Kategoria: Koronavirus

Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja, taiwanilainen Hon Hai Precision Industry Co. on saanut Wuhanin viranomaisilta luvan käynnistää tuotantolaitoksensa alueella, kertoo Focus Taiwan -lehti uutisessaan. Hon Hai tunnetaan länsimaissa paremmin yhtiön markkinointinimellä Foxconn. Lehden käsiinsä saaneen dokumentin mukaan ensimmäiset työntekijät ovat jo palanneet tehtaille, joita on siivottu ahkerasti virusten välttämiseksi. Hon Hai –yhtiö ei vahvista eikä kiistä tietoa, […]

Read more

Vielä vuoden 2020 alussa sähköautojen vallankumouksen piti olla pääsemässä täyteen vauhtiin, mutta nyt se on suurimmissa vaikeuksissa sen jälkeen, kun sähköautoja alkoi ilmestyä liikenteeseen  viime vuosikymmenellä, arvioi Bloomberg artikkelissaan. Joulukuun lopulla alkanut koronavirusepidemia on lamauttanut Kiinan talouden keskeiset sektorit. Maaliskuun alkuun mennessä virus oli levinnyt jo Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Maaliskuun 9. päivänä öljyn hinta romahti. […]

Read more

Lähes joka toinen saksalaisyritys odottaa liikevaihtonsa laskevan vuonna 2020 suoraan koronaviruksen seurauksena, kertoo Saksan teollisuus- ja kauppakamarien kattojärjestö DIHK:n tekemä kysely. Kiinassa ollaan siirtymässä epidemian toiseen vaiheeseen, jossa ihmisten terveyden ja turvallisuuden välittömästä turvaamisesta päästään miettimään töihin paluuta ja toiminnan käynnistämistä uudelleen, kertoo AmCham Chinan selvitys. Business Finland toteutti 7.-14.2.2020 kyselyn virusepidemian vaikutuksista suomalaisyritysten liiketoimintaan. […]

Read more

Caixin Globalin webinaarissa pohdittiin tällä viikolla, miten koronavirus vaikuttaa globaaleihin toimitusketjuihin. London School of Economicsin Institute of Global Affairs –yksikön johtaja Erik Berglöf esitti mielenkiintoisia näkemyksiä Kiinan tilanteesta. Hän korosti, että tilanne on nyt täysin toinen kuin 2000-luvun alussa SARS:n aikaan. ”Maailma on riippuvaisempi Kiinasta kuin Kiina maailmasta”, muistuttaa Berglöf. Hän korostaa myös, että globaalit […]

Read more

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa vaarallisia kemikaaleja käsittelevien laitosten sekä kattilalaitosten johtoa ja turvallisuudesta vastaavia henkilöitä varautumaan koronaviruksen laajempaan leviämiseen. Jos koronavirus aiheuttaa Suomessa kansallisen tai paikallisen epidemian, on mahdollista, ettei laitoksissa ole enää riittävästi henkilökuntaa laitoksen turvalliseen käynnissä pitämiseen normaalissa tilanteessa tai häiriötilanteissa. Laitoksilla tulee varautua myös siihen, että turvallisuuden kannalta kriittisten komponenttien ja varaosien […]

Read more

Tantaali- ja volframisektorit ovat odottavalla kannalla, mikä saattaa vetää markkinat laskuun vuoden 2020 ensimmäisellä puolikkaalla, kun pienten metallien markkinat ovat koronaviruksen puristuksessa. Roskillin seminaarissa Lontoossa  helmikuussa puhuneet asiantuntijat huomauttivat, että normaalisti kiinalaisen uudenvuoden lomien jälkeen tuleva kysynnän nousu antaa edelleen odotuttaa itseään, kun johtavilla kiinalaisilla jalostamoilla on vaikeuksia saada tuotantoaan käyntiin. Myös tantaalia ja volframia […]

Read more

Nosturinkuljettajat, tullimiehet, luotsit ja muut logistiikan avainhenkilöt ovat alkaneet palailemaan töihinsä Kiinassa, kertoo South China Morning Post artikkelissaan. Kiina on maailman suurin konttirahdin käsittelijä, joka hoitaa noin 30 prosenttia maailman rahdista, mikä tarkoitti vuonna 2019 noin 715 000 kontin käsittelyä. Kiinan suurimmat konttisatamat ovat päässeet purkamaan sumaa, joka syntyi koronaviruksen ja sitä seuranneiden matkustusrajoitusten myötä. […]

Read more

Koronavirus ei ole ensimmäinen kerta, kun virusepidemia iskee Kiinan talouteen. Vuoden 2003 SARS-epidemialla oli huomattavia vaikutuksia Kiinan talouteen. Nyt käynnissä olevalla koronavirusepidemialla tulee  kuitenkin olemaan suurempi vaikutus Kiinan talouteen ja toipuminen vie pidempään, arvioi markkinatutkimuslaitos Wood Mackenzie. Kun SARS-epidemia iski 2000-luvun alussa, elettiin Kiinassa vahvan talouskasvun vaihetta, mikä pehmensi epidemian vaikutuksia.  Tästäkin huolimatta talous kärsi […]

Read more

Teknologiajätti Apple kertoi tällä viikolla yhtiön Kiinan tuotannon olevan ongelmissa. Koronavirus on iskenyt pahasti myös Hyundain tuotantoon Koreassa. Viruksen aiheuttamat häiriöt näkyvät jo Euroopassakin, kun Fiat joutui pysäyttämään tuotannon Serbian tehtaallaan komponenttipulan takia. Kiinassa tehtyjä osia käytetään miljoonien autojen valmistuksessa vuosittain. Applen tulosvaroituksen mukaan koronavirusepidemia vaikuttaa liikevaihtoon ennakoitua pahemmin. Yhtiö ei kykene valmistamaan ja myymään […]

Read more

Tapahtumien kulku Wuhanissa on kuin suoraan Remeksen kirjasta. Kiina taistelee kaikin keinoin saadakseen koronaviruksen hallintaan: Wuhanissa ollaan jo niin pitkällä, että hotelleja ja takseja otetaan viranomaisten hallintaan kriisitilanteen takia. Nykyään erilaiset digi- ja kyberuhkat korostuvat skenaarioissa, mutta koronavirus on hyvä muistutus siitä, että virukset voivat yllättää muuallakin. Suomalaiset teknologiayritykset ovat vuosia harjoitelleet kuviteltuja tilanteita, joissa […]

Read more