Kategoria: Puolijohteet

Amerikkalainen sirujätti Intel ja Puolan hallitus julkistivat 4,2 miljardin euron puolijohdeinvestoinnin. EU:n uusi Chips Act -lakipaketti antaa jäsenmaille mahdollisuuden tukea isommalla kädellä uusien sirutehtaiden rakentamista. Puolan pääministeri ei kertonut sopimuksen julkistamisen yhteydessä, paljonko valtiontukea hankkeelle on luvattu. Suoran tuen lisäksi Puola on luvannut tukea mm. infran rakentamiseen ja osaajien kouluttamiseen. Korona-pandemia aiheutti globaalin sirupulan, jonka […]

Read more

Kun puolijohdeteollisuus aivastaa, autoteollisuus saa flunssan. Syynä tähän on se, että nykyaikaisessa autossa on hurja määrä erilaisia antureita ja muita puolijohteita. Uusissa autoissa on antureita lähes kaikkialla. Autojen ajonhallintajärjestelmät ovat kehittyneitä, autot ovat yhteydessä ympäristöönsä ja ohjelmiston määrä autoissa kasvaa koko ajan. On arvioitu, että uusissa automalleissa on keskimäärin noin 1.400 mikrosirua per auto. Sähköautoissa […]

Read more

Viimeisten 40 vuoden ajan Deng Xiaopingin määrittelemä linja, joka mukaan rikastuakseen ja vahvistuakseen Kiinan tulee välttää vastakkainasettelua lännen kanssa, on toiminut hyvin. Mutta Kiinaa vuodesta 2012 johtanut presidentti Xi on päättänyt, että tämä aikakausi on nyt ohi. Xi puhuu Kiinasta, joka uskaltaa taistella. Vaikka Xi ei tarkoitella kirjaimellisesti, että hänen maansa pitäisi lähteä sotimaan, on […]

Read more

Kiina punnitsee keinoja vastata Yhdysvaltojen puolijohteiden vientikieltoihin. Yksi mahdollinen vastatoimi voisi olla harvinaisten maametallien ja niihin pohjautuvien kestomagneettien teknologian vientikielto, kirjoittaa Nikkei Asia. Kiina harkitsee tiettyjen harvinaisiin maametalleihin liittyvien teknologioiden vientikieltoja vastatakseen Yhdysvaltojen valta-asemalle korkean teknologian markkinoilla. Maan viranomaiset suunnittelevat laajennuksia teknologian vientikieltolistoihin, joita täydennettiin viimeksi pari vuotta sitten. Kiina uudisti vientikieltolainsäädäntöä vuoden 2020 lopussa […]

Read more

Aasian suurin puolijohteiden valmistaja Taiwan valmistautuu jälleen kerran vesipulaan. Kaksi vuotta sitten maa kärsi pahimmasta kuivuudesta sataan vuoteen, kertoo Financial Times artikkelissaan. Nyt yritykset ja julkinen sektori ovat ryhtyneet jo ennakkoon toimenpiteisiin tuotannon varmistamiseksi kuivuuden mahdollisesti iskiessä. Puolijohteiden valmistus kuluttaa paljon vettä. Esimerkiksi maailman suurimman mikrosirujen sopimusvalmistajan TSMC:n tuotantolaitokset Southern Taiwan Science Park –teollisuuspuistossa kuluttaa […]

Read more

Kiina on vapauttanut johtavan puolijohdealan sijoittajan kahdeksan kuukauden arestin jälkeen maan yrittäessä vauhdittaa omaa puolijohdeteollisuuttaan Yhdysvaltojen pakotteiden paineessa, kertoo Financial Times. Kiinan viranomaiset ovat pettyneet oman puolijohdeteollisuuden vauhdittamiseen laitettujen kymmenien miljardien dollarien investointien heikkoihin tuloksiin. Tämän seurauksena viranomaiset käynnistivät viime syksynä kattavan korruptionvastaisen tutkimuksen, jonka seurauksena Big Fund -rahastosta rahoitusta saaneiden yritysten johtoa pidätettiin. Hua […]

Read more

Ulkoministeriö julkaisi 3. maaliskuuta 2023 selvityksen, jossa on arvioitu Suomen Kiinaa koskevia kaupallisia riippuvuuksia. Selvityksen johtopäätöksissä todetaan, että Suomen ja Kiinan “poliittiset ja kaupalliset suhteet ovat vakaat eikä näköpiirissä ole sellaisia konkreettisia häiriötekijöitä, jotka muuttaisivat nykyistä tilannetta. Arvaamattomassa geopoliittisessa toimintaympäristössä tilanteet voivat kuitenkin muuttua nopeastikin, jolloin varautumisen ja riskien hajauttamisen merkitys korostuu.” Selvityksestä käy ilmi, […]

Read more

Infineon on vahvistanut, että yhtiön uuden puolijohdetehtaan investointihanke Dresdeniin etenee. Yhtiön on tarkoitus laajentaa mikrosirujen valmistuskapasiteettiaan. Hanketta on saamassa myös julkista rahoitusta European Chips Act -paketin puitteissa. Infineon kertoi tällä viikolla, että sen uuden analog/mixed-signal –teknologioiden ja tehopuolijohteiden tehtaan rakennustyöt käynnistyvät. Saksan elinkeino- ja ilmastoministeriö BMWK on hyväksynyt hankkeen käynnistämisen, mikä tarkoittaa, että rakennustyöt voivat […]

Read more

Etelä-Korea ja Taiwan ovat jatkossakin puolijohdealan keskeisiä keskittymiä, vaikka paine hajauttaa toimitusketjuja tuo lisää kilpailua esimerkiksi Yhdysvalloista ja Saksasta, arvioi amerikkalaisen puolijohteiden valmistuksessa käytettävien laitteiden komponentteja toimittavan MKS Instruments –yrityksen toimitusjohtaja. MKS:n toimitusjohtaja John TC Lee pitää puolijohdealan tämän hetken notkahdusta syklisenä käänteenä. Keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä ala on kuitenkin terveen kasvun uralla, arvioi Lee. […]

Read more

Teollisuusjohtajat varoittavat, että laajalla ”ikuisuuskemikaalien” kiellolla voisi olla vakavia seurauksia monille sektoreille. PFAS-kemikaalit ovat ”absoluuttisen kriittisiä” puolijohteiden valmistuksessa, sanoo teollisuus. Puolijohdevalmistajat ovat varoittaneet, että Euroopan suunnitelma kieltää ”ikuisuuskemikaalit” aiheuttaisi laajoja häiriöitä jo muutenkin kovilla oleville puolijohteiden toimitusketjuille. Kyseessä ovat PFAS-yhdisteet eli perfluoratut alkyyliyhdisteet. Niitä käytetään monissa kuluttajatuotteissa, palonestoaineena sekä elektroniikassa, mutta ihmiset altistuvat niille pääasiassa ravinnon […]

Read more