2020s – report. Mining.com, July 24, 2019.
LATAA KRIITTISET METALLIT JA HUOLTOVARMUUS -RAPORTTI TÄÄLTÄ!