Norjalaisen akkuvalmistajan FREYR Batteryn Giga Arctic–tehdashanke etenee vauhdilla Norjan Mo i Ranassa. Akkumaailma odottaa kuumeisesti tietoa, mihin yhtiön seuraava akkutehdas rakennetaan. Vaihtoehtoina ovat useat eri paikkakunnat Yhdysvalloista tai Vaasa. E24-sivuston haastattelussa FREYRin toimitusjohtaja Tom Einar Jensen kehuu vuolaasti Yhdysvaltojen Inflation Reduction Act –tukipakettia.

Jenseniltä kysyttiin haastattelussa FREYRin yhteistyöstä amerikkalaisen Koch-yhtiön kanssa. Haastattelija mainitsi myös Suomen, mutta Jensen ei ottanut Suomen hanketta puheeksi, vaan keskittyi USA:n tilanteeseen.

Toimitusjohtaja Jensen kertoi, että useat paikkakunnat Yhdysvalloissa ovat FREYRille relevantteja, ja että he tekevät yhteistyötä Koch Strategic Platforms –yhtiön kanssa tässä asiassa. Koch on myös yksi FREYRiin sijoittaneista yhtiöistä.

Jensenin mukaan FREYR tulee lähiviikkoina julkistamaan, minne päin Yhdysvaltoja yhtiö aikoo akkutehtaan rakentaa. Hän kertoi, että Yhdysvalloilta on tullut valtava tukiohjelma (Inflation Reduction Act) liittovaltion tasolla. Ohjelma on Jensenin mukaan ”olennaisesti parempi” kuin Euroopan tai Norjan vastaavat. Yhtiö arvioi nyt, mitä paketti tarkoittaa ja mitä vaikutuksia sillä on.

”Tukiohjelma tulee luomaan valtavasti kiinnostusta tuottaa akkuja Yhdysvalloissa”, arvioi Jensen. Hänen mukaansa Euroopan ja Norjan on otettava tämä huomioon, jos täällä halutaan riittävästi kapasiteettia akkuarvoketjuun.

E24:n haastattelija kysyi Jenseniltä, onko Eurooppa Yhdysvaltoja jäljessä.

”Tukien osalta kyllä, tämä on ylivoimaisesti paras tukiohjelma maailmassa tänä päivänä”, hehkuttaa Jensen.

Jensen on aiemminkin todennut, että USA:n Inflation Reduction Act -tukipaketti on parempi kuin Euroopan vastaavat.

 

Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi

(Julkaistu 25.9.2022)

Lähteet:

  • Stilner batterilatteren snart? E24 podkast, 19.9.2022.
  • What does America’s $369bn climate bill mean for Europe? Sifted, 12 Aug 2022.
  • What does the US Inflation Reduction Act mean for the EV battery supply chain? Benchmark Minerals, 4 Aug 2022.
  • Freyr announces JV with Koch Strategic Platforms. Electrive.com, 13 Oct 2021.
  • Norway’s Freyr merges to list on NYSE. Electrive.com, 1 Feb 2021.

Lisää aiheesta:

USA:n Inflation Reduction Act voi olla hyvä juttu akkuvalmistajille mutta huono juttu Euroopalle

 

Transatlanttinen kauppakiista muhimassa