Viime syyskuussa uutisoimme tällä sivustolla, että autojen katalysaattoreiden varkaudet olivat rajussa kasvussa Lontoossa. Villi menoo jatkuu ja katalysaattorivarkaudet ovat edelleen kasvussa. Erityistä herkkua varkaille ovat hybridiautojen katalysaattorit. Autonomistajilla on ollut suuria vaikeuksia saada vakuutuksia autoilleen varkauksien jälkeen. Poliisin mukaan katalysaattorivarkaudet ovat olleet kasvussa myös Suomessa.

Tähtäimessä Toyota Prius ja Auris

The Guardian –lehti uutisoi Lontoon katalysaattorivarkauksista artikkelissaan helmikuun alussa.  Pahimmillaan samasta autosta on varastettu katalysaattoria useamman kerran. Joissain tapauksissa vakuutusyhtiöt eivät ole enää antaneet autolle vakuutusta varkauksien jälkeen.

 

Kuva 1. Autojen katalysaattoreiden varkaudet ovat lisääntyneet Lontoossa räjähdysmäisesti, kertoo BBC (lähde: BBC, Metropolitan Police Service)

Katalysaattoreita on varastettu erityisesti hybridiautoista. The Guardinin mukaan voidaan puhua jo epidemiasta, niin paljon varkauksia on tapahtunut. Ilmiö on aiheuttanut ajoneuvojen omistajille paljon päänvaivaa vakuutusasioissa. Kun yksi vakuutusyhtiö on hylännyt vakuutushakemuksen katalysaattorivarkauden jälkeen, on vakuutusta vaikea saada muiltakaan.

The Guardian kertoo tapauksesta, jossa 14 vuotta vanhan auton vakuutus pomppasi varkauden jälkeen yli 2.200 puntaan, vaikka kolareita tai muita vahinkoja ei ollut.  Auton omistaja miettii nyt, olisiko järkevintä romuttaa täysin toimiva ja pienipäästöinen hybridiauto.

Korvaushakemusten määrä kasvanut 600% vuodessa

The Guardinin haastattelemat isot vakuutusyhtiöt kertoivat kaikki korvaushakemusten määrän nousseen rajusti. Eräs vakuutusyhtiö kertoi katalysaattorivarkauksiin liittyvien korvaushakemusten määrän kasvaneen 600% vuodesta 2018 vuoteen 2019. Yksittäisen korvaustapahtuman suuruus on noin tuhat puntaa.

Toinen vakuutusyhtiö kertoi katalysaattorivarkauksien  kasvaneen vuodessa nelinkertaiseksi. Valtaosa varkauksien kohteiksi joutuneista autoista on hybridiautoja.

Rosvot vievät katalysaattorin autosta muutamassa minuutissa. Ja palaavat usein saman auton kimppuun, kun uusi katalysaattori on asennettu.  Eräässä tapauksessa uusi katalysaattori varastettiin vain kuusi tuntia sen jälkeen, kun asiakas oli saanut korjatun auton pajalta.

Taustalla rodiumin ja palladiumin raju hinnannousu

Syy katalysaattorivarkauksien kasvuu löytyy raaka-ainemarkkinoilta. Autojen katalysaattorien valmistukseen tarvittavien, platinaryhmän metalleihin kuuluvien rodiumin ja palladiumin hinnat ovat nousseet rajusti, kertoo The Guardian.

Palladium on kohtalaisen pehmeä ja kiiltävä metalli, josta saadaan lämpökäsitelyllä helposti muovattavaa.  Palladiumin sulamispiste on 1554 C, joka on platinaryhmän metalleista matalin. Palladiumin ja platinan on havaitty imevän yli 900 kertaa oman tilavuutensa verran vetykaasua huoneenlämpötilaisesta ilmamassasta. Vetykaasu voidaan vapauttaa metallista tämän jälkeen kuumennuksen avulla.  (Lähde: Frimodig, 2019)

Rodium on hopeisen valkoinen metalli. Rodium on niukkaliukoinen ja se liukenee hyvin vain halogeeneja sisältäviin happoihin, kuten vetybromidihappoon ja suliin natriumsyanidisuoloihin.  Rodiumilla on hyvä sähkönjohtavuus ja korroosionkestävyys sekä platinaa korkeampi sulamispiste. Rodium toimii hyvänä seosmetallina esimerkiksi platinalle ja palladiumille, joiden kovuutta voidaan parantaa rodiumlisäyksellä. (Lähde: Frimodig, 2019)

Vuonna 2008 platinan hinta oli noin 180 USD unssilta, helmikuussa 2020 sen hinta oli 2.350 USD unssilta. Pelkästään viimeisen kuukauden aikana hinta on noussut 300 taalaa unssilta.

Rodiumin hinta pomppasi helmikuussa 2020 jo yli 10.000 dollariin unssilta. Tämä on noin kuusi kertaa enemmän kuin kullan hinta. Vuosi sitten hinta oli noin 2.500 USD per unssi. Joissain tapauksissa katalysaattorin sisältämien materiaalien arvo on suurempi kuin koko auton. Vanhat hybridit ovat suosittuja kohteita, koska niissä on enemmän jalometalleja kuin uudemmissa malleissa.

 

Kuva 2. Rodiumin hinta on noussut räjähdysmäisesti parin viime vuoden aikana. (lähde: The Economist, Jan 2020)

Romukauppiaat avainroolissa

The Guardianin mukaan varkaat tienaavat noin 300 – 500 puntaa jokaisesta varastetusta katalysaattorista. Kauppaa käydään romukauppiaiden kanssa.

Brittiläinen romukauppias kertoi BBC:lle viime syyskuussa, että heille tarjotaan jatkuvasti Toyota Priuksen, Honda According ja Honda Jazzin katalysaattoreita. Romukauppias vakuutti BBC:lle tekevänsä kaikkensa tällaisen epämääräisen kaupankäynnin estämiseksi. Romukauppias kertoi ostavansa katalysaattoreita vain jos ne tulevat jonkin hyvämaineisen jälleenmyyjän kautta.

Romukauppiaan mukaan aina löytyy keinoja selvittää, tarjoaako joku varastettua tavaraa. Tyypillisesti toimituserässä on sekä huonompilaatuisia että korkealaatuisia katalysaattoreita. Romufirma kertoo kieltäytyneensä yhteistyöstä eräiden romun toimittajien kanssa, joiden kuormassa oli suhteettoman paljon korkealaatuisia katalysaattoriromuja.

Romun käteiskauppa kielletty – vain valvonta puuttuu

Vaikka romun käteiskauppa on ollut Isossa-Britanniassa kielletty jo vuodesta 2013, maksaa osa romukauppiaista edelleen käteisellä autojen katalysaattoreista. Tämä houkuttelee kriminaaleja rosvoamaan katalysaattoreista, arvioi BBC.

Lain mukaan toimivat romukauppiaat vaativat poliisilta toimia lainkiertäjiä vastaan. Samoilla linjoilla on brittien romunkerääjien liitto (British Metals Recycling Association, BMRA). Ison-Britannian tilanne on tyypillinen esimerkki siitä, että sinänsä tiukkaa lakia ei pystytä valvomaan, mikä vesittää koko lakipykälän.

Katalysaattorivarkaudet kasvussa Suomessakin

Talouselämän haastatteleman Helsingin poliisilaitoksen edustajan mukaan autojen katalysaattoreihin kohdistuneet varkaudet ovat lisääntyneet myös Suomessa. Määrät ovat tosin vielä pienet: Helsingin poliisille on ilmoitettu alkuvuoden 2020 aikana kahdeksan tapausta.

Poliisin mukaan katalysaattori on leikattu irti metallityökalujen avulla, kertoo Talouselämä. Katalysaattoreita on varastettu myös autojen varaosia käsittelevistä yrityksistä.

 

Lähteet:

  • Karu rikosilmiö yleistynyt Suomessa: varkaat leikkaavat nopeasti autosta irti kultaakin arvokkaamman saaliin. TE, 26.2.2020.
  • Catalytic converter theft: hybrid car owners face insurance nightmare. The Guardian, 1 Feb 2020.
  • Huge rise in catalytics converter thefts. BBC, 20 Sep 2019.

 

Lisää aiheesta:

  • Palladium deficit expected to widen in 2020 – Johnson Matthey. Kitco News, 12 Feb 2020.
  • Palladium is now more expensive than gold has ever been. Bloomberg, Dec 12, 2019.
  • South Africa power crisis: Severe blackouts shut down mines. DW, 10 Dec 2019.

 

Autojen katalysaattoreiden varkaudet rajussa kasvussa Lontoossa palladiumin ja rhodiumin hinnannousun myötä

 

Palladiumin kova meno jatkuu vuonna 2020

Palladium pudotti kullan hopeasijalle

 

PLATINARYHMÄN METALLIT