Autojätti Stellantikselta on tullut viime kuukausina paljon uutisia kumppanuuksista ja investoinneista kaivosalalle. Ranskalais-italiais-amerikkalaisen autojätin tavoitteena on varmistaa sähköautojen valmistukseen tarvittavien metallien saatavuus pitkällä aikavälillä, kertoo Metaller och gruvor –lehti.
”Akkutehtaita voi rakentaa lisää, mutta raaka-aineet ovat pullonkaula”, kirjoitimme tällä sivustolla heinäkuussa 2020. Sähköautojen suosion voimakkaan kasvun vaikutukset kriittisten metallien ja mineraalien saatavuuteen on ollut nähtävillä jo vuosien ajan, mutta autovalmistajat tuntuvat ottavan ongelman tosissaan vasta nyt.
Ruotsalaislehti on bongannut mm. Stellantiksen ja Terrafamen sopimuksen nikkelisulfaatin toimittamisesta, josta kerroimme tällä sivustolla tammikuussa 2023. Lisäksi yhtiö on julkistanut useiden miljoonien dollareiden investointeja Yhdysvaltoihin sekä 155 miljoonan dollarin kupari-investoinnin Argentiinaan.
Huhtikuussa 2023 Volkswagen kertoi valmiudestaan investoida kaivoksiin varmistaakseen kriittisten mineraalien ja metallien saatavuuden sähköautojen valmistukseen.
General Motors kertoi tammikuun lopussa aikovansa investoida 650 miljoonaa dollaria Lithium Americas –yhtiöön varmistaakseen litiumin saantinsa. Benchmark Mineral Intelligence –yhtiön toimitusjohtaja Simon Moores on varma, että samanlaisia diilejä tulee lisää.
Stellantiksen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Carlos Tavares sanoo, että osana yhtiön sähköistymisstrategiaa, hän haluaa koota yhteen avainkumppaneiden ryhmän varmistamaan kriittisten materiaalien tasaisen saannin sähköisten tulevaisuuden tarpeisiin.
Tesla viestitellyt vahvimmin
Länsimaisista autonvalmistajista vahvimpia viestejä kaivosteollisuuden suuntaan on lähettänyt Tesla. Yhtiö on viime vuosien aikana useampaankin otteeseen ilmoittanut lähtevänsä mukaan kaivos- ja metallinjalostustoimintaan, jos tuottajat eivät pysty toimittamaan riittävästi kriittisiä raaka-aineita Teslan tarpeisiin.
Financial Timesin mukaan Tesla on keskustellut omistusosuuden hankkimisesta sveitsiläisestä raaka-aineiden tuottajasta Glencoresta, vaikka Elon Musk on kiistänyt tällaiset suunnitelmat. Lehden lähteiden mukaan Musk kehittää mieluummin yhtiön omia kyvykkyyksiä eikä halua antaa rahoja pois saamatta kontrollia toimintaan.
Musk totesi Financial Timesin vuoden 2022 vuoden Future of the Car Summitissa, että yhtiö olisi kiinnostunut investoimaan kaivoksiin vain, jos se uskoisi voivansa muuttaa kaivosyhtiön kurssia merkittävästi.
**
Kriittisemateriaalit.fi-sivusto on Huoltovarmuuskeskuksen Teknologiapoolin hallinnoima sivusto, joka seuraa suomalaisen teollisuuden kannalta kriittisten metallien ja mineraalien sekä elektroniikkakomponenttien markkinoiden kehitystä erityisesti jatkuvuudenhallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Lisätietoa Teknologiapoolin toiminnasta: heikki.hernesmaa@teknologiateollisuus.fi
(Julkaistu 7.5.2023)
Lähteet:
- Stellantis investerar massivt i gruvprojekt runtom i världen. Metaller och gruvor, 4 May 2023.
Lisää aiheesta:
x
About the author