Euroopan alumiinituottajat ovat ahdingossa nousevien energiakustannusten takia, uutisoi MetalMiner. Alumiinia tuotetaan Euroopassa paljon maakaasulla, jonka hinta on nelinkertaistunut vuoden 2021 aikana.
Esimerkiksi Euroopan suurin alumiinisulatto Aluminium Dunkerque Industries France on leikannut tuotantoaan. Yhtiö teki 20 miljoonan euron tappiot marraskuussa 2021 maakaasun hinnan noustessa rajusti, kertoo MetalMiner.
Useimmilla alumiinisulatoilla on pitkät sopimukset energian hankinnasta. Tästä huolimatta rajusti nousseet spottihinnat vaikuttavat monien sulattojen kustannustasoon, koska sopimushinnat on usein sidottu spottihintoihin. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kiinteähintaisia sopimuksia uusitaan.
MetalMinerin mukaan Dunkerquen sulatto on vain energiamarkkinoiden ahdingon jäävuoren huippu.
Alcoa keskeyttää tuotannon Espanjassa
Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että Alcoa aikoo keskeyttää primäärisen alumiinin tuotannon Espanjan tuotantolaitoksellaan. Kyseessä on Euroopan toiseksi suurin alumiinin tuotantolaitos, joten päätös leikkaa merkittävän siivun Euroopan alumiinin tarjonnasta hetkellä, jolloin kysyntä on lähes huipputasolla.
Bloombergin mukaan Alcoan sulatto jatkaa toimituksia strategisille asiakkaille lääke- ja elintarviketeollisuudelle sulattamalla uudelleen alumiinia. Primäärisen alumiinin tuotantoa ei ole tarkoitus pyörittää.
Myös Alron alumiinisulatto Romaniassa ilmoitti joulukuun lopussa leikkaavansa tuotantoaan 60 prosenttia kestämättömän energiahinnan takia. Alro myös sulki koko sulattonsa vuodenvaihteen pyhien ajaksi.
Kiina vieläkin huonommassa tilanteessa
MetalMinerin mukaan alumiinin hinta nousi joulukuussa 19 prosenttia. Korkeiden toimitusmaksujen takia metallia on saatu heikosti markkinoille.
Jos Euroopassa on alumiinin kanssa haasteita, niin Kiinan tilanne on vielä huonompi. Siellä useimmat alumiinitehtaat, varsinkin ne, jotka tuottavat itse energiansa, kärsivät tappioita loka-marraskuussa 2021 rajusti nousseen sähkönhinnat sekä raaka-aineen ja muiden materiaalien korkeiden hintojen takia.
Pula lämmitykseen käytettävästä hiilestä nosti voimakkaasti lämmitysenergian hintaa. Kiinan kotimarkkinoilla alumiinin hinnat olivat matalalla, mikä kasvatti entisestään sulattojen tappioita
Kuva 1. Kiinan energiaongelmat leikkaavat monella tavalla alumiinin tuotantoa maassa. (Kuva: Wood Mackenzie 2021)
Integroidut tuotantolaitokset pärjäävät paremmin
Euroopan markkinoilla integroidut alumiinitehtaat selviävät tilanteesta paremmin kuin ne tuottajat, jotka ovat riippuvaisia ulkopuolisesta raaka-aineesta.
Se, että näin suuri osa alumiinin primäärituotannosta on poissa pelistä, ei tiedä hyvää alempana arvoketjussa toimiville, arvioi MetalMiner.
Kuva 2. Alumiinin hinta nousi voimakkaasti vuonna 2021. (Lähde: Mining.com / Refinitive Eikon / Reuters)
Kuva 3. Alumiinin hinta tulee pysymään korkealla lähivuodet, uskoo Wood Mackenzie. (Kuva: Wood Mackenzie 2021)
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoja: jarkko.vesa(at)notinnovatedhere.fi
(Julkaistu 7.1.2022)
Lähteet:
- Europe’s aluminium smelters in turmoil amid rising power costs. MetalMiner, 30 Dec 2021.
- Base metals shine in 2021 on robust China demand, supply concerns. Mining.com, 31 Dec 2021.
- Alcoa to Curb Aluminum Output in Spain as Energy Costs Soar. Bloomberg Quint, 30 Dec 2021.
- Europe’s Energy Crisis Is Taking Its Toll on Heavy Industries. Bloomberg Law, 22 Dec 2021.
Lisää aiheesta:
Kiinnittäkää turvavyönne: alumiinin markkinoilla syytä varautua villiin menoon
About the author