Green Lithiumin osakkeita merkittiin viisinkertaisesti tavoitteeseen verrattuna juuri päättyneessä annissa, kertoo S&P Global artikkelissaan. Yhtiö aikoo rakentaa Isoon-Britanniaan laitoksen, jonka tavoitteena on tuottaa 50 000 tonnia litiumhydroksia. Tämä määrä riittäisi yli miljoonan sähköauton tuotantoon. Green Lithiumin hanke on vielä hyvin alkuvaiheessa, mutta yhtiö kerää hyvin rahoitusta perinteisellä startup-tyylillä.

Green Lithium kertoi 28. kesäkuuta, että antiin osallistui useita varakkaita yksityissijoittajia. Annilla kerätyillä rahoilla yhtiö aikoo viedä hankkeensa seuraavien 18 kk aikana vaiheeseen, jolloin laitoksen rakentaminen voisi alkaa. Työlistalla on mm. raaka-aineiden laboratoriotestauksen jatkaminen, ympäristövaikutusten arviointi ja maaperän tutkimukset.

Yhtiö sai tämän vuoden huhtikuussa 631 000 punnan rahoituksen Ison-Britannian hallituksen Automation Transformation Fundilta. Yhtiö kertoo valmistelevansa myös Series A –kierrosta seuraavien vaiheiden rahoitukseen.

50 000 tonnin vuosikapasiteetti

Green Lithium laitoksen suunniteltu vuosikapasiteetti on 50 000 tonnia. Tavoitteena on tuottaa litiumhydroksidia miljoonan sähköauton valmistusta vastaava määrä.

Yhtiön tavoitteena on tuottaa jalostaa litiumhydroksidia kestävällä ja vähähiilisellä prosessilla kansainvälisestä raaka-aineesta.

Green Lithiumin edustaja kertoo, että tällä hetkellä Euroopassa ei ole kaupallisessa mittakaavassa litiumin jalostuskapasiteettia. Tästä johtuen eurooppalaiset valmistajat ovat täysin riippuvaisia akkulaatuisen litiumhydroksidin tuonnista. EU:n ja Ison-Britannian lainsäädäntö (rules of origin) myös edellyttää, että autonvalmistajat hankkivat akkumateriaaleja eurooppalaisilta tuottajilta.

 

Kuva 1. Litiumkaivokset, -varannot ja -esiintymät globaalisti. (Lähde: Shaw, R.A. (2021). Global lithium (Li) mines, deposits and occurrences (May 2021). British Geological Survey)

 

Toim.huom. Suomalaisen Keliberin litiumhanke on selkeästi pidemmällä kuin Green Lithiumin projekti. Yhtiöillä on luonnollisesti hyvin samanlaiset lupaukset jalostusprosessin ympäristöystävällisyydestä ja pienestä hiilijalanjäljestä. Keliberillä on selkeä etu siinä, että yhtiöllä on myös Euroopan mittakaavassa merkittävät litiumvarannot. Green Lithiumin tapaus on mielenkiintoinen siinä suhteessa, että yhtiö on lähtenyt hakemaan rahoitusta perinteisellä startup-tyylillä, kun taas Keliberiä on kehitetty  pitkäkti Suomen valtion rahoituksella. Tänä keväänä Keliber sai vahvan kumppanin, kun Sibanye-Stillwater merkitsi maaliskuussa 15 miljoonalla eurolla Keliber Oy:n osakkeita. Green Lithiumin osakeannin viisinkertainen ylimerkintä kertoo, että myös yksityisillä sijoittajilla olisi mielenkiintoa päästä mukaan akkumateriaalien markkinoille. Aika näyttää, tarjoaako Keliber joskus suomalaisille piensijoittajille mahdollisuutta osallistua eurooppalaisen litium-menestystarinan rakentamiseen.

(Julkaistu 30.6.2021)

Lähteet:

  • UK’s Green Lithium secures GBP 1.6 million in funding to build large-scale refinery in UK. S&P Global Platts, 28 June 2021.

Lisää aiheesta: