Northvolt kertoi tänään uudesta yhteisyrityksestä, jonka tavoitteena on rakentaa Euroopan suurin ja vastuullisin litiumin tuotantolaitos Portugaliin. Uuden yhtiön omistavat tasaosuuksin Northvolt ja Galp. Yhtiö työnimenä on ”Aurora”. Laitoksen tuotantokapasiteetiksi on suunniteltu 35 000 tonnia litiumhydroksidia vuodessa ja sen on tarkoitus käynnistyä vuonna 2026.
Northvoltin tiedotteen mukaan laitoksen tuotanto perustuu ”hyväksi havaittuun konversioprosessiin, jota maustetaan tuoreilla prosessi- ja teknologiapäivityksillä, tavoitteena parantaa prosessin vastuullisuutta ja tehokkuutta.
Yhtiö aikoo myös käyttää uusiutuvaa energiaa jalostusprosessissaan.
Vihreän siirtymän rahoitusta selvitetään
Yhteisyritys tekee parhaillaan teknisiä ja taloudellisia selvityksiä. Laitokselle on vielä useita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja. Lopullista investointipäätöstä vielä odotellaan, mutta yhtiöt pyrkivät saamaan laitoksen valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä ja kaupallisen toiminnan käyntiin vuonna 2026.
Muiden vastaavien projektin pohjalta Northvolt arvioi, että hankkeen kokonaiskustannus voisi olla 700 miljoonan euron luokkaa. Työpaikkoja voisi syntyä suoraan ja välillisesti noin 1 500.
Yhteisyritys selvittää myös mahdollisuuksia saada vihreän siirtymän rahoitusta hankkeelle.
Kumppanina energiayhtiö
Galp on energiayhtiö, joka on sitoutunut kehittämään tehokkaita ja vastuullisia ratkaisuja toimintansa tueksi. Yhtiö myy energiaa eri muodoissaan – uusiutuvalla tuotetusta sähköenergiasta maakaasuun ja nestemäisiin polttoaineisiin.
Galp on myös yksi Iberian niemimaan suurimmista aurinkoenergian tuottajista. Yhtiöllä on reilut 6 000 työntekijää.
Litiumia 700 000 sähköauton akkuihin
Yhtiö vuosituotannon pitäisi riittää 50 GWh:n akkuihin, joka vastaa noin 700 000 sähköauton akkujen kapasiteettia.
Sopimuksen mukaan Northvolt sitoutuu ostamaan jopa puolet laitoksen tuotannosta.
Yhteisyritys tähtää parhaaseen mahdolliseen kestävyyteen ja vastuullisuuteen litiumin tuotannossa ja jalostuksessa spodumeenista litiumhydroksidiksi.
Yhtiöt ovat tiedotteen mukaan vakuuttuneita siitä, että Iberiasta löytyy varantoja, joista litiumhydroksidia voidaan tuottaa pienellä hiilijalanjäljellä.
Toim.huom. Northvoltin ja Galpin tiedotteen perusteella on vaikea arvioida väitettä “Euroopan vastuullisimmin tuotetusta litiumista”. Toivottavasti näiden kaupallisten väittämien arviointiin saadaan lisää työkaluja esimerkiksi Euroopan unionin uuden akkuasetuksen tai vaikkapa IEC:n tulevan akkujen hiilijalanjäljen laskemisen standardin muodossa. Niitä odotellessa olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Keliberin suunnalla tuosta kaupallisesta lupauksesta tuumataan.
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoja: jarkko.vesa(at)notinnovatedhere.fi
(Julkaistu 14.12.2021)
Lähteet:
- Galp and Northvolt establish joint venture ’Aurora’ to develop a lithium conversion facility. Northvolt, 14 Dec 2021. https://northvolt.com/articles/galp-and-northvolt-aurora/
Lisää aiheesta:
Mielenosoittajat tukkivat teitä eri puolilla Serbiaa vastustaakseen Rio Tinton litium-kaivosta
Litiumin kaivoshankkeet törmäävät maailmalla paikallisväestön vastustukseen
Going up – litiumin korkea hinta alkaa näkyä sähköautojen akkujen hinnassa Kiinassa