Australia on merkittävä akkumineraalien tuottaja ja sillä on vahva tahtotila kasvattaa edelleen rooliaan globaalisti. Myös Australian yritysmaailma tuntuu olevan vahvasti mukana hankkeissa: Wesfarmers, yksi Australian suurimmista vähittäiskaupan konserneista, kertoi helmikuussa tehneensä päätöksen rahoittaa Mt. Hollandin litiumhanketta uutisoi The Driven. Hankkeen on arvioitu pääsevän tuotantoon vuoden 2024 toisella puolikkaalla eli samoihin aikoihin suomalaisen Keliberin kanssa. Mt. Hollandin on tarkoitus tuottaa vuosittain 50 000 tonnia akkulaatuista litiumhydroksidia. Kiinalaiset ovat omistusten kautta mukana tässäkin hankkeessa, sillä kiinalainen Tiangi Lithium Corp. omistaa lähes neljänneksen chileläisestä SQM:stä, joka on Wesfarmersin kumppani Mt. Hollandin hankkeessa.

Wesfarmers on iso konserni, jonka takaa löytyvät vähittäiskaupan ketjut, kuten Bunnings, Kmart ja Officeworks.

Kuva 1. Kmart on yksi Wesfarmers-konsernin brändeistä. (Kuva: Wesfarmers)

Konsernilla on myös oma kemikaali-, energia- ja lannoitealan yritys WesCEFkertoo The Driven.

Kuva 2. Wesfarmersin tytäryhtiö WesCEF tuottaa ja myy kemikaaleja, energiaa ja lannoitteita. (Kuva: WesCEF.com.au)

Hiili vaihtui litiumiin

Vuoden 2018 lopulla WesCEF hankkiutui eroon kaikesta hiileen liittyvästä liiketoiminnasta, mikä toi osakkeenomistajille noin 450 miljoonan euron voitot.

Toukokuussa 2019 yhtiö lähti reilun 500 miljoonan euron investoinnilla mukaan litiumarkkinoille ostettuaan Kidman Resources –yhtiön ja sen tärkeimmän kohteen eli Mt. Hollandin litiumhankkeen Länsi-Australiassa.

Kuva 3. WesCEF osti vuonna 2018 Kidman Resources -yhtiön ja tuli Mt. Hollandin litiumhankkeen omistajaksi. (Kuva: Kidman Resources)

Lopullinen investointipäätös julkistettu

Helmikuun 17. päivänä 2021 Wesfarmers julkisti yhdessä chileläisen kemianyhtiön SQM:n kanssa lopullisen investointipäätöksen Mt. Hollandin litiumhankkeeseen. Kohde sijaitsee noin 500 km itään Perthistä Länsi-Australiassa. Yhdessä SQM:n osuuden kanssa kokonaisinvestointi on noin 1,8 miljardia australian dollaria (noin 1,2 miljardia euroa).

Kiinalaiset ovat omistuksen kautta mukana tässäkin hankkeessa, sillä kiinalainen Tiangi Lithium Corp. osti 23,77 % osuuden SQM:stä vuonna 2018. Tiangi Lithium Corp. hallitsee lähes puolta maailman litium-tuotannosta.

Wesfarmersin edustajan mukaan sijoitus Mt. Hollandin litiumhankkeeseen on hyvä sijoitus yhtiön osakkeenomistajille, uutisoi The Driven. Yhtiön mukaan keskustelut keskeisten akkuvalmistajien kanssa ovat edistyneet hyvin.

Kuva 4. Mt. Holland sijaitsee Länsi-Australiassa, noin 500 km itään Perthistä. (Kuva: Western Australia battery strategy)

WesCEF:n mukaan hanke hyödyntää yhtiön kemian prosessien osaamisen ja Länsi-Australian ainutlaatuisen aseman vastata akkumateriaalien kasvavaan kysyntään, kertoo The Driven artikkelissaan.

Kuva 5. Wesfarmers esitteli puolivuotiskatsauksessaan suunnitelmiaan litiumin osalta. (Kuva: Wesfarmers 2021)

(Julkaistu 22.2.2021)

Lähteet:

  • Wesfarmers invests $1 billion into Australian lithium project for EV batteries. The Driven, 19 Feb 2021.
  • Wesfarmers and SQM approve Mt Holland lithium project. Mining Technology, 18 Feb 2021.
  • Mt Holland lithium project – Final Investment Decision. Wesfarmers, 17 Feb 2021. h
  • Wesfarmers dumps goal and turns to electric cars: Australia should follow. Renew Economy, 3 May 2019.
  • One Chinese company now controls most of the metal needed to make the world’s advances batteries. Quartz.com, 30 May 2018.
  • Kidman Resources: Substantial Increase in Earl Grey Mineral Resource Estimate. Junior Mining Network, 19 March 2018.

Lisää aiheesta:

 

Future Battery Industry Strategy – Western Australia