Jyväskylän yliopiston kemianlaitoksen tutkimuksen pohjalta syntynyt startup-yritys Weeefiner Oy on kehittänyt mielenkiintoisen ratkaisun arvokkaiden tai haitallisten aineiden talteenottoon teollisuuden tai muista jätevesistä.
Weeefinerin ratkaisu yhdistää 3D-tulostuksen ja ioninvaihdon ominaisuuksia. Yhtiö puhuu 4D-ratkaisusta, koska siepparille voidaan antaa halutun muodon lisäksi myös optimaalinen koostumus aktiivista materiaalia juuri halutun metallin talteenottoon ioninvaihdolla.
Yhtiön mukaan sen kehittämällä teknologialla saadaan hyvinkin pienet pitoisuudet talteen. Potentiaalisia käyttökohteita löytyy esimerkiksi energiateollisuudesta ja muilta, paljon vettä käyttäviltä aloilta, kuten kaivokset ja metallinjalostus.
Kuva 1. Weeefinerin sieppari yhdistää 3D-tulostuksen ja ioninvaihdon ominaisuudet samaan pakettiin. (Kuva: Weeefiner Oy)
Teknologiaa voidaan käyttää haitallisten aineiden poistamiseen tai arvokkaiden materiaalien talteenottoon vesistä. Esimerkiksi kaivos- ja metallinjalostusteollisuudessa prosessissa kiertää jätevesiä, jotka sisältävät paljon erilaisia metalleja. Teollisuus pyrkii suljettuihin vesikiertoihin, joten puhdistamisen tarve lisääntyy.
Weeefinerin suodattimet ottavat talteen jalometalleja kuten kultaa, hopeaa, platinaa ja palladiumia, sekä harvinaisia maametalleja, esimerkkinä kestomagneeteissa käytettävä neodyymi. Suodattimilla voidaan poistaa jätevesistä myös raskasmetalleja, kuten lyijyä ja elohopeaa.
Kuva 2. Suodattimet optimoidaan halutulle metallille ja niitä voidaan asentaa myös sarjaan. (Kuva: Weeefiner Oy)
Tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa
Weeefiner toimii vahvassa symbioosissa Jyväskylän yliopiston kemianlaitoksen kanssa. Yhtiö on vuokrannut toimitilat yliopistolta. Siellä pystytään tulostamaan pienempiä suodattamia, isompia suodattamia tulostavat ulkopuoliset palveluyritykset. Uudelleenkäytettävien suodattimien kokoluokka vaihtelee muutamasta millilitrasta ämpäriluokkaan.
Yhtiön tarina on hieno esimerkki siitä, miten yliopistotason perustutkimuksesta voi syntyä kaupallisia innovaatioita ja yritystoimintaa. Jyväskylän yliopiston sijoitusyhtiö Unifund Oy on yhdessä jyväskyläisen sijoitusyhtiö Hanki Developmentin kanssa tehnyt merkittävän sijoituksen yhtiöön.
Weeefinerilla on useita pilottihankkeita käynnissä ja vahva visio: “tavoitteenamme on mullistaa teollinen vesienkäsittely ja liuenneiden materiaalien kierto uusiksi raaka-aineiksi”, kertoo yhtiö rekryilmoituksessaan, jossa haetaan yhtiölle kehityspäällikköä. Kasvua on tarkoitus hakea sekä kotimaasta että kansainvälisiltä markkinoilta.
Lisätietoa 3D-tulostetuista metallisieppareista ja niiden hyödyntämisestä elektroniikkaromun kierrätyksessä löytyy Elmeri Lahtisen väitöskirjasta.
(Julkaistu 9.8.2021, päivitetty 2.9.2021)
Lähteet:
- Kriittisten raaka-aineiden talteenotto uudelle tasolle. Materia 4-2021.
- Kulta, platina ja palladium talteen vesivirroista – suomalaisyhtiö kehitti 3d-tulostettavan materiaalin metallien talteenottoon. Tekniikkatalous, 7.6.2021. (tilaajille)
- Kriittisten metallien talteenottoon teknologiaa kehittänyt jyväskyläläinen Weeefiner ja Suomen Biovoima kumppaneiksi. Keskisuomalainen, 16.4.2021. (tilaajille)
Lisää aiheesta:
About the author